Politiikka
20.1.2023 08:56 ・ Päivitetty: 20.1.2023 08:56
PS:n ryhmäpuheenjohtaja: Perussuomalaiset valmis hallitusyhteistyöhön kaikkien kanssa – nämä 2 puoluetta lähimmät
Perussuomalaiset pitävät kaikkia eduskuntapuolueita mahdollisina hallitusyhteistyökumppaneina. Näin linjaa perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio.
– Kyllä. Asiat ratkaisevat ja hallitusohjelma ratkaisisi. Me olemme valmiita tekemään yhteistyötä kaikkien puolueiden kanssa. Pitäisi katsoa aina ensin vaalitulos ja sitten vasta katsoa, millä kokoonpanoilla hallitusta voidaan muodostaa.
Tavio sanoo ihmettelevänsä, että osa puolueista on linjannut perussuomalaiset ulos hallitusyhteistyöstä.
– Minä ihmettelen, että SDP:kin lähti mukaan tähän jollakin tapaa Sanna Marinin johdolla.
Myös vihreät ja vasemmistoliitto ovat kertoneet, etteivät tekisi perussuomalaisten kanssa hallitusyhteistyötä ja RKP pitäisi sitä puheenjohtajansa suulla ”erittäin epätodennäköisenä”.
Elokuussa 2021 perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra vaikutti suhtautuvan hyvin skeptisesti hallitusyhteistyöhön SDP:n kanssa.
Häneltä kysyttiin tuolloin, voiko hän kuvitella, että perussuomalaiset olisi sosialidemokraattien kanssa samassa hallituksessa.
– Nykyinen sosialidemokraattinen puolue on kyllä hyvin monessa asiassa lähes vastakohtamme, joten tämänhetkisen puolueen kanssa en, Purra vastasi.
MIKÄ on Purran kanta nyt, sitä hän ei ole avannut.
– Sitä pitää varmaan Purralta kysyä, mitä hän on tuossa tarkoittanut. En muista tarkkaan lausuntoja, mutta on ihan asia erikseen, että on vaikeata ajatella, että perussuomalaiset tekisivät yhteistyötä minun mielestäni juuri varsinkaan vihreiden ja vasemmiston kanssa. Ja SDP:n ongelma on, että se tuntuu olleen aika liimautunut vihreiden ja vasemmistoliiton linjoihin tai liian lähellä niitä, Ville Tavio sanoo.
Hän painottaa, että kansa päättää ja eduskuntavaaleissa nähdään, mitkä puolueet hallitusta muodostavat. Hallitukseen taasen pitäisi päästä hyvillä äänimäärillä.
– Viimeksihän eduskuntavaaleissa kävi sinänsä hassusti, kun perussuomalaiset oli kuitenkin vain yhden kansanedustajapaikan SDP:tä jäljessä. Se on suhteessa meidän demokratiassa pieni heikkous, että tällaisessa tilanteessa, jossa on vain yhden kansanedustajapaikan ero, toisesta puolueesta tulee päättävä pääministeripuolue ja se ei toista halua ottaa mukaan. Mutta silloinkin me kyllä kävimme Rinteen (sd.) hallitustunnusteluissa ja kävimme mielestäni ihan avointa keskustelua siitä. Ymmärsin, että hekin lähtivät asiakysymyspohjista muodostamaan nykyistä hallitusta.
Onko teillä jokin toive tai jokin puolue, jonka kanssa näkisit, että olisi helppoa tehdä hallitusyhteistyötä?
– Kristillisdemokraatit on ollut aika lähellä perussuomalaisia tällä kaudella ja tietysti, jos Liike nyt olisi isompi voima, senkin kanssa varmaan pystytään tekemään yhteistyötä. Ne ovat olleet linjapuolelta selkeästi lähimpiä, Tavio sanoo.
PÄÄMINISTERI Sanna Marin kommentoi hiljattain perussuomalaisten olevan rasistinen puolue, mikäli asiaa tarkastellaan joidenkin yksittäisten kansalaisten eduskuntasalissa tai julkisuudessa esittämien puheenvuorojen perusteella.
– Minun mielestäni se ei ollut vaikeina aikoina, joita ollaan eletty kriisistä toiseen, ehkä kansaa yhtenäistävää puhetta, jota pääministeriltä odotetaan tai itse olen odottanut. Toivoisin, että pääministeri käyttäytyisi pääministerillisesti myös vaalien alla, vaikka pitääkin omaa politiikkaa pyrkiä tekemään, Ville Tavio sanoo.
Kun Taviolta kysyy, onko perussuomalaiset toiminut kansaa yhtenäistävästi, hän vastaa, että perussuomalaiset toimisi pääministeripuolueena ”erittäin kansaa yhtenäistävästi” ja että Riikka Purra olisi koko kansan pääministeri.
– En usko, että me lähtisimme siitä liikkeelle, että me ikinä lähtisimme leimaamaan muita puolueita sellaisiksi, että ne eivät saisi osallistua ollenkaan demokratiaan. Sitähän tämä rasismikeskustelu minun ymmärtääkseni oli, että nähdään, että jokin puolue olisikin laiton, mitä se ei selvästikään ole. Minun mielestäni se oli ihan vain sellaista vaalipuhetta, Tavio sanoo ja tuntuu tekevän huomattavan pitkälle meneviä tulkintoja pääministerin sanoista.
Tätä Tavio ei kuitenkaan itse allekirjoita.
– Ei sitä voi tulkita yli.
Näetkö, että pitäisi jollakin tavalla katsoa sitten myös omia tekoja, jos tällaisia väitteitä kuitenkin tulee?
– Se on whataboutismia, että itse ensin haukkuu toisen ja sitten se pitäisi jotenkin hyväksyä sen takia, että toinenkin on tehnyt jotain väärää.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.