Talous
2.2.2026 12:16 ・ Päivitetty: 2.2.2026 12:16
Raha tulee presidentin luo: Trumpin perheyrityksen bisnekset paisuvat
Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin perhekonsernin liiketoimet ovat alkaneet menestyä hänen toisella kaudellaan. Suvun yritysryväs on saanut runsaasti uusia hankkeita maista, joita sattumalta myös Yhdysvaltain hallinto tukee.
Trump Organization -yritysryppään verkkosivuilla luetellaan kaksitoista tuloillaan olevaa rakennushanketta yhdeksässä eri maassa. Persianlahden maat ovat vahvasti edustettuina. Hulppeita hotelli- ja asuinkiinteistöjä sekä golfkeskuksia on nousemassa Omaniin, Saudi-Arabiaan, Yhdistyneisiin arabiemiirikuntiin ja Qatariin.
Virallisesti Trump on yrityksessään enää pääomistajana, ja hallinnoinnin hän on luovuttanut pojilleen. Trump Organizationin jättibisneksiä johtavat nyt Donald Jr (s. 1977) ja Eric (s. 1984).
Presidentin lentäessä ympäri maailmaa valtionsa poliittisia diilejä tekemässä, hänen perheenjäsenensä ovat solmineet liikesopimuksia monissa samoissa maissa, kertoo uutissivusto Axios.
Kytkös on haasteellinen, arvioi Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) kansainvälisen kaupan ja kauppapolitiikan johtaja Timo Vuori.
- Hän on liikemies, joka on luonut imperiuminsa. Nyt muut hallinnoivat imperiumia, kun hän hallinnoi Yhdysvaltoja valtiona, Vuori sanoo.
- Helpostikin näyttää ulospäin, että siinä menevät jyvät ja akanat sekaisin.
SANOMALEHTI New York Timesin mukaan on hyvin poikkeuksellista, että presidentin perheyrityksen liiketoimilla on yhteyksiä ulkomaisiin hallituksiin samaan aikaan, kun presidentti hoitaa kyseisiä maita koskevaa ulkopolitiikkaa.
Trump Organizationin oma eettinen linjaus kieltää yritystä tekemästä liiketoimia suoraan ulkomaisten hallitusten kanssa. Wall Street Journalin mukaan useat Trumpin uudelleenvalinnan jälkeen tehdyt sopimukset koskevat kuitenkin hallituksiakin.
Trumpit ovat selittäneet osan sopimuksista olevan yhteisprojekteja yritysten kanssa, jotka puolestaan tekevät liiketoimia ulkomaisten hallitusten kanssa.
WSJ:n kesällä tekemän analyysin mukaan Trump Organizationilla on Trumpin toisella kaudella enemmän liiketoimintaa ulkomailla kuin koskaan aiemmin.
ENSIMMÄISEN presidenttikautensa aikana vuosina 2017-2021 Trumpin yritysimperiumi menetti rahaa, talouslehti Forbes arvioi. Toiselle kaudelle hän oli lehden mukaan valmistautunut paremmin, ja löytänyt uusia tapoja hyötyä presidenttiydestään taloudellisesti.
Forbesin analyysin mukaan Trumpin nettovarallisuus oli noussut viime vuoden tammi-syyskuussa noin kolmella miljardilla dollarilla. Lehden mukaan Trumpin omaisuuden arvo oli syyskuussa noin 6,6 miljardia euroa.
Varallisuuden nousu juontui Forbesin mukaan pääasiassa kryptovaluutoista. Syksyllä 2024 Trump astui perheineen kryptovaluuttamarkkinoille uudella World Liberty Financial -yhtiöllä. Ennen virkaan nousuaan Trump lanseerasi vielä oman kryptovaluutan.
Joulunalusviikolla 2025 Trump jatkoi henkilökohtaisten taloudellisten intressiensä kietomista hallintonsa tukemiin sektoreihin. Tällä kertaa kyse oli ydinvoimasta.
Trumpin tappiolliseksi kääntyneen media- ja teknologiayhtiö Trump Media & Technology Groupin kerrottiin valmistelevan yhdistymistä TAE Technologies -fuusioenergiayhtiön kanssa.
New York Timesin mukaan kaupan toteutuessa Trump päätyisi kilpailemaan energia-alan yritysten kanssa, joihin hänen hallintonsa voi vaikuttaa sekä taloudellisesti että sääntelyn kautta.
Teksti: STT / Anniina Korpela
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
