Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Politiikka

30.9.2025 13:13 ・ Päivitetty: 30.9.2025 13:13

SDP Palestiinan tunnustamisesta: ”Nyt pitää erottaa, mikä on oikein ja mikä väärin” – Orpo: ”Ei edetä, elleivät ehdot täyty”

LEHTIKUVA / RONI REKOMAA
Johannes Koskinen painotti, että vaikka Palestiinan valtion tunnustaminen ei ratkaise humanitaarista kriisiä, se on pohja kahden valtion malliin perustuvalle rauhalle ja vakaudelle.

Palestiina-välikysymyksen keskustelu eduskunnassa tiivistyi jälleen siihen, onko Petteri Orpon (kok.) hallitus toimintakykyinen, Suomi jäämässä historian väärälle puolelle ja millä edellytyksillä tunnustaminen voisi tapahtua.

Demokraatti

Demokraatti

SDP:n Johannes Koskinen muistutti välikysymyksen avauspuheenvuorossaan, että Suomi ei ollut mukana laajassa kansainvälisten kumppanimaiden rintamassa, jotka tunnustivat Palestiinan valtion.

– Siihen kuuluivat Ranska, Iso-Britannia, Portugali, Kanada ja Australia. Nyt Palestiinan on tunnustanut lähes 160 maailman valtiota, ja suurin osa EU-maista. Suomi jättäytyi pois historiallisella hetkellä, kun toivoa kahden valtion ratkaisusta pyritään pitämään yllä Israelin jatkaessa hävityssotaa Gazassa ja setlementtien vyörytystä Länsirannalla.

Koskinen painotti, että tunnustaminen ei tarkoita Hamasin tunnustamista ja järjestön oikeuttamista, vaan päinvastoin sen heikentämistä ja siirtämistä sivuun. Näin on todettu muun muassa Ranskan ja Iso-Britannian sekä arabimaiden yhteisissä linjauksissa.

– Hamasin tai minkään muun terroritahon ei tule olla osa Palestiinan hallintoa. Sen on sanonut myös palestiinalaishallinnon johtaja Mahmud Abbas, Koskinen huomautti.

Hän muistutti, että Suomen presidentti Alexander Stubb on puhunut selkeästi Palestiinan tunnustamisen ja kansainvälisen oikeuden puolesta todeten, ettei Israelilla ole oikeutta rikkoa kansainvälistä oikeutta Palestiinassa ja että vuonna 1967 alkaneen miehityksen on päätyttävä.

– Välikysymys on voimakas tapa osoittaa tyytymättömyyttä hallituksen politiikkaan. Sitä ei helpoin perustein käytetä, varsinkaan ulko- ja turvallisuuspoliittisissa kysymyksissä. Mutta kun Orpon hallitus on ajautunut toimintakyvyttömyyteen Palestiinan tunnustamisessa ja kahden valtion mallin tukemisessa, opposition on käytettävä kaikki parlamentaarisen keinot, Koskinen sanoi.

Lisää aiheesta

Myös demarien puheenjohtaja Antti Lindtman kyseli puheenvuorossaan hallituksen toimintakyvyn perään ja ihmetteli, miten edes yhteistä kannanottoa saati päätöstä asiassa ei saada aikaiseksi.

SDP:N ryhmäpuheenvuorossa kansanedustaja Nazima Razmyar kertasi, että Israel tekee Gazassa kansanmurhaa, jossa on kuollut yli 65 000 ihmistä, käytetty nälkää aseena ja käytännössä tuhottu koko alueen infrastruktuuri.

– Me emme voi sanoa nyt, emmekä koskaan myöhemminkään, että me emme tienneet. Me olemme tienneet. Pyydän asettumaan palestiinalaisen äidin ja isän asemaan ja vastamaan kysymykseen: Olemmeko me tehneet kaikkemme estääksemme tämän julmuuden, joka on rikos ihmisyyttä vastaan?

Razmyar kysyi myös, miten hallituksella voi olla niin erilainen tilannekuva kuin Suomen kumppanimailla tai tasavallan presidentillä.

– Pääministeri on usein sanonut, että Suomi tukee kahden valtion ratkaisua, mutta sanat ja teot eivät ole yhtä. Mikä on se painava peruste, minkä takia hallitus ei tunnusta Palestiinaa?

Razmyar painotti, että tunnustaminen on konkreettinen teko rauhan puolesta ja askel kahden valtion ratkaisun tukemiseksi.

– Palestiinalaiset eivät kaipaa sääliämme, vaan oikeudenmukaisuutta. He eivät tavoittele ylellisyyksiä, vaan mahdollisuuden rakentaa kodin ja elää turvassa. He tarvitsevat elinkelpoisen maan, jossa on toimivat koulut, sairaalat ja mahdollisuus työhön ja toimeentuloon.

Razmyarin mukaan nyt vaaditaan kykyä erottaa se, mikä on oikein ja mikä on väärin.

– Pääministeriltä vaaditaan johtajuutta ja hallitukselta toimintakykyä, jotta ulkopoliittinen linjamme näkyy kirkkaana eikä kansainvälinen uskottavuutemme horju. Nyt äänestyksen koittaessa olemme valinnan edessä. Pyydän pohtimaan sitä, mikä on oikein ja tavoittelemisen arvoista.

PÄÄMINISTERI Petteri Orpo (kok.) toisti vastauksessaan hallituksen kannan olevan, että kahden valtion malliin kuuluu Palestiinan tunnustaminen, kun ”sen edellytykset täyttyvät”.

-  Konkreettisesti tämä tarkoittaa, että EU:n terroristijärjestöksi listaamalla Hamasilla tai millään muulla Israelin tuhoamiseen tähtäävällä ryhmittymällä ei voi olla minkäänlaista roolia Palestiinan hallinnossa tai tulevaisuuden rakentamisessa, Orpo kommentoi.

Orpon mukaan Palestiinan valtiota ei voi tunnustaa, jos Palestiina ei ole sitoutunut vapauttamaan Hamasin panttivankeja, riisumaan Hamasia aseista ja demilitarisoimaan Palestiinan valtion. Samalla sen on myös edettävä omassa reformissaan.

-  Hallitus on valmis etenemään Palestiinan tunnustamisessa näiden ehtojen täytyttyä. Toisin sanoen, ei edetä, elleivät ehdot täyty.

Orpo sanoi eduskunnassa myös, että hallitus jakaa Tanskan näkemyksen Palestiinan tunnustamisesta. Tanska on ilmoittanut olevansa valmis tunnustamaan Palestiinan, kun tietyt panttivankien vapauttamiseen sekä äärijärjestö Hamasiin ja palestiinalaishallintoon liittyvät ehdot täyttyvät.

 

 

 

 

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU