Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Politiikka

Selvitys politiikan some-keskustelusta yllätti tutkijat: oikeisto–vasemmisto-jako ei pädekään

Lehtikuva / Roni Rekomaa

Yhteiskunnallinen keskustelu kärjistyy yhteisöpalveluissa,Turun yliopiston tutkimus kertoo. Samaan aikaan liberaalit arvot ovat yllättävänkin suosittuja – ainakin toistaiseksi.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Kyselyn perusteella aktiiviset some-osallistujat ovat perinteisessä sosiaali- ja talouspolitiikassa ehdottomampia kuin puolueiden peruskannattajat. Vasemmistopuolueiden aktiivit ovat vasemmistolaisempia, kokoomuslaiset taas oikeistolaisempia.

Innokkaimmin verkkokeskusteluihin osallistuvat perussuomalaisten sekä vihreiden ja vasemmistoliiton kannattajat. He jakaantuvat eri leireihin myös uudempien arvokysymysten, kuten maahanmuuton ja ympäristöasioiden suhteen.

– Tutkimuksessa selvitettiin, miten puoluekanta, poliittiset arvot ja sosiodemografinen tausta vaikuttavat poliittiseen osallistumiseen sosiaalisessa mediassa, tohtorikoulutettava Ilkka Koiranen taustoittaa.

Perinteisiä, sosiaali- ja talouspolitiikkaan liittyviä arvoja selvitettiin esimerkiksi kysymyksillä hyvinvointivaltion purkamisesta, julkisten palveluiden ulkoistamisesta ja sosiaaliturvan leikkauksista. Näitä mielipiteitä voi luokitella vasemmisto–oikeisto-akselille.

Lisäksi kysely sisälsi ”kuumia” aiheita, jotka liittyvät liberaali–konservatiivi-arvoasteikkoon. Niitä ovat esimerkiksi ympäristökysymykset, maahanmuutto, abortti, sukupuolineutraali avioliitto ja isänmaallisuus.

Tulokset yllättivät tutkijoita, sillä ne osin poikkesivat oikeisto–vasemmisto-jaosta. Niin kokoomusta, vihreitä kuin vasemmistopuolueitakin kannattavat some-aktiivit olivat liberaalimpia kuin ne, jotka eivät osallistuneet somessa. Sama koski niitä, jotka eivät kannattaneet mitään puoluetta.

Sen sijaan keskustan ja perussuomalaisten kannattajien mielipiteet eivät poikenneet peruskannattajista.

– Näyttää siltä, että sosiaalinen media ympäristönä kutsuu esiin liberaaleja näkemyksiä kaikissa muissa puolueissa, Koiranen summaa.

Ilmiö on kuitenkin hänen mukaansa sidoksissa yhteiskunnan arvopohjaan ja altis muutoksille. Vertailukohtana voivat olla Unkari ja Puola, joissa uuskonservatiivisuus on noussut valtavirraksi.

”SDP:n ja keskustan kannattajat ovat varsin iäkkäitä.”

Tutkimuksen perusteella perinteisten suurten puolueiden SDP:n, keskustan ja kokoomuksen kannattajien osuus some-keskusteluissa on muita pienempi.

– Kannattajakunnan rakenne antaa puolueille etulyöntiaseman tai vastaavasti hankaloittaa sitä. SDP:n ja keskustan kannattajat ovat varsin iäkkäitä, mikä vaikeuttaa puolueiden viestien leviämistä ja kannattajien osallistamista, Koiranen pohtii.

Koulutuskin vaikuttaa some-aktiivisuuteen. Korkeasti koulutetut osallistuvat aktiivisemmin, mikä voi hyödyttää ainakin kokoomusta ja vihreitä.

Myös puoluekulttuuri selittää some-aktiivisuutta. Esimerkiksi perussuomalaisten keskuudessa verkkoyhteisö on suorastaan poliittisen toiminnan ytimessä.

– Puolueet, jotka ovat selkeimmin muodostaneet kantansa uudempiin arvokysymyksiin, ovat myös pystyneet erottumaan sosiaalisessa mediassa.

Tutkimusta olivat tekemässä myös yliopisto-opettajat Aki Koivula ja Arttu Saarinen sekä tutkijatohtori Teo Keipi Aalto-yliopistosta.

Aineistona hyödynnettiin vuosien 2017–2018 Digitalisoituva Suomi -kyselyä, jossa otoksena oli 3 700 suomalaista. Tutkimus julkaistiin Telematics and Informatics -lehden verkkoversiossa marraskuussa.

STT–Tarja Repo

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Toimituksen valinta

Marja Luumi

Työmarkkinat
26.10.2020
”Uho tuntuu jatkuvan, tämä on aivan absurdi ajatus” – Paperiliiton Vanhala ihmettelee Metsäteollisuuden Hollménin puheita ”tyhjältä paperilta” lähtemisestä
Lue lisää

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Chefredaktör: Johan Kvarnström
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE