Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Restel jakaa puolet koronakorvauksistaan 1 300 työntekijälleen, jotka saavat 100-430€ per henkilö – “Satsaus liiketoiminnan tulevaisuuteen”

Ravintolatoimija Restel jakaa puolet saamastaan koronakorvauksesta koko- ja osa-aikaisesti lomautetulle henkilöstölleen.

Demokraatti

Demokraatti

Restelin toimitusjohtaja Mikael Backman kertoo tiedotteessa, että saatu korvaus käytetään Restelin ravintolatoiminnan jatkuvuuden takaamiseen.

“Jaamme korvaussumman puoliksi. Eli puolet rahoista yritykselle ja puolet lomautetulle henkilöstöllemme.”

Korvausrahaa saa yli 1 300 Restelin lomautettua työntekijää. Työntekijää kohden summa on lomautuksen asteesta riippuen noin 100–430 euroa.

Eduskunta hyväksyi tällä viikolla tukipaketin koronaviruksen aiheuttamista rajoitustoimista kärsineille ravintola-alan yrityksille. Ravintoloille annettava tuki jakaantuu rajoitustoimia hyvittävään vahingonkorvaukseen sekä työllistämistukeen. Restel saa vahingonkorvausta noin 1,5 miljoonaa euroa, josta puolet jaetaan koko- ja osa-aikaisesti lomautetuille työntekijöille lomautuksen päättymistä seuraavan palkanmaksun yhteydessä.

”Toimimme alalla, jossa tärkein voimavaramme ovat työntekijämme ja sen vuoksi on erittäin tärkeää, että panostamme henkilökuntaamme myös kriisin keskellä. Työntekijöiden huomioiminen on mitä suurimmassa määrin myös satsaus liiketoiminnan tulevaisuuteen”, Restelin HR-johtaja Marika Mäkelä sanoo tiedotteessa.

Mäkelä sanoo pitävänsä reiluna, että myös Restelin lomautetut työntekijät saavat korvauksen aiheutuneesta tulonmenetyksestä.

Lisää aiheesta

Rajoitusten purkamisen myötä Restel avaa kesäkuussa suljettuna olleita ravintoloita, ravintolasaleja ja terasseja eri puolilla Suomea.

Restel-yhtiö omistaa yhteensä 170 ravintolaa. Restel on osa Tradeka-konsernia.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE