Kylmän sodan ajoilta periytynyt Saksan talousvetoinen idänpolitiikka ajautui Ukrainan sodan takia konkurssiin. Saksassa oli pitkään uskottu, ettei Euroopassa voi olla rauhaa ilman yhteistyötä Venäjän kanssa.

Vielä tammikuussa, kun Saksan liittokansleri Olaf Scholz tapasi Venäjän presidentin Vladimir Putinin, harva uskoi Venäjän todella hyökkäävän Ukrainaan.

27. helmikuuta, kolme päivää sodan syttymisen jälkeen, Scholz kuitenkin piti historiallisen puheen, jonka tulkittiin tarkoittavan aikakauden päätöstä.

Ulkopoliittisen instituutin tutkijan Minna Ålanderin mukaan puhe aiheutti Saksan ulkopuolella vau-efektin. Saksan ajateltiin toiveikkaasti ottavan roolin Euroopan turvallisuuden johtajana.

Todellisen zeitenwenden, aikakauden tai suunnan muutoksen, sijaan Scholz todennäköisesti lupasi vain sen mitä Nato-kumppanit olivat jo vuosia Saksalta vaatineet.

Saksa oli täyttämässä vuonna 2014 solmitun Naton Walesin sopimuksen, nostamalla puolustusbudjettinsa kahteen prosenttiin bruttokansantuotteesta.

– Ulkomailla ajateltiin, että nyt Saksa on tehnyt täyskäännöksen ja ottaa johtoaseman. Sellaista viestiä ei erittäin todennäköisesti ollut tarkoitus antaa. Syntyi vääriä odotuksia ja Scholz menetti narratiivin hallinnan.

Ålanderin mukaan syntyi myös vaikutelma, ettei Scholz ollut liiemmin keskustellut puheensa sisällöstä etukäteen hallituskumppaneiden kanssa. Neuvottelut zeitenwenden merkityksestä alkoivat puheen jälkeen.

– Samalla käynnistyi vesittyminen. Kaikki eivät olleet samaa mieltä siitä, mitä kahteen prosenttiin sisältyy, sitoudutaanko siihen joka vuosi ja ovatko sata miljardia sen ulko- vai sisäpuolella.

SAKSAN PUOLUSTUKSEN ongelmat eivät Ålanderin mukaan ratkea pelkästään rahalla ja kalustohankinnoilla. Myös rakenteet ja hallinto vaativat uudistamista.

Merkittävä haasteiden aiheuttaja on kylmän sodan aikana tapahtunut turvallisuuspolitiikan ulkoistaminen Yhdysvalloille.

Ålanderin mukaan turvallisuuspolitiikasta ei Saksassa keskustella eikä sitä ymmärretä.

– Kylmän sodan päättymisen jälkeen Saksassa vallitsi tunnelma, jossa synkkien aikojen ja sotien ajateltiin jääneen pysyvästi taakse. Näistä lähtökohdista Saksan hallitus päätti tietoisesti ajaa alas puolustusta.

Kun puolustuspolitiikkaa ei pidetty oleellisena, myöskään puolustusministeriötä ei nähty keskeisenä toimijana. Angela Merkelin kaudella puolustuspolitiikka lakaistiin Ålanderin mukaan maton alle.

Myös hallinnon välistä yhteistyötä pitäisi parantaa. Jonkinlaista muutosta on lupa toivoa, kun Saksa julkaisee ensi vuonna kaikkien aikojen ensimmäisen kansallisen turvallisuusstrategiansa.

– Ulkosuhteita on hoidettu ja ajateltu talous edellä, mikä on näkynyt muun muassa siinä, ettei syksyllä räjäytettyjä Norstream-kaasuputkia osattu ajatella lainkaan turvallisuuden kannalta. Myös kevään miljardihankinnoista on ryhdytty viime aikoina tinkimään.

– Saksassa todettiin juuri, että inflaation ja dollarin arvon takia kaikki tulee kalliimmaksi kuin laskettiin, joten puolustuksen ostoslistalta on aika paljon karsittu. F-35-hävittäjiä ei ilmeisesti tule ihan 35:ä kappaletta kuten aiemmin oli ajateltu vaan vähemmän. Siellä on edelleen vaikea kommunikoida poliittisesti, miksi puolustusinvestoinnit ovat tärkeitä.

Parlamentti sai sodan nimissä syyn rahoittaa jo pitkään tiedossa olleet armeijan kalustopuutteet. Hävittäjien lisäksi hankintalistalla on muun muassa helikoptereita, korvetteja, sotilaiden taisteluvarustusta ja kaikkea mitä modernit asevoimat tarvitsevat.

– Naton vaatimusten mukaan ammusten tulisi sodan yllättäessä riittää 30 päiväksi. Saksassa raja tulee nykyisellään vastaan jo kahdessa päivässä.

Hankintoja hidastavat sopimuksiin liittyvät byrokraattiset vaikeudet ja puolustusteollisuuden hitaus vastata kasvaneeseen kysyntään. Poliittiset erimielisyydet ovat Ålanderin mukaan hankaloittaneet teollisuustuotannon tehostamista.

Oma roolinsa on myös yhteiskunnallisella ilmapiirillä. Saksalaiset eivät halua maalleen sotilaallista johtoasemaa, eikä Saksassa helposti uskota muidenkaan sitä Saksalta toivovan.

– Osana zeitenwendea tarvitaan mentaliteetin muutos. Kansalaisille pitäisi kommunikoida se, että ajat ovat muuttuneet.

UKRAINAN sotilaallinen avustaminen on ollut Saksalle takkuista ja maata on syytetty hidastelusta. Saksassa keskustelulla on Ålanderin mukaan tapana kääntyä sisäpoliittiseksi, joten hidastelusta on syytetty ennen muuta kansleriministeriötä ja Olaf Scholzia.

– Ukrainan jälleenrakennus on konseptina Saksalle huomattavasti helpompi kuin sotilaallinen tuki. Se sopii paremmin mielenmaisemaan, jossa mennään talous edellä. Ongelma on, että nyt on vähän aikaista puhua vielä jälleenrakennuksesta, kun sota ei ole ohi.

Saksa on toimittanut Ukrainaan muun muassa kehittyneen Iris-T-ilmatorjuntajärjestelmän. Ålanderin mukaan järjestelmää ei ole nyt Saksalla itsellään lainkaan. Kuuma keskustelunaihe on ollut nykyaikaisten Leopard-panssarivaunujen antaminen.

Saksa itse on vedonnut koulutus- ja huolto-ongelmiin ja tehnyt sopimuksen Tsekin, Slovakian ja Kreikan kanssa, että maat toimittaisivat Ukrainaan helposti huollettavia vanhoja venäläistankkejaan. Saksa on luvannut kumppanimailleen korvaukseksi Leopardeja.

Ålander ei osta selitystä huoltovaikeuksista. Hänen mukaansa tankit ovat Scholzin hallituksen itselleen asettama punainen viiva, jota se ei halua ylittää.

– Vanhoja neuvostovaunuja on rajallinen määrä ja jossakin vaiheessa Ukraina tulee tarvitsemaan länsimallisia vaunuja. Jostakin syystä on tehty arvio, että raja menee tässä. Myös Yhdysvalloista on saatu signaaleja, että Saksa voi aivan hyvin viedä Leopardeja Ukrainaan. Mitään Naton sisäisiä rajoitteita ei ole.

PANSSARIVAUNUJEN viennistä Ukrainaan ei olla Saksan hallituksessa yksimielisiä. Tiukan linjan takuumiehenä on Ålanderin mukaan lähinnä liittokansleri Scholz.

– Ajatellaan, että kun muutkaan eivät ole näitä tankkeja vieneet, ei vie Saksakaan. Tästä huomaa sen, että Saksa ei halua ottaa johtoasemaa tai ensimmäistä askelta.

Scholz on itsekin julkisesti harmitellut Saksaan kohdistuvia syytöksiä sotilaallisen avun hitaudesta. Ålanderin mukaan syytösten taustalla on osittain epäonnistunut viestintä.

– Zeitenwende-puheen herättämät ylimitoitetut odotukset olivat ensimmäinen moka. Kun prosessi venyi syntyi vaikutelma, että Saksa haluaa odotella ja katsoa kenen puolelle sen kannattaa asettua.

– Siitä ei pääse yli eikä ympäri, että Saksan reaktio ei ole ollut vahva.

Saksan ajatellaan olevan sijaintinsa puolesta avainasemassa Euroopan ja Naton turvallisuuden kannalta. Venäjän hyökkäys Ukrainaan suisti Ålanderin mukaan Saksan ulkopoliittisesti raiteiltaan ja parhaillaan päällimmäisenä tunteena on hämmennys.

– Se on ymmärrettävää, kun ottaa huomioon miten yllättävä tilanne Venäjän hyökkäys oli. Oppimiskäyrä on ollut hirveän jyrkkä, mutta muutokset ovat hitaita, koska Saksa on aika konservatiivinen yhteiskunta.