Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

STT: Yksinyrittäjät pääsemässä väliaikaisesti työttömyysturvan piiriin ilman yritystoiminnasta luopumista

Hallituksen on määrä huomenna kertoa, millaisia toimia on tulossa yritysten ja yrittäjien aseman turvaamiseksi.

Pohjana työlle on ollut muun muassa työmarkkinajärjestöjen eilen julkistama esitys, mutta tiettävästi hallitus on kuunnellut tarkalla korvalla myös Suomen Yrittäjiä.

STT:n tietojen mukaan hallitus pyrkii turvaamaan yritysten lisäksi päätoimisten yksinyrittäjien ja freelancereiden asemaa siten, että he pääsisivät väliaikaisesti työttömyysturvan piiriin ilman, että heidän täytyy luopua yritystoiminnasta. Esitys on ollut jo tiistaista lähtien valmistelussa työ- ja elinkeinoministeriössä.

Asiasta kertoi aiemmin myös Helsingin Sanomat.

Työ- ja elinkeinoministeriön esitys on STT:n tietojen mukaan samansuuntainen kuin Suomen Yrittäjien keskiviikkona esittelemä malli.

Hallituksen esityksessä yrittäjän oma ilmoitus tulojen romahtamisesta riittäisi. Jos työnhakijalla on tuloa yritystoiminnasta, se huomioidaan maksettavan työttömyysetuuden määrässä.

STT:n tietojen mukaan esillä on ollut, että tuen enimmäismäärä vastaisi työmarkkinatukea, mutta tästä ei ole tehty päätöstä.
Työmarkkinatuen suuruus on 724 euroa kuukaudessa. Esitys maksaisi valtiolle arviolta noin 600 miljoonaa euroa.

Lisää aiheesta

Vuoden 2018 alusta lähtien on työttömänä yritystoiminnan aloittanut voinut saada työttömyysetuutta neljä kuukautta ja toimia samalla yrittäjänä. Tätä siis nyt laajennettaisiin.

Ratkaisuja pyritään edistämään nopeasti

STT:n tietojen mukaan tiettävästi lähes kaikki työmarkkinajärjestöjen esittämät työlainsäädäntöä koskevat ratkaisut ovat toteutumassa, mutta joistakin joudutaan hiomaan yksityiskohtia. Sosiaaliturvaa koskevat ratkaisut vaativat enemmän virkamiestyötä.

Helposti toteutettavia olisivat esimerkiksi lomautusoikeuden laajentaminen koskemaan myös määräaikaisia työsopimuksia, koeajan purkaminen myös tuotannollisella ja taloudellisella perusteella sekä takaisinottovelvollisuuden pidentäminen.

Yritysten arkea helpottaa myös, että työmarkkinajärjestöt kertoivat näkemyksensä siitä, miten poikkeustilannetta koskeva yt-lain pykälä 60 soveltuu koronavirustilanteessa. Se tarkoittaa, että yt-neuvotteluja ei tarvitse käydä ollenkaan, jos koronavirus aiheuttaa yrityksen tuotteiden tai palveluiden kysynnän äkillisen heikkenemisen.

Lisäksi työmarkkinajärjestöt esittivät muun muassa, että yt-neuvotteluihin käytettävä aika lyhenisi yksityisellä sektorilla viiteen päivään nykyisestä kuudesta viikosta tai 14 päivästä. Myös lomautuksen ennakkoilmoitusaika lyhenisi viiteen päivään nykyisestä kahdesta viikosta. Joustoja olisi määrä lisätä määräajaksi vuoden loppuun saakka.

STT:n tietojen mukaan hallitus pyrkii viemään kaikkia ratkaisuja nopeasti eteenpäin.
STT–Sanna Nikula, Viivi Salminen

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE