Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

SDP teki ryhmäpäätöksen käännytyslaista – kansanedustajat voivat hakea poikkeuslupia

LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
Ryhmäjohtaja Tytti Tuppurainen (vas.) ja puheenjohtaja Antti Lindtman SDP:n ryhmäkokouksen jälkeen eduskunnassa Helsingissä 9. heinäkuuta.

SDP:n eduskuntaryhmä hyväksyi hallintovaliokunnan mietinnön hallituksen kiistellystä käännytyslakiesityksestä. Puheenjohtaja Antti Lindtmanin mukaan puolue sai valiokuntakäsittelyssä läpi omat vaatimuksensa.

Simo Alastalo

Demokraatti

– SDP:n vaatimus, että tämän pitää käydä vielä perustuslakivaliokunnan pöydällä oli oikea, koska siihen tuli vielä oikeusturvaa vahvistavia elementtejä, Lindtman sanoi eduskunnassa tiistaina SDP:n ryhmäkokouksen jälkeen.

Eduskuntaryhmän ei tarvinnut tiistaina äänestää kannastaan, koska kanta oli jo aiemmin ehdollisesti lukittu SDP:n esittämiin vaatimuksiin valiokuntakäsittelyssä.

– Meillä on ollut voimassa ryhmän kanta, joka on ollut ehdollinen tälle perustuslakivaliokunnan jälkitarkastukselle ja luonnollisesti sille, että mahdolliset huomiot sisällytetään tähän hallintovaliokunnan mietintöön. Kun näin on, niin kanta ikään kuin aktivoitiin tänään, eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen sanoi.

Tuppuraisen mukaan eduskuntaryhmässä on edelleen jäseniä, joiden näkemys poikkeaa ryhmän kannasta.

– Tässä tapauksessa turvaudumme ryhmän sääntöihin, joita sovelletaan. Ryhmän jäsenillä on mahdollisuus hakea lupaa käyttäytyä äänestystilanteessa toisin. Nämä luvat tullaan tällä viikolla käsittelemään.

KANSANEDUSTAJAT voivat Tuppuraisen mukaan jättää lupahakemuksensa eduskuntaryhmälle, joka päättää kantansa niiden suhteen perjantaina aamulla järjestettävässä ryhmäkokouksessa.

Lisää aiheesta

Tuppurainen luonnehti käännytyslakia asiana SDP:lle vaikeaksi.

– Olemme hakeneet oikeaa tasapainoa kansallisen turvallisuuden ja toisaalta meitä sitovien ihmisoikeusvelvoitteiden välillä. Tästä oikeasta tasapainosta on pitänyt käydä keskustelua niin laajemmin suomalaisessa yhteiskunnassa kuin sosialidemokraattisessa eduskuntaryhmässä.

– Aivan selvää on, että laaja ryhmän enemmistö tukee tätä lakia, haluaa meille toimivat välineet suojautua Venäjän hybridivaikuttamiselta, turvapaikanhakijoiden välineellistämiseltä ja sen enemmistön kannan mukaisesti me nyt toimimme, Tuppurainen sanoi.

Täydennetty tulevan ryhmäkokouksen ajankohta klo 16.53.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE