Arbetarbladet

ylavalikko

Demokraatti next

Ranskan presidentinvaaleja osattiin pelätä hyvissä ajoin. Pelotteena ei ole ollut enempää eikä vähempää kuin EU:n kantavan Saksa–Ranska-akselin ja sitä myötä koko unionin hajoaminen Britannian brexit-äänestyksen ja Donald Trumpin nousun kaltaiseen populistiseen hurmokseen.
Pelkojen aihe, Front Nationalin puheenjohtaja Marine Le Pen, on ensimmäisen kierroksen jälkeen odotetusti edelleen mukana vaalissa. Vastassa on poliittisesti melko kokematon, oman paavoväyrysmäisen En Marche -kansanliikkeensä perustanut Emmanuel Macron, joka on kampanjassaan näkyvästi liehutellut EU-lippuja.
Euroopan Unionista ei vaalien ensimmäisen kierroksen jälkeen löydy monta täysijärkistä poliitikkoa, joka ei olisi ilmaissut tukeaan Macronille, kun vaihtoehto on tiedossa.
<blockquote>Le Pen ei erottaisi presidenttinä yksin Ranskaa muusta Euroopasta.</blockquote>
Pelot EU:n hajoamisesta ovat olleet koko ajan liioiteltuja. Ranskan poliittisessa järjestelmässä presidentin vahva asema edellyttää parlamentin tukea. Ja parlamentti valitaan presidentinvaalien jälkeen. Kun ranskalaisten enemmistö on mielipidemittauksissa ilmaissut olevansa EU:n puolella, on selvää, ettei Le Pen erottaisi presidenttinä yksin Ranskaa muusta Euroopasta.
Samasta syystä Macronin ihastelussa on hyvä olla maltillinen. En Marche -liikkeellä ei ole Ranskan nykyisessä parlamentissa yhtään paikkaa. Presidentinvaalissa romahtaneet perinteiset valtapuolueet ovat Macronin takana Le Peniä vastaan, mutta presidentin ja parlamentin suhde vaalien jälkeen on oma lukunsa. Asiantuntijat ovat ennakoineet Ranskaan poliittista sekasotkua, voitti toisen kierroksen kamppailun Le Pen tai Macron.
Ranskan vaalien toinen poliittinen huolenaihe on perinteisten valtapuolueiden alamäki. Sosialistien tulos oli Benoît Hamonin johdolla presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella puolueen historian huonoin, runsaat kuusi prosenttia äänistä.
<blockquote>Macronin nousu on esimerkki siitä, kuinka nopeasti tyhjästä pystyyn polkaistu poliittinen liike voi menestyä.</blockquote>
Vanhat puolueet eivät vaikuta kelpaavan ranskalaisille, mutta muutoksesta ei odotusten vastaisesti hyödy pelkästään populistinen Le Pen vaan myös yleisliberaali EU-myönteinen Macron ja vaaleissa hämmästyttävän hyvin menestynyt laitavasemmiston Jean-Luc Mélenchon.
Sosialistien tuskien taival johdattaa ajatukset Suomeen ja vihreiden veteraanipoliitikko Osmo Soininvaaraan. Soininvaara on povannut blogissaan poliittista lokeroa uudelle kasvavia kaupunkeja palvelevalle vasemmistoliberaalille puolueelle. Kannattajakunta puolueella olisi Soininvaaran mukaan jo valmiina porvarillisessa vasemmistossa, joka on kokoomuslaiseksi liian liberaalia, sosialidemokraatiksi liian oikealla ja vihreäksi liian vähän innostunut ydinvoiman vastustamisesta.
Macronin nousu on esimerkki siitä, kuinka nopeasti tyhjästä pystyyn polkaistu poliittinen liike voi nykymaailmassa nousta menestykseen. Sosialistien romahdus kertoo puolestaan siitä, ettei kunniakaskaan historia pelasta, kun kansa kääntää selkänsä.