Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Politiikka

29.7.2025 10:08 ・ Päivitetty: 29.7.2025 10:56

SK: Yllätysnimi nousemassa kokoomusjohtoon

LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO
Kokoomuksen nykyinen puoluesihteeri Timo Elo.

Pääministeripuolue kokoomus on vaihtamassa puoluesihteeriä. Asiasta kertoi Suomen Kuvalehti tiistaina.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Lehden tietojen mukaan tehtävään on vahvoilla Tampereen kaupungin yhteysjohtaja Maggie Keskinen. Useat kokoomusvaikuttajat ovat vahvistaneet asian lehdelle.

Kokoomuslaisten mukaan henkilövaihdokseen ei liity dramatiikkaa. Nykyinen puoluesihteeri Timo Elo on ollut tehtävässään vuoden ajan, minkä lisäksi hän on myös kokoomuksen hallintopäällikkö.

Suomen Kuvalehti kertoo, että Elon sanotaan hoitaneen kahta tehtävää yhtä aikaa, koska hänen tilalleen ei palkattu erillistä hallintopäällikköä. Lehden mukaan uuden puoluesihteerin toivotaan voivan keskittyä työhön täysipainoisemmin.

Keskinen on vaikuttanut pitkään puolueen toiminnassa Tampereella. Hän toimi Tampereen kokoomuksen kunnallissihteerinä vuosina 2014-2017.

Keskinen toimi viime valtuustokaudella myös Tampereen kokoomuslaisten pormestarien taustajoukoissa. Hän työskenteli ensin Anna-Kaisa Ikosen ja sitten Kalervo Kummolan esikunnassa yhteysjohtajana.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU