Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

STTK perustulokokeilun ydinkysymyksestä: “Jotta riittävä toimeentulo voidaan turvata kaikille”

STTK pitää eilen julkaistua esiselvitystä perustulokokoilun toteuttamisvaihtoehdoista hyvänä pohjana jatkovalmistelulle ja kokeilun käynnistämiselle. Perustulokokoilun on tarkoitus alkaa ensi vuonna. Työryhmä suosittelee kokeiltavaksi malliksi osittaista perustuloa. Sillä katettaisiin ja yhtenäistettäisiin nykyisiä perusturvaetuuksia, mutta ansiosidonnaisia etuuksia säilytettäisiin.

– On tärkeää, että suunnitellun perustulokokeilun erilaiset toteuttamisvaihtoehdot ja niiden kustannusvaikutukset on selvitetty. Työryhmän suositteleman osittaisen perustulon malli on eri malleista toteuttamiskelpoisin pohja tulevalle kokeilulle, mutta asia vaatii vielä jatkoselvittelyä, sanoo STTK:n eläke- ja sosiaaliturva-asiantuntija Samppa Koskela tiedotteessa.

Muuttuva ja pirstaloitunut työelämä sekä uudet työn tekemisen muodot asettavat nykyiselle järjestelmälle uudet haasteet.

Perustulokokeilun tarkoituksena on selvittää, voidaanko perustulon avulla vähentää tuloköyhyyttä, väliinputoamista, sosiaalietuuksiin ja verotukseen liittyvää byrokratiaa ja kannustaa työntekoon julkistaloudellisesti kestävällä tavalla.

– Muuttuva ja pirstaloitunut työelämä sekä uudet työn tekemisen muodot asettavat nykyiselle järjestelmälle uudet haasteet. Perustulokokeilun olennainen kysymys on, voidaanko perustulon avulla parantaa erilaisissa pätkä- ja osa-aikatöissä olevien työntekijöiden ja itsensätyöllistäjien toimeentuloa sekä sosiaaliturvan tasoa, jotta riittävä toimeentulo voidaan turvata kaikille, kaikissa tilanteissa, Koskela painottaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE