Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Putin: Lähi-itä on täysimittaisen sodan partaalla – Kiinan Xi: ”Meidän on oltava rauhaa ajava, tasapainottava voima”

LEHTIKUVA / AFP / MAXIM SHEMETOV
Kiinan presidentti Xi Jinping ja Venäjän presidentti Vladimir Putin keskustelivat BRICS-maiden kokouksessa Kazanissa 24. lokakuuta.

Venäjän presidentin Vladimir Putinin mukaan Lähi-itä on luisumassa täysimittaiseen sotaan. Tänään päättyvässä kehittyvien maiden BRICS-kokouksessa puhuneen Putinin mukaan kriisiä ei saada ratkaistua ennen kuin Palestiinan valtio on saatu perustettua.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

-  Sotilastoimet, jotka alkoivat vuosi sitten Gazassa, ovat nyt levinneet Libanoniin. Vaikutuksia on myös alueen muissa maissa, Putin sanoi Venäjän Kazanissa pidettävässä kokouksessa.

-  Israelin ja Iranin välisten yhteenottojen määrä on noussut jyrkästi. Kaikki tämä muistuttaa ketjureaktiota ja sysää koko Lähi-idän täysimittaisen sodan kynnykselle, Putin jatkoi.

Putinin mukaan YK:n turvallisuusneuvoston ja yleiskokouksen hyväksymä kahden valtion malli on avain rauhan palauttamiseen.

-  Ennen kuin tämä kysymys on ratkaistu, väkivallan kierrettä ei ole mahdollista katkaista.

Kiinan presidentti Xi Jinping puolestaan toivoi BRICS-maiden toimivan tasapainottavana voimana maailmassa. Xin mukaan globaalin etelän yhteinen eteneminen kohti modernisaatiota kuuluu maailmanhistorian merkkitapauksiin.

-  Meidän on oltava rauhaa ajava, tasapainottava voima. Maailmalla on edelleen edessään vakavia haasteita, jotka koskevat rauhanomaista kehitystä.

PUTININ on määrä keskustella torstaina myös Venäjällä vierailevan YK:n pääsihteerin Antonio Guterresin kanssa.

Guterresin osallistumista kokoukseen on arvosteltu kovin sanoin, koska Venäjä rikkoo YK:n peruskirjaa käymällä hyökkäyssotaa Ukrainaa vastaan. Guterres ei osallistunut Ukrainan järjestämään rauhankokoukseen Sveitsissä viime kesänä.

BRICS-ryhmän perustivat alkujaan Brasilia, Venäjä, Intia ja Kiina. Myöhemmin mukaan ovat liittyneet muun muassa Etelä-Afrikka, Iran, Etiopia ja Arabiemiraatit.

Ryhmä pyrkii rakentamaan kilpailevaa vaihtoehtoa liian länsijohtoisena pitämälleen kansainväliselle järjestelmälle ja instituutioille. Venäjä potkittiin ulos aiemmin G8:na tunnetusta ryhmästä sen jälkeen, kun se liitti Ukrainalle kuuluvan Krimin niemimaan itseensä kansainvälisen oikeuden vastaisesti vuonna 2014.

Lännessä Putinin tulkitaan käyttävän suurinta yli pariin vuoteen Venäjällä järjestettyä kansainvälistä kokousta hyväksi osoittaakseen, ettei Venäjä ole Ukrainan sodasta huolimatta eristyksissä.

Kazanissa nähtiin johtajia myös monista muista maista, jotka joko pyrkivät ryhmän jäseneksi tai yhteistyöhön sen kanssa. Venäjälle olivat matkustaneet muun muassa Nato-maa Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan sekä Venezuelan vilpillisinä pidettyjen presidentinvaalien voittaja Nicolas Maduro.

Paikalla ovat myös palestiinalaishallinnon presidentti Mahmud Abbas sekä terroristijärjestö Hamasin korkea-arvoinen edustaja Musa Abu Marzuk.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE