Työelämän ja talouden murros vaatii politiikalta kaksoisotetta. Ensinnäkin meidän on luotava edellytyksiä elinkeinorakenteen uudistumiselle ja uusien työpaikkojen syntymiselle.

Tarvitsemme lisää julkisia investointeja koulutukseen, tutkimukseen, innovaatioihin ja näiden tuotteistamiseen sekä taloutemme rakenteiden uudistamiseen ympäristön kannalta kestävään suuntaan.

Tarvitsemme toimenpiteitä ammatinharjoittajien ja pienyrittäjien tukemiseksi sekä välineitä kasvuyritysten kansainvälistymiseen.

Toiseksi, meidän on tunnistettava, mitä työelämän muutos tarkoittaa tavalliselle ihmiselle. Osa pääsee kiinni korkeamman osaamisen työhön, säilyttää nykyisen työpaikkansa tai kouluttautuu uudelle alalle ja saa tätä kautta työtä, joka turvaa kohtuullisen ansiotason.

Toiset eivät ole näin onnekkaita. He putoavat markkinaehtoisen työn ulkopuolelle tai tarjolla on vain matalasti palkattua ja pirstaleista työtä.

Työ on ihmiselle toimeentulon lähde, mutta sillä on myös sosiaalinen ja hyvinvoinnillinen merkitys. Tämän vuoksi meidän on tehtävä politiikkaa, joka luo jokaiselle turvaa ja mahdollisuuksia työhön murroksen keskellä. Sosiaaliturvan uudistaminen on osa tätä kokonaisuutta, mutta se ei yksin riitä.

Julkisen sektorin roolia elinvoiman vahvistamisessa ja työllisyydenhoidossa on kasvatettava, koska työttömyys maksaa yhteiskunnalle vuosittain yli kuusi miljardia euroa.

Tarvitsemme uudelleenkouluttautumisen polkuja, palkkatuettua työtä ja avauksia työllisyydenhoitoon, josta Rinteen työllistämismalli on hyvä esimerkki. Tarvitsemme myös tehokkuusajattelun haastamista ja lisää julkisia työpaikkoja, joille on kysyntää palvelutarpeiden kasvaessa.

Työelämän murrosta ei voi pysäyttää. Sen sijaan me voimme valita, miten siitä kansakuntana selviämme: annammeko toisten tippua kyydistä vai pidämmekö kaikki mukana?