Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Politiikka

12.1.2026 13:34 ・ Päivitetty: 12.1.2026 13:34

Razmyar Östmanille: Someta vähemmän, vaikuta enemmän – ”Vastenmielistä irtopisteiden keräilyä”

Jukka-Pekka Flander / SDP

Iranin mielenosoittajien hätää ei pidä käyttää poliittisten irtopisteiden keräämiseen, SDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Nasima Razmyar moittii.

Demokraatti

Demokraatti

– Kristillisdemokraattien eduskuntaryhmän puheenjohtaja Peter Östmanin mukaan ”vihervasemmistoon” kuuluvat poliittiset toimijat eivät välitä Iranin tilanteesta. Väite on täysin vastenmielistä irtopisteiden keräilyä, jolla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa, Razmyar sanoo tiedotteessa.

Razmyar kertoo seuranneensa koko viikonlopun ajan huolestuneena Iranin tapahtumia.

– Iranin hallinnon mielenosoittajiin kohdistama väkivalta on järkyttävää ja kansainvälisen yhteisön on puututtava tilanteeseen. Iranin mielenosoittajat tarvitsevat kaiken tuen. Tästä ei ole pienintäkään epäselvyyttä, Razmyar sanoo.

Härski väite puolueelta, jonka omassa silmässä on Gazan kokoinen rikka.

Hän kehottaa kristillisdemokraatteja katsomaan peiliin ennen kuin syyttää muita puolueita kaksoisstandardeista ihmisoikeuksien puolustamisessa.

– Kyseessä on harvinaisen härski väite puolueelta, jonka omassa silmässä on Gazan kokoinen rikka, joka on hallituksessa tyytyväisenä leikannut mittavasti kehitysyhteistyöstä, ja jota ei ole vaikuttanut lainkaan kiinnostavan, kun Donald Trumpin Yhdysvallat ilmoitti vetäytyvänsä lukuisista YK:n järjestöistä, jotka tekevät ruohonjuuritasolla työtä demokratian, naisten oikeuksien, tasa-arvon ja sananvapauden eteen, Razmyar listaa.

Lisää aiheesta

Hän muistuttaa, että ruohonjuuritason järjestöt tukevat paikallista demokratiaa, kansalaisten vaikutusmahdollisuuksia ja mahdollisuuksia turvalliseen elämään Lähi-idässä ja monessa muussa maassa.

– Vaikuttavinta, mitä voimme tehdä, on tukea näitä olemassa olevia rakenteita, hän sanoo.

– Jos tavoitteena on aidosti vaikuttaa Lähi-idän kriiseihin, kehotan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Östmania ja muitakin viettämään vähemmän aikaa sosiaalisessa mediassa ja enemmän aikaa vaikuttamalla oman puolueensa politiikkaan. Entä jos poliittisten irtopisteiden keräämisen sijasta ryhtyisimme yhdessä puolustamaan ihmisoikeuksia ja sääntöpohjaista kansainvälistä järjestelmää.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU