Politiikka
16.3.2018 06:13 ・ Päivitetty: 16.3.2018 06:13
Rahoitusalan kiistaa sovitellaan taas – ”työnantajat edustavat vanhakantaista johtamiskulttuuria”
Rahoitusalan pitkään jumissa olleen työriidan sovittelu jatkuu tänään. Edellinen yritys sovitella kiistaa päättyi tuloksettomana lähes kaksi viikkoa sitten.
Rahoitusala on ollut vailla työehtosopimusta jo marraskuun lopulta. Osapuolilla on ollut kiistaa etenkin viikonlopputöistä. Ammattiliittojen mukaan rahoitusalan työnantajat edustavat ”hyvin vanhakantaista johtamiskulttuuria” ja pyrkivät määräämään yksipuolisesti työajoista.
Työriidassa ovat mukana Ammattiliitto Pro, Ammattiliitto Nousu ja Ylemmät Toimihenkilöt YTN sekä työnantajapuolta edustavat Finanssiala ja Palvelualojen työnantajat Palta. Soviteltavana on myös Danske Bankin työehtosopimus.
Työntekijäpuoli on uhannut uudella lakkoaallolla, joka sulkisi useiden pankkien konttoreita tämän kuun lopulla ja huhtikuussa. Uudet lakot on tarkoitus toteuttaa kolmessa erässä.
Ensimmäinen nelipäiväinen lakko kohdistuisi OP-ryhmään ja alkaisi 26. maaliskuuta. Nordeassa lakkoiltaisiin 6.–9. huhtikuuta ja muissa rahoitusalan yrityksissä 9.–12. huhtikuuta.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
Lisää aiheesta
Politiikka
5.3.2018 20:25
Nyt ei näytä alkuunkaan hyvältä: näin apeasti kuvataan syntynyttä työmarkkinariitaa: ”Umpikuja” ja ”Pattitilanne”
Politiikka
16.2.2018 11:21
Ammattiliitto Pron kaikki sopimusalat tukevat rahoitusalaa ja sen mahdollisia työtaistelutoimia
Politiikka
7.2.2018 10:19
Pro: Pöydällä tukilakot – ”On mahdollisuus, että kiista pitkittyy pitkälle kevääseen”
Politiikka
7.2.2018 08:18
Liitto hämmästyi: Työantajapuolen vastaus kaikkeen ”tyly ei”
Politiikka
2.1.2018 16:34
Puheet kovenevat rahoitusalalla: ”Palta hakee rahoitusalalle kapakkatyöehtoja – sopimusta ei välttämättä tehdä koskaan”