Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Presidentinvaalien ennakkoäänestys alkaa huomenna

Tuula Haataista voi äänestää numerolla kuusi.

Presidentinvaalien ennakkoäänestys alkaa huomenna keskiviikkona. Ennakkoon voi äänestää aina ensi viikon tiistaihin saakka, joka on viimeinen ennakkoäänestyspäivä.

Ennakkoon voi äänestää eri puolilla maata muun muassa virastoissa, kirjastoissa ja posteissa. Ennakkoon voi äänestää missä tahansa, eikä omalla asuinpaikkakunnalla ole merkitystä. Mukana on oltava jokin kuvallinen henkilötodistus.
Ulkomailla ennakkoäänestysaika on lyhyempi.

Vaalien ensimmäinen kierros järjestetään tammikuun viimeisenä sunnuntaina. Mahdollinen toinen vaali järjestetään sunnuntaina 11. helmikuuta.

Toiselle kierrokselle mennään, mikäli yksikään ehdokas ei saa yli puolta ensimmäisellä kierroksella annetuista äänistä.
Jos vaali ratkeaa ensimmäisellä kierroksella, alkaa presidentin toimikausi helmikuun alussa. Jos vaali ratkeaa toisella kierroksella, aloittaa presidentti tehtävässään maaliskuun alussa.

Kahdeksan ehdokasta

Vaaleissa ovat ehdokkaina Tuula Haatainen (sd.), Pekka Haavisto (vihr.), Laura Huhtasaari (ps.), Merja Kyllönen (vas.), kokoomustaustainen Sauli Niinistö (valitsijayhdistys), Nils Torvalds (r.), Matti Vanhanen (kesk.) ja pitkäaikainen keskustavaikuttaja Paavo Väyrynen (valitsijayhdistys).

Varsinaisena vaalipäivänä vaalihuoneistot ovat auki tuttuun tapaan kello 9 ja 20 välisenä aikana. Tällöin on äänestettävä siinä paikassa, joka kotiin jaettuun äänestyskorttiin on merkitty. Osa äänestäjistä sai kortin kotiinsa jo ennen joulua.

Lisää aiheesta

Presidentinvaalissa on noin 4,5 miljoonaa äänioikeutettua.

Vaalitietoa on saatavilla muun muassa oikeusministeriön vaalisivustolta.

Vaali-iltana ennakkoäänten tulokset julkistetaan totutusti heti iltakahdeksan jälkeen.

STT

Juttua päivitetty lisätiedoilla.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE