Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Sivistystyönantajatkin voivat perua kikyn? – “Pitäydyn noissa sanamuodoissa”

Kuntapuolella käydään tällä hetkellä tiukka vääntöä hallituksen kanssa kilpailukykysopimuksen kohtalosta. Myös Sivistystyönantajien puolelle asia on pohdinnassa.

Suomen opetus- ja korkeakoulualaa edustavalle työmarkkina- ja edunvalvontajärjestö katsoo, että sen edustamille koulutuksen järjestäjille tuleva hyöty kilpailukykysopimuksessa sovituista työnantajamaksujen alennuksista ollaan leikkaamassa pois sovitun vastaisesti.

Sivistystyönantajien toimitusjohtajan Teemu Hassisen näkökulmasta kuntien tilanteessa puhutaan enemmänkin kiky-sopimuksen seurauksista, kun taas itsenäisten koulutuksen järjestäjien puolella sopimuksen sisällöstä.

Kuntien tilannetta Hassinen ei kuitenkaan lähde enempää ruotimaan, sillä hän painottaa että Sivistystyönantajat ei kuulu julkiseen sektoriin.

– On kaksi asiaa, mitä sovitusta seuraa ja pysytäänkö sovitussa, Hassinen sanoo ja viittaa siis jälkimmäisellä omaan kenttäänsä.

– Omassa tilanteessamme uskotaan loppuun asti, että tähän tulee järkevä sopimus.

Sivistystyönantajien nimi on jo kiky-paperissa, mutta siihen Teemu Hassinen ei ota suoraan kantaa, voisiko Sivistystyönantajat pyyhkiä sen pois, jos toivottua ratkaisua ei tule.

Lisää aiheesta

– Jos uudet säästöt työnantajamaksun seuraamuksena tulisi, on selvää, että se olisi pohdinnan paikka. Tilanne muuttuu silloin ja silloin asia käsitellään erikseen.

– Kaiken kaikkiaan näemme kiky-sopimuksen Suomelle hirvittävän tärkenä asiana. Siksi toivomme, että nyt sopimusta kunnioitetaan.

Sivistystyönantajien edustaminen korkeakoulujen, ammattikorkeakoulujen ja ammatillisten koulujen ja vapaan sivistystyön osalta kiky-sopimuksen vastaisina pidetyt säästöt veisivät tulevana vuonna noin 30 miljoonaa euroa. Summa kasvaisi vuoteen 2020 mennessä.

Jos hallitus toteuttaa aikeensa eikä muuta kantaansa, onko siis mahdollista, että sanotte kiky-sopimuksen irti?

– En kommentoi, onko mahdollista sanoa sopimus irti. Se on ihan selvä asia, että kokonaisuutta täytyisi pohtia, koska tilanne on eri kuin silloin kun kikyä on allekirjoitettu. Silloin on selvää, että asia täytyy pohtia.

Mutta et sulje pois kikystä irtautumista?

– Pitäydyn noissa sanamuodoissa, mitä nyt sanoin ja olen aiemminkin sanonut. Perusteena on se, että uskon, että sovitussa pysytään.

Teemu Hassisella ei ole tietoa budjettineuvottelujen sisältä, millaiseen ratkaisuun hallitus on päätymässä.

Sivistystyönantajat on Suomen opetus- ja korkeakoulualaa edustava työnantajajärjestö. Sillä on jäseninään yli 300 itsenäistä koulutuksen järjestäjää perusopetuksesta korkeakouluihin.

Kyseessä on Elinkeinoelämän keskusliiton kuudenneksi suurin jäsen, jonka jäsenten palveluksessa on yli 53 000 työntekijää.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE