Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Sipilän tulee puuttua ja ärähtää Postin johdolle” – SDP:n Taavitsainen kantaa huolta työntekijöistä

SDP:n kansanedustaja Satu Taavitsainen vaatii Postin toimintaan välitöntä korjausliikettä.

SDP:n kansanedustaja Satu Taavitsainen pitää järjettömänä tänään uutisoituja Postin henkilöstövähennyksiä.

– Palvelutaso tulee yhä heikkenemään, työntekijöiden jo ennestään raskas kuorma kasvamaan ja palkka pienenemään. Aivan järjetöntä johtamista, tuomitsee Taavitsainen kannanotossaan.

– Sanomalehti päivän myöhässä tai viikkolehti viikonlopun jälkeen on huonoa palvelua. Lehtitalot, painotalot ja toimitukset ovat merkittäviä työllistäjiä. Posti heikentää toiminnallaan alaa, koska ihmiset lopettavat tilaukset, jos lehti ei tule sovitusti perille, Taavitsainen jatkaa.

Taavitsaisen mukaan Postin johto itse ruokkii sitä, että paperinen viestintä vähenee ja asiakkaat siirtyvät sähköisten palveluiden käyttäjiksi ja kilpaileville jakeluyhtiöille tulee tarvetta.

– Monessa muussa yhtiössä pidettäisiin asiakkaita tärkeimpinä ja toteutettaisiin heidän odotuksiaan, Taavitsainen moittii.

– Vielä viisi vuotta sitten oli aivan poikkeuksellista, jos joitakin satoja talouksia jäi viikon aikana jonakin päivänä jakamatta resurssien puutteen takia koko Suomessa. Pelkästään tänä vuonna jakamatta jääneiden määrä on vaihdellut 67 000 ja 215 000 postinsaajan välillä viikoittain, Taavitsainen jatkaa.

Valtionyhtiön tulee palvella kansaa ja yrityksiä sekä olla esimerkillinen työnantaja.

Lisää aiheesta

Taavitsainen ei hyväksy sitä, että pääministeri Juha Sipilä (kesk.) Postia omistajaohjaavana ministerinä sallii työntekijöiden huonon kohtelun ja väen tolkuttoman vähentämisen ja jatkuvat jakeluviivästykset.

– Sipilän tulee puuttua ja ärähtää Postin johdolle; valtionyhtiön tulee palvella kansaa ja yrityksiä sekä olla esimerkillinen työnantaja, sanoo Taavitsainen.

Taavitsaisen mukaan Postin johdon puheet siitä, että jakeluongelmat johtuvat sairauspoissaoloista ja hankalista työvuorolistoista, ovat puppua.

– Ei jakamattomia reittejä pari vuotta sitten ollut, vaikka jaettavaa oli enemmän. Sairauslomat tulevat 99 prosentin varmuudella yllättäen. Ei mikään työvuorolista ole niihin ratkaisu. On se kumma kuinka sairaalat ja teollisuuden tehtaat pärjäävät työvuorosuunnittelun kanssa mutta Posti ei. Eihän se mitään rakettitiedettä ole! Mutta jos väkeä on työnmäärän nähden liian vähän, niin se on ongelma, Taavitsainen tuohtuu.

Taavitsaisen mukaan Postin työntekijät joustavat tekemällä paljon ylitöitä, suostumalla pyyteettömästi muutoksiin työvuoroluettelossa, lomissa ja muissa asioissa. Kahden vuoden ajan on työtaakka vain kasvanut Postin jakelutyössä ja ylitöiden määrä ponnahtanut nousuun. Henkilöstötyytyväisyys on laskenut, työkykyä on menetetty ja PAU:n luottamusmiesten toimintaa on estetty.

– En missään nimessä hyväksy tällaista johdon toimintaa. Posti tarvitsee välittömästi korjausliikkeen toimintaansa, päättää Taavitsainen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE