Ensimmäinen outous tulee nimittäin vastausprosentista: tiistaina julkaistuun kyselyyn oli vastannut vain 44 kansanedustajaa kahdestasadasta.

UPI:n johtava tutkija Charly Salonius-Pasternak on toistanut kyselyä vuodesta 2019 alkaen, ja hänen mukaansa vastaajamäärä on nyt alempi kuin ennen.

Ymmärrän, että kansanedustajille tulee medialta ja sidosryhmiltä erilaisia galluptehtäviä ja mielipidemittauksia jatkuvalla syötöllä, eikä kaikkiin millään ehdi tai huomaa paneutua.

Se, että valtaosa kansanedustajista ignoroi oman talon kyselyä näin, osoittaa joko tarkoituksellista välttelyä, laiskaa piittaamattomuutta tai huonoa työmoraalia.

ERITYISEN noloa on, että Salonius-Pasternakin mukaan vastaajajoukossa eduskunnan vasemmistopuolueet ovat aliedustettuina.

Tämä vääristää vastausten painotuksia, ja jättää kansalaisille puutteellisen kuvan siitä, mitä huomattavan suuri osa eduskunnasta näistä asioista ajattelee ja ajaa.

On vaikea uskoa, että koko eduskunnan jäsenistä jopa 64 prosenttia tukisi “kutsunnat kaikille, palveluspakko vain miehille” -ajattelua ja vastustaisi tasa-arvoisemman asevelvollisuuden kehittämishankkeita.

Esimerkiksi viime keväänä Yleisradion puoluejohtajakyselyssä ainakin SDP ja vihreät kannattivat asevelvollisuuden ulottamista koko ikäluokkaa koskevaksi.

UPI-kyselyn perusteella tämäkin olisi toisin: aidosti kaikkia koskevaa yleistä asepalvelusta kannattaisi vain 16 prosenttia, ja jonkinlaista kansalaispalvelusta 20 prosenttia vastaajista.

Vastaamattomien kansanedustajien “armeija-asiat ei kiinnosta meitä” -ajattelu on juuri sitä henkisesti laiskaa siiloutumista, jota Nato-Suomessa puolueiden pitäisi osata välttää.

Turvallisuuspolitiikan käytännön kysymysten ratkaisut vaikuttavat jokaisen kansalaisen elämään. Kansanedustajilla on oltava mielenkiintoa niihin aivan samalla tavalla kuin soteen, mielenterveyspalveluihin, kulttuuri- ja talouspolitiikkaankin.

Ei ole vasemmistopuolueiden tai heidän äänestäjiensä etu, jos turvallisuuspolitiikka profiloituu oikeiston pelikentäksi.

SDP:n johtama hallitus vei Suomen Naton jäsenyysprosessiin, joten vähintään tämän puolueen pitää osata tarjota myös käytännön linjauksia Suomen roolista puolustusliitossa.

MIKÄ VASTAUSLAISKUUTEEN on syynä? Kyselyn tehneen tutkijan persoona voi olla yksi inhimillinen tekijä.

Jo 2010-luvulla Salonius-Pasternak leimattiin edistyksellisissä vasemmistopiireissä Nato- ja länsiliittouma-intoilijaksi, eikä hänen esiintymistapansa miellytä kaikkia.

Silti poliittisten päätöksentekijöiden pitää tehdä osata tehdä työnsä aikuismaisesti, käydä kansalaiskeskustelua ja vastata olennaisiin poliittisiin kysymyksiin ilman henkilökohtaisten ennakkoasenteiden painolastia.

SE TOINEN kyselyn outous, vastauksista paljastuva käytännön Nato-tietouden tila onkin sitten paljon vakavampi asia.

Kansanedustajilla ei taida olla varmaa kantaa siitä, pitäisikö esimerkiksi varusmiehiä tai reserviläisiä pakolla määrätä Natolle korvamerkittyihin täkäläisiin joukko-osastoihin, jos vapaaehtoisuudella näitä ei muuten saada täyteen.

Ja milloin kansanarmeijaamme pitäisi käyttää Suomen puolustamisessa rajojemme ulkopuolella: jo sodanuhan alla vai vasta niin sanotusti perkelöityneessä tilanteessa, Naton viidennen artiklan laukaisseessa konfliktissa?

Vain 25 prosenttia kyselyn vastaajista käskisi eräänlaisessa kriisin harmaassa vaiheessa reserviläisiä Norjaan, Ruotsiin tai Viroon lisäämään siellä sotilaallista läsnäoloa, tukemaan naapuria.

Sen sijaan 39 prosenttia suostuisi käskemään reserviläisiä mihin tahansa kauemmaksikin Naton alueille, mikäli yhteinen puolustus aktivoidaan.

Charly Salonius-Pasternak kuvaa tätä ristiriitaa kyselykommentissaan diplomaattisen kohteliaasti:

– On kiinnostavaa, että suurempi joukko kansanedustajia on valmis pakottamaan reserviläisiä sotaan ulkomaille kuin valmiutta nostaviin tehtäviin lähialueille, millä pyrittäisiin välttämään sota.

En sanoisi itse tätä kiinnostavaksi, vaan joko hämmästyttäväksi naiiviudeksi tai Nato-tuntemuksen puutteeksi.

Nyt kun olemme puolustusliitossa, eduskunnan jäsenten on tiedettävä tarkasti millaisilla käytännön toimilla Suomen turvallisuus siellä maksimoidaan, ja miten aluettamme uhkaavat kriisit ennaltaehkäistään.