– Hallituksen ajattelu ja hallitusohjelmakirjauksetkin ovat rusinat pullasta -tyylistä, että otetaan sieltä itselle mieluisia esimerkkejä ja malleja, SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta kiteyttää erityisesti palkansaajaliikkeen suunnalta kaikuneen kritiikin.

Nyt vaakakupissa näyttävät painavan enemmän työnantajapuolta suosivat linjaukset. Työntekijöiden asemaa vahvistavia ideoita uudistuksiin ei Ruotsista ole poimittu, Eloranta sanoo.

Joillain uudistuksilla Suomessa ollaan jopa menossa työntekijöiden näkökulmasta vielä Ruotsiakin huonompaan jamaan.

Työn ja talouden tutkimuslaitos Laboren johtava tutkija Merja Kauhanen nostaa esiin, että OECD:n laatimien indikaattorien mukaan Ruotsissa yksilöllinen irtisanomissuoja on ollut vuonna 2019 hieman vahvemmissa kantimissa kuin Suomessa.

Eloranta huomauttaa, että myös työttömyysturvassa hallitus ottaa mallia Ruotsista varsin valikoiden.

– Luulen, että mekin voisimme olla valmiita sellaiseen ajatteluun, että työttömyysturvan korvausprosentti olisi ensin 80 prosenttia palkasta ja sitten se laskisi 70 prosenttiin. Hallitus on ottanut tämän porrastuksen Ruotsista, mutta eivät kuitenkaan ole ottaneet työttömyysturvan (Suomea korkeampaa) tasoa sieltä. Tällaisia pikku yksityiskohtia näissä puheissa Ruotsin mallista unohtuu, Eloranta sanoo.

ELORANTA muistuttaa, että työmarkkinamalliin, -järjestelmään ja sosiaaliturvaankin liittyvät asiat muodostavat kokonaisuuden, jossa eri osat vaikuttavat toinen toisiinsa. Ruotsissa kokonaisuus näyttää erilaiselta kuin Suomessa ja hallituksen suunnitelmissa tämä tuntuu unohtuvan.

Millaisia eroja Eloranta näkee maiden välillä? Ruotsissa työmarkkinaosapuolten keskinäinen neuvottelu ja ratkaisujen hakeminen on voimakkaampaa kuin Suomessa.

Eloranta katsoo, että Suomessa on siirrytty entistä enemmän siihen suuntaan, että ”politiikka päättää”.

– Työnantajapuoli on sanonut aika selvästi, että heidän mielestään kolmikannalla ei pidä enää olla sellaista roolia, vaan jos sieltä ei tule heille miellyttäviä asioita, niin politiikka päättäköön. Se, että olemme liukuneet tällaiseen politiikkavetoiseen työmarkkinamalliin, on aika fundamentaalinen ero, Eloranta kuvaa.

Eroavaisuutta on myös työmarkkinoiden järjestäytymisessä. Ruotsissa työnantajapuolellakin järjestäytymisaste huitelee Elorannan mukaan 80 prosentin tietämillä.

– Siellä luotetaan siihen, että molemmin puolin järjestäytymällä ja neuvottelemalla yhteisesti, pystytään kehittämään parhaiten ruotsalaista työelämää ja yhteiskuntaa. Meillä taas mennään päinvastaiseen suuntaan. Työnantajan järjestäytyminen heikkenee ja hallituskin tekee toimia, joilla se edelleen heikkenee.

Hallitus aikoo muuttaa työlainsäädäntöä siten, että myös yrityksen kanssa tehdyllä työehto­sopimuksella voidaan sopien poiketa samoista työlainsäädännön säännöksistä, joista poikkeaminen on nyt mahdollista vain valtakunnallisella työehtosopimuksella.

– Silloin yrityksillä ei ole sitäkään kannustetta järjestäytyä ja liittyä omaan valtakunnalliseen työantajaorganisaatioonsa, koska he niin sanotusti saavat samat herkut ilman järjestäytymistäkin, Eloranta kuvaa.

Yksi sopimisen ja neuvottelun kulttuuriin liittyvä ero on sekin, että Ruotsissa on työntekijöiden myötämääräämisoikeus. Se tarkoittaa, että työntekijöillä on edustus yrityksen hallinnossa. Näin he saavat paremmin tietoa yrityksen tilanteesta ja ovat osallisia päätöksenteossa. Tällainen edistää vuoropuhelua paitsi yrityksissä myös työmarkkinoilla laajemmin.

TYÖMINISTERI Arto Satonen (kok.) kertoi viime viikolla Demokraatin haastattelussa, että hallitus pyrkii kestävään lainsäädäntöön. Hän viittasi tässä yhteydessä Ruotsiin.

– Kaikki meidän keskeiset esityksemme ovat Ruotsissa voimassaolevaa lainsäädäntöä. Siellä ne ovat olleet pitkään voimassa hallituksen väristä riippumatta, hän sanoi.

– Oikeastaan kaikki, mitä esitämme työelämäpuolella, on Ruotsissa voimassa olevaa lainsäädäntöä. Nämä ovat järjestelmän kehittämistä ja kilpailukyvyn vahvistamista, mutta eivät järjestelmän mitään radikaalia muuttamista, hän puolestaan kuvasi Helsingin Sanomille.

Satonen ei eritellyt, mitkä kaikki ovat hallituksen ”keskeisiä esityksiä” tai mitä tarkoittaa ”oikeastaan kaikki”, mutta ainakin palkansaajapuolen näkökulmasta keskeiseksi voi arvioida vientivetoisen mallin edistämisen.

Laboren Merja Kauhanen on perannut Ruotsin ja Suomen työmarkkinamallien eroja muun muassa Teollisuuden palkansaajien Edistys-julkaisusarjan analyysissään (2021).

– Ruotsissa on kyllä käytössä tämä vientivetoinen malli, että vientialat määrittävät palkankorotusnormin (Teollisuussopimuksella) – Ruotsissa puhutaan märketistä – mutta sen noudattamisesta läpi työmarkkinakentän ei ole mitään virallista sopimusta tai kirjausta lainsäädäntöön, Kauhanen sanoo.

Ruotsin malli perustuu työmarkkinaosapuolten konsensukseen. Suomessa ay-liike on protestoinut hallituksen suunnitelmia vastaan, koska niissä aiotaan viedä vientivetoista mallia vahvistava kirjaus lakiin.

– Se on mielestäni juuri se periaatteellinen iso ero, että Ruotsissa työmarkkinaosapuolet ovat itse ja autonomisesti päätyneet ratkaisuihin, joita meillä koitetaan politiikan kautta väkisin tuoda työmarkkinoille, SAK:n Eloranta sanoo.

Hallitus kaavailee työriitojen sovittelua koskevaan lakiin kirjausta, jonka mukaan valtakunnansovittelija ei voi tarjota sellaista sovintoehdotusta, joka ylittäisi vientialojen määrittämän palkankorotustason.

– Tämähän olisi tosi tiukka kirjaus, Kauhanen sanoo.

Suomessakin on nähty käytännössä, että työnantajapuoli on halunnut edistää vientivetoista mallia ja sovittelijakin on sitä näyttänyt seuraavan. Poikkeuksiakin niin sanottuun palkankorotusten yleiseen linjaan nähtiin, mutta lainsäädäntömuutoksen toteutuessa sovittelijan kädet olisivat viennin linjaan sidotut.

– Tänäkin vuonna keväällä on haettu korkeampia korotuksia työtaistelutoimin ennen kuin on päästy sopimukseen. Jos jatkossa mennään valtakunnansovittelijan toimistoon ja lakiin on kirjattu, että ei voi tulla parempaa sovintoratkaisua, niin sehän heikentää olennaisesti mahdollisuutta esimerkiksi parantaa sovitteluteitse matalapalkka-aloilla työskentelevien asemaa, Kauhanen kuvaa.

VOISIKO Suomessa sitten syntyä samanlainen työmarkkinaosapuolten konsensus vientivetoisesta mallista kuin Ruotsissa? Ei varmasti ihan samanlaista, Eloranta arvioi. Hän muistuttaa Suomen ja Ruotsin neuvottelukulttuurien ja esimerkiksi julkisen sektorin rahankäyttömahdollisuuksien erosta.

Eloranta huomauttaa myös, että Ruotsissakaan kaikki eivät ole tyytyväisiä malliin, eivätkä esimerkiksi Ruotsin ammattiliittojen keskusjärjestö LO:n kaikki liitot siihen sitoudu.

– Uskon siihen, että voimme oppia muualta, mutta emme voi kopioida suoraan. Jos haluamme yhteistä mallia palkanmuodostukseen pohtia, meidän täytyy se itse löytää ja keksiä, Eloranta sanoo.

– Palkansaajapuoli on myös esittänyt, että tähän työhön pitäisi ryhtyä, mutta työantajapuolen mielestä tämä nykyinen, heidän omaan koordinaatioonsa perustuva malli, jota myös valtakunnansovittelija vahvasti tukee, on riittävä, hän toteaa.

Nykyisessä työmarkkinoiden tulehtuneessa tilanteessa yhteisen sävelen löytäminen tuskin ainakaan ihan lähiaikoina onnistuu, Eloranta epäilee.