Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

“Seksuaalinen koskeminen tapahtui harjoituksissa fiktion sisällä” – Kallion lukion opettajaa syytetään vuosikausia jatkuneesta lähentelystä

Kallion lukio helsingissä.

Alkoi vain tuntua siltä, että opettaja olisi ihastunut. Hän halaili koulun käytävällä intensiivisen tuntuisesti ja tuli liian lähelle. Siitä tuli ahdistunut tai kiusallinen olo. Näin kertovat STT:lle useat naiset, jotka ovat kuuluneet helsinkiläisessä Kallion lukiossa vuosikymmeniä teatterin lehtorina toimineen miesopettajan “suosikkeihin”.

STT haastatteli 18:aa opiskelijaa ja kahta opettajaa, jotka kertovat miesopettajan epäasiallisesta käytöksestä vuodesta 2000 tähän vuoteen asti.

Osa haastatelluista opiskelijoista ei kokenut fyysistä lähentelyä, mutta lähes kaikki kertoivat oudosta seksuaalisesti virittyneestä tunnelmasta opettajan läheisyydessä.

Naisten mukaan ahdistavaa käytöstä on ollut niin harjoituksissa kuin niiden ulkopuolella.

Opettaja on teettänyt esimerkiksi raiskausharjoituksia, joihin on itse osallistunut. Osa naisista kertoo opettajan piirittäneen heitä myös vapaa-ajalla.

“Painautui lantioon kiinni”

16-vuotiasta Niinaa opettaja lähestyi ensimmäisen lukiovuoden keväällä 2004. Hän suostutteli Niinan näytelmäänsä, ja produktion pääsykokeitakin siirrettiin, jotta Niina pääsisi paikalle. Opettaja näytteli itse mukana, ja lämmittelynä pelattiin pallopelejä, joissa opettaja otti usein halausotteeseen ja piti kiinni.

Lisää aiheesta

Niina ja muut etunimellä jutussa esiintyvät naiset esiintyvät toiveestaan keksityillä nimillä, jotta opettaja ei tunnistaisi heitä.

– Näyttämöllä hän saattoi seistä takanani, kun muut olivat edessä, ja laittaa käden perseelle tai painautua lantioon kiinni, Niina kertoo.

Maskeerauksessa opettaja pyysi Niinaa laittamaan hänellekin meikkiä ja veti sen varjolla hänet jalkojensa väliin.

Niina alkoi saada paniikkikohtauksia ja kävi myöhemmin läpi kokemuksiaan terapiassa.

Improvisaatiota tehtiin paljon, ja se saattoi johtaa raiskauksen näyttelemiseen.

Samoihin aikoihin Kallion lukiossa opiskellut Enni oli kirjoittanut päiväkirjaansa:

– (Opettajan nimi) halasi luvattoman pitkään tosi vahvasti.

Opettaja suostutteli tapaamaan kahvilla kahden kesken. Hän kehui silmiä ja hiuksia, soitteli sekä tekstaili yömyöhään.

– Että milloin nähdään, tai että tänään taas katsoin, miten loistava, lahjakas olet. Kaikki se seksuaalinen koskeminen tapahtui harjoituksissa fiktion sisällä.

Moni STT:n haastattelema nainen kertoo, että opettajan vetämät harjoitukset olivat todella fyysisiä, ja opettaja oli monesti itse mukana. Improvisaatiota tehtiin paljon, ja se saattoi johtaa raiskauksen näyttelemiseen.

– Minulla on muistikuva, jossa olen lähetyssaarnaaja-asennossa sen alla.

Otteita haastatellun päiväkirjasta kuvattuna.

Opettajan itsensä mukaan 15–20 vuotta sitten hänen ammattitaitonsa ei ollut vielä hyvä ja hänen opetustapansa on voitu kokea hyökkääväksi. Mistään seksuaalisesta opettajan mukaan ei kuitenkaan ole ollut kyse.

– Se toiminta oli pedagogisesti siinä määrin epäonnistunutta, että voin hyvin ymmärtää, että siinä on ollut väärinkäsityksiä.

Opettajan mukaan hän on tehnyt raiskausharjoitteen “ehkä kerran”.

– Silloinkaan en ollut hyökkäävänä osapuolena, hän sanoo STT:lle.

Raiskausharjoituksista on kertonut STT:lle ainakin kolme naista, jotka opiskelivat lukiossa vuosien 1999 ja 2007 välillä.

Haastateltavat eivät syytä muita opettajia, vain kyseistä miesopettajaa, joka opettaa koulussa yhä. Opettajat eivät nähneet lähentelyä, mutta tarkkailivat ahdisteluväitteiden vuoksi tyttöjen tilannetta.

Opettaja itse myöntää STT:lle käyttäytyneensä harjoitustilanteissa “provosoivasti” 15–20-vuotta sitten, mutta kiistää ahdistelleensa harjoituksissa tai niiden ulkopuolella.

Kantelut rehtorille eivät auttaneet

Myös Niina vei tapauksensa silloiselle rehtorille Helena Helenius-Lamminpartaalle. Asiaa selviteltiin, mutta se tyssäsi Niinan mukaan todisteiden puutteisiin.

– Rehtori sanoi, että tässä on saattanut mennä fakta ja fiktio sekaisin.

Muita opiskelijoita, teatterin opettajan “faneja”, tuli myöhemmin rehtorin kansliaan kertomaan, kuinka hyvä tyyppi opettaja on, Niina sanoo.

Helenius-Lamminpartaan mukaan tapausta on selvitelty opetusviraston lakiosaston kanssa, mutta hän ei vastannut STT:lle, miten selviteltiin. Hänen mukaansa yhteydenottoja opettajasta tuli, mutta asian hoito oli vaikeaa, koska hänelle kerrotut tiedot “olivat useimmiten huhuluonteisia”.

– Joidenkin opiskelijoiden ja teatteriopettajan välillä oli jännitteitä. Käsitykseni kyllä oli, etteivät asiat aina olleet kunnossa, Helenius-Lamminparras kertoo sähköpostitse.

Niinan tukena ollut Kallion lukion entinen naisopettaja kertoo, että rehtori kielsi häntä henkilökohtaisesti puhumasta tapauksesta muille opettajille. Helenius-Lamminparras sanoo, ettei ole pyytänyt salaamaan asiaa.

Teatterin opettaja itse sanoo, ettei ole koskaan saanut virallista varoitusta.

Turun yliopiston työoikeuden professori Seppo Koskisen mukaan tällaisissa tapauksissa työnantajan olisi ehdottomasti puututtava epäasiallisiin opetusmetodeihin ja oppilaiden häirintään.

– Itse olen vertaillut vaarallisiin koneisiin, jos herää opettajasta tällainen epäily. Toiminta täytyy keskeyttää, Koskinen kertoo.

Nykyinen, tänä vuonna aloittanut rehtori Ari Mäkinen sanoo, ettei ole kuullut lähentelysyytöksistä aiemmin. Hänen mukaansa asia aiotaan selvittää.

STT–Tuuli Oikkarinen, Jecaterina Mantsinen, Olli-Pekka Paajanen

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE