Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Sipilä vannoo, tämä lupaus pitää: “En ole enää yhteydessä toimituksiin”

Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) mukaan hän on korjannut virheellisen toimintatapansa, joka johti Suomen sijoituksen putoamiseen Toimittajat ilman rajoja -järjestön kansainvälisessä lehdistönvapausvertailussa.

Suomi putosi Toimittajat ilman rajoja -järjestö kärkipaikalta kolmanneksi. Syynä oli järjestön mukaan Sipilän Yleen kohdistama painostus.

Sipilän mukaan hän on jo joulukuun alusta lähtien noudattanut käytäntöä, jonka mukaan hän ei enää ole yhteydessä toimituksiin.

– Olen tällainen suora ihminen. Annan palautetta ja olen valmis ottamaan palautetta vastaan. Silloin kun tulee virheitä, minä myönnän virheeni ja teen korjaavia toimenpiteitä, Sipilä sanoi toimittajille eduskunnassa.

– Tässä tapauksessa virheen korjaamisen mekanismi on se, että joulukuun alusta asti en ole ollut yhteydessä toimituksiin. Tämä pitää vaalikauden loppuun saakka, Sipilä jatkoi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE