Tarja Halonen osallistui kirjallisuuspäivillä haastattelumuotoiseen keskusteluun, jossa häntä haastatteli YLE:n eläkkeellä oleva toimittaja Päivi Istala. Haastattelijan kysymykseen,  mistä ammatista presidentti haaveili  pienenä, hän  vastasi, että joulukuusenkoristajasta.

Vanhemmat olivat kuitenkin realisteja ja sanoivat, että se on aika kausiluonteista työtä. Sitten hän haaveili ryhtyvänsä raitiovaunun rahastajaksi. Myöhemmin hän kuitenkin opiskeli juristiksi ja vuonna 1970 hänestä tuli SAK:n ensimmäinen naispuolinen juristi.

Halonen kertoi kuinka äiti opetti hänelle kaksi asiaa: Ensiksi – ei saa valehdella. Vaikka olisi kuinka vaikeata, totta pitää puhua. Toiseksi – jos joku asia on väärin, se pitää muuttaa. Äiti opetti vielä, että ”elämä ei ole aina reilua, mutta sen vuoksi täällä ollaan, että maailma tulisi paremmaksi”.

”Älä sano minä, vaan sano me”

Istala tarjosi teoriaa: ”En valinnut asiaa, asia valitsi minut ja nyt olen mukana, niinkö sinulle kävi?”

– Joo, osa on sitä, mitä me olemme itse valinneet ja osa on sitä, mitä elämä tuo. Meitä edeltävä sukupolvi on sanonut, että sovinto ja kompromissi ovat vaikeita, mutta se tie vie kuitenkin eteenpäin, Halonen totesi.

Kotona jankattiin aina, että älä aina sano minä, vaan sano me. Aina ei saa ajatella itseään. Kun huomataan, että jokainen ihminen on tärkeä, niin se synnyttää erilaisia ihmisoikeusliikkeitä. Nämä prosessit ovat demokraattisen yhteiskunnan jatkuvia opinaiheita, jota myös kirjallisuus tuo loistavasti esille.

Mitä presidentti katsoo televisiosta?

Sarjafilmit eivät ole Halosen ajankäyttöön sopivia, tosin viime aikoina on ollut yksi poikkeus ja sen nimi on Chile.

– Tapani Brotheruksesta ja Chilen juntan ajasta kertova sarja oli aivan loistava veto. Nyt on saatu katsoa Chilen silloista tilannetta ja pakolaisten ottoa ja tuloa Suomeen. Ohjelmasta kävi ilmi, että diplomaatit joutuivat luottamaan aika tavalla omaan arvioonsa ja toimimaan myös oman riskinottokykynsä varassa. Silloinen hallitus Helsingissä ei ollut ollenkaan niin myötämielinen.  Dokumentista kävi myös hyvin ilmi minkälaisessa hädässä kyseiset ihmiset olivat.

– Silloinen hallitus katsoi, ettei pelkkä pakolaisten vastaanotto riitä , vaan piti katsoa miten nämä ihmiset käsitellään ja integroidaan työelämään ja miten erilaiset palvelut ja tarpeet yhdistetään.

– Sitä kautta opin tuntemaan Chilen pakolaisia. He olivat aika koulutettuja ihmisiä, joku voisi sanoa eliittiä, ja he olivat niitä, jotka silloin koettivat muuttaa Chileä. Kun nykyään on otettu YK:n leireiltä pakolaisia, niin heidän kirjonsa on huomattavasti suurempi.

– Vieläkin monilla ihmisillä on se käsitys, että ne, jotka meille asti tulevat, ovat niitä kurjista kurjimpiakin peräkylän miehiä tai naisia. Tosiasiassa he koostuvat kaikenlaisista ihmisistä. He eivät vain ole voineet valita elinympäristöään. He ovat olleet niitä, jotka ovat avanneet suunsa silloin, kun joku asia on ollut väärin. Toinen asia joka tämän prosessin aikana opittiin, on se, ettei ihminen tule paremmaksi, jos häntä kohdellaan huonosti.

Presidentilliset neuvot ikäihmisille

– Olisi kohtuullista muistaa, että kukaan meistä ei jättäisi ketään keinutuoliin. Sen voi tehdä joskus. Vaikka keinutuolissa olijalla olisi hyvä kirjakin luettavana, niin muistetaan liikunnan yhteinen riemu.

– Älkää pistäkö suitsia sille, mitä teidän on hyvä ja mieluisa tehdä.  Teillä on yksi ainoa elämä, ja se kuluu nopeammin kuin uskottekaan. Ottakaa siitä kaikki irti, Halonen kannusti.