28.9.2016 11:09 ・ Päivitetty: 28.9.2016 11:09
Suomalaiset suhtautuvat netin brändeihin epäluuloisesti – puolet jopa välttelee
Vaikka some-palvelut ovat jatkaneet räjähdysmäistä kasvuaan, osa kuluttajista välttelee brändejä netissä, kertoo Kantar TNS:n tuore maailmanlaajuinen tutkimus, jossa haastateltiin yli 70 000 kuluttajaa. Globaalisti kuluttajista 26 % yrittää tietoisesti välttää yritysten ja brändien mainontaa tai postauksia somessa.
Suomessa 49 % kuluttajista sanoo välttelevänsä aktiivisesti brändisisältöjä netissä. Ruotsissa ja Tanskassa brändejä vierastaa vielä useampi, 57 % kuluttajista.
Brändit joutuvat ponnistelemaan saadakseen kuluttajat sitoutumaan itseensä. Moni kokee, että brändien läsnäolo somessa on häiritsevän aktiivista. Jopa 34 prosentilla on tunne, että nettimainonta ”seuraa” heitä jatkuvasti. Suomessa ja Tanskassa ollaan keskiarvossa, Norjassa tunne on matalampi ja Ruotsissa taas selvästi korkeampi.
Kantar TNS:n tutkimus identifioi edelläkävijöiden ja tunnettujen henkilöiden vaikutuksen kuluttajien brändimielipiteisiin. Kaksi viidestä 16-24-vuotiaasta sanoo luottavansa enemmän kommentointiin brändeistä netissä kuin ”virallisiin” lähteisiin, kuten sanomalehtiin, yritysten nettisivuihin tai tv-mainoksiin. Suomessa ja muissa Pohjoismaissa osuus on selvästi pienempi.
Snapchatin ja Instagramin käyttö kasvaa vauhdilla kaikissa ikäryhmissä.
Instagramin ja Snapchatin suosio on viimeisten kahden vuoden aikana noussut huimasti, kun kuluttajat etsivät aitoja, henkilökohtaisia ja hetkessä kiinni olevia sisältöjä. Maailmanlaajuisesti noin neljännes (23 %) netinkäyttäjistä on Snapchatissä. Tämä on melkoinen loikka kahdessa vuodessa, sillä vuonna 2014 luku oli 12 %. Instagramin suosio on myös kasvanut jyrkästi – maailmanlaajuisesti käyttäjien määrä on noussut kahdessa vuodessa 24 prosentista 42 prosenttiin. Myös Suomessa Instagramin ja Snapchatin käyttö on yleistynyt hurjasti, vaikka etenkin Snapchat on vielä selvästi vähemmän käytetty kuin globaalisti tai muissa Pohjoismaissa.
Nuoret ovat somessa edelläkävijöitä. Lähes puolet Snapchatin kuukausikäyttäjistä maailmanlaajuisesti on 16-24-vuotiaita. Suomessa nuoret dominoivat Snapchatia vielä globaalia keskiarvoa selvemmin. Some-palveluiden käyttäjien keski-ikä on kuitenkin vahvassa kasvussa, kun yhä useampi iäkkäämpi omaksuu palvelut. Esimerkiksi Instagramia käyttää jo yksi viidestä 55-65-vuotiaasta netin käyttäjästä globaalisti – huomattava kasvu viime vuodesta. Suomessa 20 % 55-65-vuotiaista käyttää Instagramia.
Lisää aiheesta
Kantar TNS toimii yli 80 maassa ja on yksi suurimmista markkinatutkimusyrityksistä maailmassa. Asiasta tiedotti TNS Gallup.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
Lisää aiheesta
Politiikka
24.9.2016 05:48
Tiukka kamppailu paalupaikasta – HS-gallup: SDP ja keskusta nyt käytännössä samalla viivalla
Politiikka
23.7.2016 01:32
SDP:lle takapakkia HS-gallupissa: 18,7 %
Politiikka
14.7.2016 06:02
Kokoomuksen Verkkouutiset tutki mediakäsityksiä: ”Vain Yle nojailee vasemmalle”