Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

SDP:n varapuheenjohtajalta viesti keskustalle – ”Huoli on yhteinen”

Jukka-Pekka Flander

SDP:n varapuheenjohtaja Matias Mäkynen (kuvassa) vakuuttaa keskustalle, että huoli julkisen talouden kestävyydestä on yhteinen. Hän toteaa, että näkemyseroja on, mutta isossa kuvassa ne ovat maltillisia.

Demokraatti

Demokraatti

Mäkynen muistuttaa, että puolueilla on esimerkiksi yhteinen näkemys siitä, että julkinen talous on viimeisimpien ennusteiden valossa mahdollista vakauttaa ennakoitua nopeammin.

– Vaikka luottoluokittajat, viimeisimpänä Fitch, yksimielisesti pitävät Suomen luottokelpoisuutta erinomaisena ja näkymiä vakaana, ei se tarkoita, etteikö huoli pidemmän aikavälin kestävyydestä olisi aito ja aiheellinen, Mäkynen korostaa tiedotteessa.

Luottoluokittaja Fitch Ratings vahvisti lauantaina, että Suomen valtion pitkäaikaisen velan luottoluokitus pysyy tasolla AA+ ja luokituksen näkymät ovat vakaat.

Velan suhde bruttokansantuotteeseen pitää saada vakautettua, Mäkynen sanoo.

– Se ei voi kasvaa loputtomiin, ja tähän urakkaan tarvitaan monipuolinen keinovalikoima. Mitään yksittäistä taikatemppua ei varmasti löydy, mutta lyhyellä aikavälillä tärkeintä on kasvun ja investointien käynnistyminen. Edelleen on huolehdittava, ettei koronakriisin aiheuttama työttömyys pääse pitkittymään ja muuttumaan rakenteelliseksi, hän jatkaa.

Mäkynen huomauttaa, että kuten valtiovarainministeri Matti Vanhanen (kesk.) sanoi Ylen Ykkösaamussa, nyt on käynnistymässä historiallisen nopean kasvun vaihe maailmantaloudessa, jonka veroista emme ole nähneet vuosikymmeniin.

Lisää aiheesta

– Kaikki hallituspuolueet ja oppositiokin haluavat varmistaa sen, että Suomi on kasvussa täysillä mukana. Mäkynen toteaa.

Pidemmällä aikavälillä kestävyysvajeen ratkaisevat työllisyys ja tuottavuus, ja niiden kohentamiseksi hallitus tekee Mäkysen mukaan pitäjänteistä politiikkaa. Suomalaisten työuria voidaan pidentää ja työllisyyttä kohentaa terveyttä ja työssä jaksamista parantavilla toimilla. Koulutukseen panostamalla voidaan edistää sekä työllisyyttä että tuottavuutta yhtä aikaa. Näistä toimista ollaan hallituksen sisällä pitkälti samoilla linjoilla, Mäkynen summaa.

Mäkysen mukaan tuottavuuden nostamisen näkökulmasta tutkimus-, kehitys- ja innovaatiomenojen nostaminen neljään prosenttiin bruttokansantuotteesta on keskeisen tärkeää.

– Eikä tästäkään olla eri mieltä edes oppositiossa. Tavoitteen saavuttaminen on yhtä hallituskautta pidempi hanke. Siksi sitä on syytä pohtia ja edistää parlamentaarisesti, kuten pääministeri Sanna Marin (sd.) on ehdottanut.

Mäkynen luonnehtii, että loppujen lopuksi riihessä esiin nousseet erimielisyydet ovat painotuseroja.

– Vaikka keskusta painottaa nopeaa paluuta koronaa ennen sovittuun menotasoon ja SDP toimia, joilla Suomi pääsee maailman talouden kiihtyvään kasvuun mukaan, ei se tarkoita, etteikö SDP olisi huolissaan kestävyydestä tai keskusta kasvusta. Näkemykset saadaan sovitettua yhteen, hän sanoo.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE