Perinteisesti maltillista oikeistoa yhteen kasanneessa kokoomuksessa on aina suvaittu isojakin linjaeroja. Parhaiten eroavaisuudet näkyvät maakunnissa, joissa muutenkin ymmärretään puolueen julkikuva ja olemus aina vähän toisella tavalla kuin mitä pääkonttorin imagonikkarit ehkä ovat ajatelleet.

Vuoden 2023 vaalikonevastausten perusteella esimerkiksi Lapin kokoomuslaisten asenteita ei erota Pohjanmaan persuista edes suurennuslasilla. Varsinais-Suomesta taas löytää Itämerta suojelevia luontoliberaaleja, joiden maailmankuva poikkeaa kypäräpappi-kliseemielikuvista noin 180 astetta.

Niin kauan kuin puolueella menee hyvin, tämä vaihteluväli ei haittaa. Vuosia jatkunut kokoomuksen vaalimenestys on taannut sen, että kaikkien suuntien edustajat ovat mahtuneet mainiosti samalle hillotolpalle. Tänä syksynä kokoomuksen julkisivussa on alkanut kuitenkin näkyä pientä säröilyä.

Puheenjohtaja Petteri Orpon (kok.) reaktio tällaiseen oman ryhmän sisäiseen huonoon käytökseen – esimerkiksi Sirpa Pietikäisen ulkonäön haukkumiseen – on ollut nopea: painokkaasti kulmat kurtussa medialle sanottu “en hyväksy tätä”.

Osittain se johtuu siitä, että puolueen nykyistä, aiempaa enemmän politiikan ulkopuolelta tulleista individualisteista koostuvaa eduskuntaryhmää ei voisi karjumalla johtaa.

TÄLLÄ hallituskaudella kokoomus on hyvin erilainen, kuin mitä se oli vielä Juha Sipilän (kesk.) kabinetin apupuolueena vuonna 2019.

Eduskuntaryhmä kasvoi vuoden 2023 vaaleissa lukuisilla ensikertalaisilla, joista moni oli luonut poliittisen näkyvyytensä enemmän somejulkisuuden kuin paikallistoiminnassa puurtamisen kautta. Mukana oli useita erikoisosaajia, kenraaleja ja bisnesenkeleitä, joita aiemmin ei ole valtakunnanpolitiikka kiinnostanut – eikä välttämättä kiinnosta nytkään sen oman niche-alansa ulkopuolelta.

Vahvojen persoonallisuuksien ja puolijulkkisten invaasion seurauksena kokoomus on eduskuntapuolueista ehkä kaikkein yksilöllisin: kansanedustajien keskinäiset arvot ja mieltymykset voivat poiketa toisistaan huomattavasti etenkin muodikkaissa identiteettikysymyksissä.

Rivit kuitenkin suoristuvat heti, kun hallituksen luottamus on jonkun möhläyksen seurauksena uhattuna.

KOKOOMUKSEN suuria mysteerejä on, miten niin omaleimaisuutta, markkinaehtoisuutta ja yksilönvapauksia korostavien poliitikkojen joukolla voi olla eduskunnan lujin ryhmäkuri.

Tämä näkyi etenkin tämän vaalikauden alun rasismiäänestyksissä. Kokoomuksen kansanedustajista niin perinteisten perhearvojen vaalijat kuin sateenkaariliberalismin ystävätkin olivat yksituumaisina puolustamassa persujen huuruisintakin rasistista huutelua. Osa pysyi vaiti, tyhjänä tai muuten vain henkisesti poissa.

Edes kumppanien hallitusohjelman vastainen, impivaaralainen käytös ja härskitkään välistävedot eivät ole saaneet säröjä rintamaan.

Tällaista julkista kurinalaisuutta olisivat kadehtineet jopa 1970-luvun taistolaiset.

Puolueen eduskuntaryhmässä voi olla normaaliaikona 48 erilaista kokoomuslinjaa, mutta vallassa pysymisen tarve muovaa nämä kaikki yhteen kuin tehokkain epoksiliima.

Kiinnostava kysymys on, pitääkö liima loppuun saakka, sillä tuore kysely osoittaa kokoomuksen laidan vuotaneen vähän jo jopa sosialidemokraatteihin.

MIKSI avointa kansainvälisyyttä arvostavat kokoomuksen sosiaaliliberaalit sitten hyväksyvät hallituskumppaniensa impivaaralaisuuden ja omienkin sometähtiensä älämölön?

Vastaus on helppo. Its the economy, stupid, sanottiin jo 1990-luvulla.

Talouspolitiikassa kokoomuksen äänestäjä on viime vuosina saanut juuri sitä mitä tilasi, sanoo ekonomisti ja vuoden 2023 eduskuntavaaliehdokas Heikki Pursiainen. Hänen mielestään puolue pelasi tuolloin hyvin avoimin kortein, kun vaati kriisiytyneen julkisen talouden sopeuttamista.

– Luulen että kannattajakunta oli poikkeuksellisen hyvin kartalla siitä, mitä puolue ajaisi ja ajaa hallituksessa.

Se, mitä äänestäjät eivät voineet etukäteen tietää, oli millaisella puolueyhdistelmällä hallitus syntyy ja millä painotuksilla esimerkiksi työmarkkinoita uudistetaan. Lopputulos oli Pursiaisen arvion mukaan parempi kuin moni puolueaktiivi uskalsi toivoakaan.

ORPON hallitus toteuttaa niin puhdasta kokoomuslaista talouspolitiikkaa, ettei se olisi ollut millään muulla kokoonpanolla mahdollista.

– Tyyliseikkoja lukuunottamatta Riikka Purrakin (ps.) on (valtiovarain)ministerinä muuttunut linjauksiltaan kokoomuslaisemmaksi kuin moni puolueen jäsen, Pursiainen sanoo.

Näin tahtoonsa mukautuvaa valtiovarainministeriä kokoomus ei olisi ikinä sinipunassa saanut.

Näiden saavutettujen etujen takia puolueen liberaalisiipikin nielee pettymyksensä muun muassa perussuomalaisten neliraajajarrutukseen maahanmuuttoasioissa.

– Jos meillä olisi sinipuna, tuskailuvuorossa olisi konservatiivisiipi. Mutta totta kai jatkuvat rasismikohut ja persujen epälojaalisuus julkisessa viestinnässään ovat liberaaleille kuluttavia, Pursiainen sanoo.

Käsitys siitä, että pörriäisyhtiöiden bisneksiä tukeva nykykokoomus olisi jotenkin hylännyt vanhan sosiaalisen markkinatalouden käsitteen, ei pidä Pursiaisen mukaan paikkaansa.

– Mielestäni ymmärrys toimivan pohjoismaisen hyvinvointivaltion tarpeesta ja ihanteista on puolueessa yhä olemassa. Kun Orpo sanoo haluavansa pelastaa hyvinvointivaltion, otan sen kyllä ihan aitona ja rehellisenä toiveena.

Pehmeämpi ympäristö- ja sosiaalireformistinen kokoomuslaisuus vain hukkuu tällä hetkellä kovan linjan kohinaan: siitä ei saa niin näyttäviä somepostauksia kuin oikeistopopulismin heitoista.

KÄSITYS kokoomuksen oikeistolaistumisesta voi olla osittain somen ja hallituskokoonpanon luomaa näköharhaakin, jos on uskominen tutkijaa:

– Puolueohjelmasta ei tällaiselle muutokselle löydä perusteita, sanoo Turun yliopiston Eduskuntatutkimuksen keskuksen erikoistutkija, Helsingin yliopiston dosentti Jenni Karimäki.

Talouspoliittiset tavoitteetkin ovat olleet pitkään ennallaan – samoin suhde työperäisen maahanmuuton tukemiseen vaikka siihen liittyvät hallituksen päätökset ovatkin kiistanalaisia.

– Kokoomuksessa on näkyviä edustajia, joiden poliittinen tyyli on alkanut olla hyvin samanlaista kuin perussuomalaisilla, mutta kyse on enemmän yksittäisten esiintymistapojen ja näkemysten kuin koko puolueen suunnan muutoksista, Karimäki uskoo.

Jonkinlaista yhtenemää on Karimäen mielestä kokoomuksen ja perussuomalaisten kannattajien kesken tapahtunut, mutta se johtunee eniten perussuomalaisten siirtymisestä talouspolitiikassaan oikeammalle. Maahanmuutto- ja identiteettikysymykset erottavat ryhmiä yhä paljon.

Päivänpolitiikassa läheisin poliittinen yhteistyöryhmä tulkitaan silti helposti samanmieliseksi joukoksi, eli juuri nyt persuuntumisen tuoksu tarttuu heidän kumppaneihinsa.

– Poliittiset vastustajat pyrkivät usein niputtamaan samassa hallituksessa olevia puolueita yhteen. Siksihän vihreidenkin väitettiin Marinin hallituksen aikana vasemmistolaistuneen, vihreitä tutkinut Karimäki vertaa.

Evan loppukesän kysely, jonka mukaan vain alle neljäsosa kokoomuksen kannattajista piti rasismia erittäin suurena tai melko suurena ongelmana, voi myös olla osoitus, että persuuntumisen tuoksu saattaa olla liian lievä ilmaisu.

JOS kokoomuksella on tällä hetkellä hegemonia suomalaisesta talouspuheesta, sitä saattaa olla myös siinä, miten se pystyy markkinoimaan itseään katto korkealla seinät lavealla -puolueeksi.

Kokoomuslaisia puolueen sisäisiä ryhmittymiä tuskin on viime aikoina analysoitu julkisuudessa siinä määrin kuin vaikkapa SDP:n ”lindtmanilaisia” ”marinilaisia” tai ”tuomiojalaisia”.

Kokoomus nojaa pitkään historiaansa konservatiivisuuden ja talousliberaalin linjan yhteiselossa, joka alkoi sisällissodan jälkeen vanha- ja nuorsuomalaisten lyödessä hynttyyt yhteen.

Kokoomusta tutkinut poliittisen historian professori Vesa Vares on sanoittanut, että puolueeseen kuuluu sisäinen sieto ja suvaitsevaisuus. Toisaalta liberaalit ovat olleet niskan päällä, koska puolueen johtajat ovat lukeutuneet heihin. Konservatiivit ovat olleet enemmänkin hätäjarru tai hälytyskeino.

Orpon mahdollisista seuraajista Antti Häkkänen on selkeästi konservatiivisin, kun taas Elina Valtonen edustaa liberaalia laitaa ja Matias Marttinen asettuu näiden kahden väliin keskelle.

Demokraatti juuri kokoomuksen sisäistä sielunelämää eduskunnassa kahden kansanedustajan kanssa.

KANSANEDUSTAJA Pihla-Keto Huovinen luonnehtii itseään vihreäksi ja liberaaliksi kokoomuslaiseksi.

Toisen kauden kansanedustaja on varatuomari, joka on toiminut Itä-Uudenmaan syyttäjänvirastossa kihlakunnansyyttäjänä.

Keto-Huovinen näkee konservatiivisuuden vahvistuneen ainakin kokoomuksen eduskuntaryhmässä.

Hän painottaa, että on tärkeää, että hänen kaltaisensa kansanedustajat nostavat kokoomuksessa esiin omia painopisteitä, vaikka he olisivatkin tällä hetkellä alakynnessä. Hän puhuu tässä yhteydessä kokoomuslaisten arvojen pitämisestä esillä.

Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen…

Kokoomuksen kansanedustaja, Kokoomusnaisten puheenjohtaja Pihla Keto-Huovinen. Kuva: Kimmo Brandt / Eduskunta

Kun Keto-Huoviselta tiedustelee, miltä hänestä tuntuu hengittää konservatiivistuneessa eduskuntaryhmässä, hän vastaa kokoomuslaisille perin tutusti, että puolueen sisälle mahtuu erilaisia näkemyksiä.

– Mutta itse toivoisin niin, että nähdään se rikkautena. Yhteiskunnassa on erilaisia näkemyksiä ja ihmisiä erilaisilla taustoilla, toivon, että sieltä haettaisiin ne vahvuudet ja löydettäisiin parhaita ratkaisuja.

Toisaalta Keto-Huovinen myöntää olevansa vähän idealisti tässä mielessä.

– Mutta se on minun ajatukseni politiikasta. Minä en usko, että mikään ääripää on välttämättä se paras ratkaisu, vaan se löytyy jostain sieltä keskeltä kuitenkin.

Koet olosi kuitenkin kotoisaksi kokoomuksessa?

– Aikoinaan tosi pitkään mietin vihreiden ja kokoomuksen välillä, kumpi on minun puolueeni. Silloin totesin, että kokoomus on kuitenkin paikka, missä minulla on ehkä paremmat mahdollisuudet vaikuttaa.

Oletko milloinkaan katunut valintaasi?

– En voi sitä kiistääkään, ettenkö olisi joinain päivinä katunut ainakin sitä, että lähdin kansanedustajaksi. Olen välillä miettinyt, että syyttäjän työ ehkä sittenkin oli helpompaa. Mutta ajatukseeni vaikuttaa politiikan ilmapiiri, joka on kiristynyt. Ylipäänsä tämä vastakkainasettelu, mikä ei ole minulle itselleni luontaista, vaikka se kuuluu politiikkaan. Haluan myös pitää oman ammattiroolini syyttäjänä, ettei menetä uskottavuutta siinä tehtävässä sillä, että rupeaa huutelemaan täällä (eduskunnassa) kaikennäköistä.

KOKOOMUSEDUSTAJA Tere Sammallahden mukaan jakolinjat ovat kokoomusnuorissa emopuoluetta selkeämmät. Hän muistaa mainita, miten kokoomuksessa on seinät leveällä ja katto korkealla.

Tere Sammallahtea olisi voinut kutsua rydmanilaiseksi kokoomuslaiseksi, mutta nyt Wille Rydman on siirtynyt perussuomalaisiin.

Nykyistä elinkeinoministeriä Rydmania Sammallahti itse luonnehtii konservatiiviksi. Itseään hän pitää arvoliberaalina.

– Hänhän on nykyään perussuomalaisissa, mutta olemme molemmat markkinaliberaaleja.

– Työmarkkina-, talous- ja veropolitiikassa kokoomus saattaa olla pelottavankin yksimielinen puolue. Ennen kuin tulin eduskuntaryhmään, minulle kerrottiin, että olen tässä puolueessa outolintu. Nyt kun olen täällä, en koe niin. Minua ei ole ahdistettu nurkkaan eikä harjattu.

Miksi sinua pidettiin outolintuna?

– Tämä on minulle edelleen mysteeri. Politiikkani kulmakivet ovat työmarkkina-asiat, veropolitiikka, talouspolitiikka ja turvallisuuspolitiikka, jotka ovat kokoomuslaisessa ytimessä. Olen näissä puolueen origon (koordinaatiston nollapisteen) oikealla puolella ja esitän varmasti radikaalimpia uudistuksia kuin monet muut, mutta en koe olevani omassa korissani tai jossakin viivan takana, josta on lähestulkoon mahdotonta käydä keskustelua puolueen origossa olevien ihmisten kanssa.

Sammallahti pitää mahdollisena, että hän on kokoomuksen nuorisojärjestön aikoinaan saattanut olla näkemyksiltään jyrkempi.

Pääministeripuolueen menestys esimerkiksi työmarkkinauudistuksissa on Sammallahden mukaan voinut tilapäisesti vähentää puolueen sisäisten jakolinjojen merkitystä.

– Netin isot identiteettipoliittiset kiistat, joissa minäkin olen sapelia joskus heiluttanut, eivät näy meillä sisäisesti. Totta kai tiedostan, että meidän puolueen naisasianaiset ovat joistakin asioista eri mieltä kuin minä, mutta en ole missään vaiheessa kokenut, että se olisi estänyt meitä tekemästä yhteistyötä muissa asioissa.

Hetkonen, naisasianaiset? Sammallahti suostuu pyydettäessä nimeämään, keitä hän näillä tarkoittaa.

– On ihan selvää, että Saara-Sofia Sirén, Karoliina Partanen ja totta kai Sofia Vikman. (Pihla) Keto-Huovinen ehdottomasti. He pitävät omissa someissaan näitä teemoja yllä.

– Kun poliittisella tarjottimella on paljon aiheita, he valitsevat tarttua asioihin, jotka ovat heille läheisempiä kuten tasa-arvoteemat ja naisasiateemat. Taistelut, joita olen itse käynyt vuosia sitten, ovat jääneet omalta agendalta pois.

Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen…

Kokoomuksen kansanedustaja Tere Sammallahti seisoo kuvassa vasemmalla. Kuva: Hanne Salonen / Eduskunta

Sammallahti sanoo itse siirtyneensä substanssikysymyksiin.

– Kyse ei ole niinkään siitä, että olisimme eri mieltä vaikkapa siitä, että miesten tulisi osallistua enemmän lasten kasvatukseen ja käyttää perhevapaansa. Tietenkin tarvitsee. Se ei vain ole omalla agendallani niin korkealla.

Sammallahti pitää mainitsemiaan naisasianaisia kuitenkin piinkovina oikeistolaisina esimerkiksi työmarkkina- ja talouspolitiikan näkökulmista.

– Onko se nyt sitten hirvittävä uutinen, että kokoomuksenkin sisällä on linjaeroja, joita yhteen sovitetaan hallitusohjelman asettamien raamien puitteissa? Totta kai (linjaeroja) on. Eikä se ole mikään salaisuus, että jotkut ovat reagoineet tiettyihin hallituksen sisäisiin turbulensseihin voimakkaammin.

– Jos mieluummin pehmeämpien teemojen kanssa operoiva väki on kipuillut kesäkohujen kanssa, oman profiilini tyypit kipuilevat esimerkiksi sen kanssa, että jouduimme nostamaan arvonlisäveroa. Tunnen sen tuskan, kun itselle hemmetin tärkeä asia, josta tulee äänestäjiltä palautetta, kirpaisee. Koalitiohallituksessa ei saa kaikkea. Siitä ei pääse yli eikä ympäri.

KETO-HUOVISEN mielestä kokoomuksessa ollaan keskeisissä talous- ja turvallisuuskysymyksissä samoilla linjoilla. Silti Orpon hallitus olisi voinut ajaa vahvemmin tasa-arvokysymyksiä.

Hallitusohjelma on kuitenkin lopulta kompromissi, hän muistuttaa.

– En koe itseäni naisasianaiseksi, vaikka olen Kokoomusnaisten puheenjohtaja. Minä pidän yhtä tärkeänä esimerkiksi sitä, että huolehdimme myös pojista, joilla on paljon luku- ja kirjoitustaidon ongelmia, jotka voivat johtaa syrjäytymiseen, Keto-Huovinen sanoo.

– Kun saatetaan jostain asioista olla eri mieltä Terenkin kanssa, ehkä hän sitten kokee, että minä olen vahvasti naisasianainen.

Keto-Huovisen mukaan kokoomuksella on yhä taustallaan vahvoina tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden arvot.

Kokoomus on kuitenkin joutunut toistuvasti reagoimaan perussuomalaisista tulleisiin ulostuloihin. Se, tuleeko jossain kohtaa raja vastaan, on Keto-Huovisen mielestä pääministerin ratkaistava.

Kun kysyy, onko Keto-Huovisen näkökulmasta rajat jo jossain vaiheessa ylitetty, seuraa pitkä hiljaisuus.

– No…. no tavallaan jos… minä en haluaisi näitä vanhoja… joudun palaamaan näihin Rydman-äänestyksiin ja rasismikeskusteluun. Tavallaan tietyt rajat ylittyvät siinä omalta kohdaltani.

KUN elinkeinoministeri Rydmanin luottamuksesta äänestettiin viime kesänä, Keto-Huovinen äänesti tyhjää. Hänen mielestään Rydman ei täyttänyt ministerin kelpoisuusehtoja.

Keto-Huovinen vetosi äänestyspäätöksessään myös arvoihinsa.

Hänen mielestään kokoomus ei kuitenkaan ole persuuntunut.

– Se on enemmän se hallitusohjelman kompromissi, joka siellä on pohjana. Mutta on varmasti tietyllä osalla meidän ryhmää enemmän rajapintaa sinne suunnalle (perussuomalaisiin). Osa on muun muassa konservatiivisempaa maahanmuuttolinjaltaan.

TERE Sammallahti näkee asian mieluummin päin vastoin: perussuomalaiset kokoomuslaistuvat.

– Sosiaalisessa mediassa elää illuusio, jonka mukaan vain muut puolueet kuin perussuomalaiset ovat alttiita muutoksille. Mielestäni tämä narratiivi, jota erityisesti vasemmisto ylläpitää, palvelee perussuomalaisia, ei vasemmistoa eikä varsinkaan maltillista oikeistoa. Perussuomalaiset esitetään monoliittina, joka määrittelee suomalaisen politiikan suuria linjoja, huolimatta siitä, että hallitusohjelma on varsin kokoomuslainen.

– Olisivatkohan perussuomalaiset enemmänkin tulossa markkinaoikeistolaiselle linjalle. Kun Jussi Halla-aho (ps.) ja Riikka Purra kävivät ennen vaaleja haastatteluissa, heidän työmarkkinalinjastaan ei saanut mitään selvää. Nyt perussuomalaiset ovat hyvin selkeästi linjoilla, joita kokoomus on pitkään kannattanut.

Kokoomuksen ja SDP:n yhteistyöstä Sammallahti kertoo kuulleensa puolueessa todella vähän keskustelua.

– Kokoomus on asemoitunut tässä järkevästi. Haluaisin, että kaikki puolueet tekisivät niin. Katsotaan asiat asioina, sitä mihin puolueet ovat hallitusneuvottelujen alla tai hallitusta muodostettaessa valmiita, eikä lähdetä jakamaan hallituspaikkoja etukäteen.

– Kiistatta minun on hirvittävän vaikea nähdä, että nykyisen todella vasemmalle lipuneen SDP:n kanssa saataisiin aikaiseksi toivotun kaltaista toimivaa hallitusta. Kaikki muistavat (Kataisen) sateenkaarihallituksen katastrofin ja kokoomus kantaa sitä taakkaa edelleen, hän lisää.

KOKOOMUKSEN eduskuntaryhmässä on Sammallahden mukaan kansanedustajia, jotka kokevat yhteistyön perussuomalaisten kanssa mielekkäänä ja hedelmällisenä.

– On myös heitä, jotka löytävät paljon yhteistä myös demareiden oikean laidan tai vihreiden oikean laidan kanssa. En osaa sanoa voimasuhteista.

Sammallahti pitää hallitusspekulaatioita tärkeämpänä Suomen oikeistolaistamista.

– Koko tämän kansakunnan eetos, ajatusmaailma ja maailmankuva, visiot, tavoitteet ja kaikki muut pitäisi saada oikeistolaistettua. Minulle on henkilökohtaisesti yhdentekevää, onko sen keihäänkärkenä kokoomus, perussuomalaiset vai joku muu porvaripuolue, kunhan se muutos tapahtuu. Jos meillä olisi yhtäkkiä kaksi suurta puoluetta, jotka molemmat haluaisivat tehdä Tanskan työmarkkinareformin ja Ruotsin perintöverouudistuksen, ei se olisi minulta pois.

Hänen Suomeensa sopisi tasavero, siirtyminen perintöverosta luovutusvoittoveroon, irtisanomissuojan poistaminen, työehtosopimusten yleissitovuuden poistaminen tai ainakin merkittävä keventäminen. Sunnuntailisätkin joutaisivat mennä.

– Yksi todella iso asia on julkisen sektorin ydintehtävien määrittely. Olemme eläneet utopiassa, jota täällä sanotaan demareiden taholta hyvinvointivaltioksi ja kokoomuslaisten taholta ehkäpä hyvinvointiyhteiskunnaksi. Olemme eläneet yli varojemme pian yli kaksikymmentä vuotta. Emme ole koskaan käyneet eduskunnan ja median johdolla vedettyä laajaa, julkista keskustelua, että mitä me julkiselta sektorilta oikeasti haluamme.

SAMMALLAHTI kokee, että häntä pidetään maahanmuuttokantojensa takia persuuntuneena. Hän ihmettelee miksi.

– Toivon, että Suomeen saataisiin järjestelmä, jossa jokainen työperäinen maahanmuuttaja saa Helsinki-Vantaalla y-tunnuksen ja työluvan ja hänet toivotetaan tervetulleeksi.

Sammallahti on asunut Yhdysvalloissa vajaat kolme vuotta. Hänestä siellä oli hyvä, kaunis ja yksinkertainen järjestelmä.

– Jos tulet tietyille viisumeilla, sinulle ei kuulu sikäläistä sosiaaliturvaa. Et maksa silloin myöskään palkastasi sosiaalivakuutusmaksuja, jolloin ylimääräinen jää omaan käyttöön. Joidenkin mielestä järjestelmä saattaisi muuttua vähemmän houkuttelevaksi, mutta haluammeko houkutella tänne ihmisiä työn vai sosiaaliturvan perässä?

Juttu on julkaistu alun perin Demokraatin printtilehdessä 21.11.