Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

SDP:n Kaarin Taipale uudesta Guggenheim-esityksestä: “Käärepaperin parantuminen ei muuta sisältöä”

Helsingin kaupunginvaltuustoryhmän jäsen ja kaupunginhallituksen varajäsen, kaupunkitutkija Kaarin Taipale katsoo, ettei uusi Guggenheim-esitys tuo isoa muutosta aikaisempaan.

– Kaupungilla säilyy sama 80 miljoonan vastuu. Lisäksi kaupunki antaisi kruununjalokivitontin Guggenheimin käyttöön. Tontti, jota ei ole välttämättä koskaan ajateltu rakennettavaksi, voisi olla esimerkiksi hieno eurooppalainen rantabulevardi.

Taipale tulkitsee myös, että kaupungille on tulossa lisävastuuna 35 miljoonan euron lainan takuu.

– Kun tätä julkisuudessa nyt hehkutetaan, että on tullut runsaasti lisää yksityistä rahaa, sitä on itse asiassa tullut lisää kuusi miljoonaa euroa verrattuna aikaisempiin lupauksiin. Jos siellä on 35 miljoonan euron laina, eihän se mitään yksityistä rahaa ole. Siellä on vain sisäisiä siirtoja tapahtunut sekä kaupungin merkittävä subventio ja valtion tuki museon toiminnalle. Ei tässä ole muuttunut mikään, Taipale sanoo ja lisää Helsingin vastaavan myös museorakennuksen ylläpitokustannuksista.

– Jokainen osapuoli tuo tietysti ne näkökulmat esiin, joita pitää kauniimpina. Jos käärepaperi on parantunut, ei se sisältöä ole milllään tavalla muuttanut.

Kulttuuriministeriö on luvannut museon käyttökuluihin valtionosuusmäärärahan, joka on 1,3 miljonaa vuodessa. Sekin on julkista rahoitusosuutta, Taipale huomauttaa.

“Ei ole lainkaan selvitetty, mitä…”

Lisää aiheesta

Taipale hämmästelee myös sitä, että argumentoidaan rakennushankkeen työllisyysvaikutuksilla.

– Mikä hyvänsä rakennushanke tuottaa saman työllisyysvaikutuksen. Tällä hetkellä rakennusteollisus alkaa ylikuumentua ja toiveissa oli myös, että saadaan lisää asuntotuotantoa Helsinkiin. Riittääkö edes ammattimaisia työntekijöitä?

Taipale ei ole varma Guggenheimin ainutlaatuisesta piristyksestä turismillekaan, mitä hän pitää erittäin tärkeänä.

– Ei ole lainkaan selvitetty, mitä muuta kaupunki voisi tehdä vastaavalla summalla, jolla lisättäisiin turismia ehkä vielä enemmän.

Matkaoppaiden kustantaja Lonely Planet on listannut Suomen maailman kolmanneksi parhaaksi matkailumaaksi ensi vuonna.

– Eihän tämäntyyppinen hanke (Guggenheim) nosta Helsingin imagoa hauskana tulevaisuuden kaupunkina. Se on ihan muun tyyppinen pöhinä, joka on saanut aikaan Helsingin nousun.

Tekniikan tohtori Taipale toteaa myös, että Guggenheimin brändi edellyttää, että rakennus poikkeaa aina radikaalisti ympäristöstään.

– Se ei meillä koskaan ole ollut kaupunkirakentamisen tavoite.

Kaarin Taipale ei usko, että valtuustoryhmän demareiden kannat juuri muuttuisivat uuden esityksen myötä.

– Meillä on ihmisiä, joiden mielestä se on hienoa ja ehkä enemmistö, joiden mielestä tähän ei ehkä kannata sitoutua. Veikkaan, että kaikissa ryhmissä on hyvin ristiriitaisia näkemyksiä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE