Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

8.3.2025 15:17 ・ Päivitetty: 8.3.2025 18:43

Saksassa alustava hallitussopu

AFP / LEHTIKUVA / RALF HIRSCHBERGER
Kuvassa kristillisdemokraattien puheenjohtaja Friedrich Merz ja SPD:n puheenjohtaja Lars Klingbeil (oikealla). Kuva on otettu 4. maaliskuuta.

Saksassa kristillisdemokraatit (CDU/CSU) ja sosiaalidemokraatit (SPD) ovat päässeet sopuun hallituksen muodostamisesta, kertovat puolueiden edustajat lauantaina.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Saksan tuleva liittokansleri, kristillisdemokraattien Friedrich Merz ja sosiaalidemokraattien johtoon kuuluva Lars Klingbeil kertoivat, että alustavista keskusteluista siirrytään nyt hallituksen muodostamiseen.

Merzin mukaan puolueet ovat sopineet tiukoista toimista maahanpääsyn rajoittamiseksi. Klingbeilin mukaan sosiaalidemokraatit olivat saaneet läpi vaatimuksensa 15 euron vähimmäistuntipalkasta ja eläkkeiden pitämisestä vakaina.

Jo tätä ennen puolueet olivat kertoneet valmiudestaan ottaa satoja miljardeja euroja uutta velkaa Saksan talouden elvyttämiseksi ja asevoimien parantamiseen.

CDU ja SPD yrittävät saada päätökset jättivelasta hyväksyttyä liittopäivillä ennen kuluvan kuun 25. päivää, jolloin uusi parlamentti kokoontuu. Uudessa parlamentissa laitaoikeistolainen AfD ja vasemmistopuolue Linke voivat yhdessä estää päätöksen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU