Politiikka
2.2.2026 12:50 ・ Päivitetty: 2.2.2026 12:50
Riikka Purra: Hallituksen talouspolitiikan linja on ollut oikea – ”Kaikkeen ei ole varaa”
Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) puolustaa hallituksen linjaa ja kommentoi tänään julkistettua talouspoliittisen arviointineuvoston raporttia.
– Hallituksen talouspolitiikan linja on kuitenkin ollut oikea, vaikka olosuhteet ovat osoittautuneet ennakoitua hankalimmiksi. Vaikeita toimia ei voi siirtää, niitä on tehtävä.
Purra puhui Economicumissa järjestetyssä seminaarissa. Rahaministerin mukaan sopeutuksia ja rakenneuudistuksia on jatkettava.
– Maailmassa, jossa puolustusmenoja on kasvatettava miljardiluokassa ja sote- ja korkomenot nousevat joka tapauksessa, kaikesta toissijaisesta täytyy pystyä karsimaan. Kaikkeen ei ole varaa. Tästä tulee suuri kansakuntamme kysymys 2030-luvulla.
Arviointineuvoston nyt julkaistussa raportissa sanotaan, että ”hallituksen tähän mennessä päättämät toimet kokonaisuudessaan vahvistavat julkista taloutta selvästi”. Velkasuhde kasvaa silti, mikä johtuu raportin mukaan heikon suhdannekehityksen lisäksi siitä, että hallituksen politiikka ei ole täysin johdonmukaista.
– Hallitus laskee suuren osan sopeutuksestaan melko epävarmojen vaikutuskanavien varaan. Sosiaaliturvaleikkausten vaikutus työllisyyteen riippuu myös suhdanteesta, joka on nyt heikko, raportissa sanotaan.
Purra puolestaan sanoo työllisyys- ja rakennetoimien laskennallisen vaikutuksen olevan tällä hetkellä yli kaksi miljardia julkista taloutta vahvistava.
Lisää aiheesta
– Talouden suhdanne totta kai vaikuttaa toimien varsinaiseen toteutumiseen ja ajoittumiseen. Heikon talouskehityksen vuoksi valtaosa toimien julkista taloutta vahvistavista vaikutuksista toteutuu vasta vaalikauden jälkeen.
– Mutta eivät ne mihinkään katoa, vaikka eivät vielä näy. Tärkeät ja oleelliset uudistukset on tehty, hirvittävän poliittisen kritiikin keskellä, ja sillä hyvä.
Klassiseen verokeskusteluun Purra toistaan mielipiteensä.
– Oma kantani on, että Suomessa ei ole juuri veronkorotusvaraa.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
Lisää aiheesta
Politiikka
2.2.2026 11:00
Arviointineuvosto kaipaa hallituksen talouslinjauksiin realismia – pohtii eläkeleikkausten tarvetta
