Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Saisitte hävetä, Sipilän hallitus”

Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö arvostelee hallitusta ja pääministeri Juha Sipilää (kesk.) jyrkin sanoin, eikä aivan ensimmäistä kertaa. Tällä kertaa Niinistö kirjoittaa Facebookissa, kuinka tänään on selvinnyt tarkemmin, kuka maksaa kilpailukykysopimuksen kustannukset ja kuinka paljon.

— Maksajaksi joutuvat julkisen sektorin pienipalkkaiset naiset. Ylen juuri uutisoiman JHL:n laskelman mukaan esimerkiksi lähihoitaja menettää (veronkevennysten jälkeenkin) ensi vuonna yhteensä 600 euroa vuodessa!

— Ja kyllä, myös Sipilää neuvoneet kätilöt joutuvat maksamaan hänen ideastaan vieläkin enemmän. Opettajat, hoitajat ja poliisit ja muut julkisen sektorin työntekijät maksavat sopimuksen lomarahan leikkauksilla.

Eikä tämäkään vielä riitä, muistuttaa Niinistö edelleen huutomerkein varustetuissa lauseissaan.

— Jos on päivähoitoikäisiä lapsia, joutuu hallituksen suunnitelman mukaan keskituloinen perhe maksamaan kahden lapsen päivähoidosta noin 1 400 euroa vuodessa lisää!

Niinistö pitää mahdollisia veronkevennyksiä ansiotuloveroon sumutuksena.

— Paljon mainostettu 200 euron vuotuinen veronkevennys jättää silti lähihoitajan 600 euroa miinukselle vuodessa käteen jäävässä palkassa!

— Veronkevennys kohdistuu vieläpä painotetusti suurituloisille, yksityisen sektorin isopalkkaisten työntekijöiden ostovoima nousee eniten sekä prosenteissa että euroina!

Voittajia ovat vihreiden pomon mukaan suurituloiset yksityisten yritysten työntekijät.

— Saisitte hävetä, Sipilän hallitus. Tällaiset ihmisiä eriarvoistavat päätökset eivät nosta Suomea taantumasta parempaan huomiseen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE