Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Pöysti oikeustieteilijöiden arvostelusta: Eduskunnalle avautuu mahdollisuus ottaa kantaa poikkeusoloihin

Lehtikuva
Oikeuskansleri Tuomas Pöysti.

Valtioneuvosto totesi tänään yhteistoiminnassa tasavallan presidentin kanssa, että maassa vallitsevat poikkeusolot valmiuslain 3. pykälän 5. momentin mukaisesti eli vaikutuksiltaan erityisen vakavaa suuronnettomuutta vastaavan hyvin laajalle levinneen vaarallisen tartuntataudin perusteella.

Johannes Ijäs

Demokraatti

Pääministeri Sanna Marin (sd.) kertoi tänään myös, että valmiuslaista otetaan käyttöön ”soveltuvilta osin” pykälät 106 ja 107. Niihin ei kuitenkaan tehdä käyttöönottoasetuksia, jota kautta asia etenisi automaattisesti eduskunnan pöydälle.

Asia on herättänyt tuoreeltaan keskustelua niin somessa kuin mediassa.

– Valtioneuvoston päätös valmiuslain 106 §:n ja 107 §:n käyttöönotosta ilman asetuksen antamista on lainvastainen, ja siksi myös valtioneuvoston päätös ottaa valmiuslaki sovellettavaksi on kokonaisuudessaan lainvastainen, Britannian tiedeakatemian oikeustieteen tutkimusprofessori Martin Scheinin on sanonut Helsingin Sanomille.

Asiaa kommentoi samansuuntaisen kriittisesti myös toinen oikeustieteilijä, Turun yliopiston valtiosääntöoikeuden dosentti Pauli Rautiainen.

Scheininin mielestä hallitus olisi voinut antaa perustuslain 23 §:n mukaisen lakiesityksen ravintoloiden sulkemiseksi ilman poikkeusolojen toteamista.

Valmiuslain pykälässä 106 säädetään valtionhallinnon viestinnän johtamisesta poikkeusoloissa ja myös viestinnän sisältöä koskevasta määräysvallasta. Valmiuslain 107 pykälässä taas säädetään erimielisyyden ratkaisemisesta siitä, mille viranomaiselle jonkin asian käsittely kuuluu.

Lisää aiheesta

Professori Scheinin sanoo Helsingin Sanomille, että eduskunnan perustuslakivaliokunnalla ei ole nyt eteen tulleessa tilanteessa toimivaltaa eikä edes käytännön edellytyksiä arvioida valmiuslaissa tarkoitettujen poikkeusolojen käsillä oloa, ellei sen arvioitavana ole ainuttakaan valtioneuvoston valmiuslain nojalla antamaa käyttöönottoasetusta.

Oikeuskansleri Tuomas Pöysti muistuttaa kuitenkin Demokraatille, että perustuslakivaliokuntaan on tulossa hallituksen esitys perustuslain 23. pykälän nojalla laiksi majoitus- ja ravitsemistoiminnasta annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta. Pöysti toteaa, että tämän lain säätämisjärjestysperusteluissa on jakso myös poikkeusolojen toteamisesta. Pöysti näkeekin, että tämän lain kautta perustuslakivaliokunta eli eduskunta pääsee samalla halutessaan myös käsiksi valmiuslain mukaisten poikkeusolojen toteamiseen.

– Ravintoloitten sulkua koskevissa säätämisjärjestyperusteluissa kuvataan myös poikkeusolotematikkaa. Sitä kautta valiokunta pääsee käsiksi myös poikkeusolojen toteamiseen, jota esityksessä selostetaan. Eikä myöskään voida sulkea pois sitä, että ihan lähiaikoina tulee käyttöönottoasetuksia, jos tilanne näyttää siltä, mitä se on, Tuomas Pöysti sanoo.

– Olen itse menossa perustuslakivaliokuntaan, joten en Helsingin Sanomissa olleeseen Martin Scheininin ja Pauli Rautiaisen tematiikkaan halua ottaa kantaa ennen kuin olen ollut keskiviikkona valiokunnassa, Tuomas Pöysti toteaa.

Tiedotustilaisuudessa pääministeri Sanna Marin sanoi, ettei valmiuslain pykäliä 106 ja 107 oteta täysimääräisesti käyttöön.

– Jos me haluaisimme ottaa nämä pykälät täysimääräisesti käyttöön, antaisimme siitä eduskunnalle käyttöönottoasetuksen ja sen jälkeen mahdollisesti soveltamisasetukset, hän jatkoi.

Marinin mukaan näitä pykäliä otetaan kuitenkin soveltuvin osin jo nyt käyttöön.

– Esimerkiksi tämän pykälän 106 sisällä on viestinnän keskittämistä valtioneuvoston kanslialle, entistä parempaa viestinnän koordinaatiota.

Iltalehden uutisessa asiaa on tulkittu niin, että Marin siirtää viestinnän johtamalleen valtioneuvoston kanslialle ja että tämä on pois esimerkiksi sosiaali- ja terveysministeriön (STM) koronaviestinnältä.

Tuomas Pöysti sanoo pääministerin ilmaisseen asiaa monimutkaisesti puhuessaan valmiuslain 106 ja 107 pykälistä. Pöysti näkee, että tämän asian pohjalla ovat alivaltiosihteeri Timo Lankisen tekemät ”nuotit”. Demokraatti ei tavoittanut Lankista. Asiaa kuvataan poikkeusolojen toteamista koskevan valtioneuvoston päätöksen perustelumuistiossa lyhyesti.

– Mitään oikeudellista ja sitovaa toimivaltaahan ei oteta käyttöön muuta kuin valmiuslain eduskunnalle annettavalla toimivaltuuksien käyttöönottoasetuksella ja käyttöönottoasetukset tulevat voimaan eduskunnan käsiteltyä ne, sitä pääministeri tarkoitti. Tietysti ajatukset siitä, että viestintää pitää koordinoida ja sovittaa yhteen viranomaisten toimia, vahvistuvat poikkeusoloissa, Pöysti itse sanoo.

Pöysti näkee, että jos käyttöönottoasetukset 106 ja 107 pykälien kohdalta otettaisiin asetuksin käyttöön, kyse olisi selkeämmästä viestinnän keskittämisestä.

– Nyt esitetyssä muodossa se vain tarkoittaa sitä, että on entistä painavampi tarve yhteensovittaa valtionhallinnon viestintää, mitä tietysti yhteensovitetaan muutoinkin. Nyt ei pitäisi ehkä mennä tekemään hätäisiä johtopäätöksiä. Kyllä edelleen kukin viranomainen viestii ja hoitaa viestintää, Pöysti sanoo.

– Valtioneuvoston ohjesäännön 12 pykälän 3 kohdan mukaan valtionhallinnon viestinnän yhteensovitus kuuluu valtioneuvoston kanslialle ja tämän tehtävän yhteiskunnallinen merkitys ihmisten ja yritysten kannalta korostuu poikkeuksellisissa oloissa, joissa viestittävää on paljon ja se vaikuttaa vahvasti ihmisten arkeen, hän jatkaa.

Pöysti ei lähde ennakoimaan, millaisia valmiuslakien käyttöönottoasetuksia voisi olla tulossa lähipäivänä eduskuntaan. Hän sanoo, että kaikki potentiaaliset asiat on listattu tämän päivän hallituksen esittelymuistiossa.

Keskiviikkona hallitus saa laajan epidemiologinen tilannekatsauksen. Silloin tiedetään, mikä on tarkempi suunta epidemiassa.

Myöskään kuntavaalien pitämiseen Pöysti ei ota nyt kantaa.

– Otan kantaa, jos tulee esityksiä tai sitten jos näyttää siltä, että jokin asia on laiminlyöty. Jos ei mitään esityksiä tehdä, niin vaalithan pidetään ajallaan siten kuin laissa on säädetty, Pöysti sanoo Demokraatille.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE