Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Ulkomaat

6.2.2026 14:09 ・ Päivitetty: 6.2.2026 14:09

Suomalaisprofessori: Epstein-kohu voi upottaa Starmerin

LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO
Juhana Aunesluoman mukaan Epstein-skandaali ravistelee ennen kaikkea Keir Starmeria itseään eikä brittien työväenpuoluetta.

Britannian pääministeri Keir Starmerin on brittimedioissa arvioitu voivan joutua eroamaan seksuaalirikoksista tuomittuun Jeffrey Epsteiniin liittyvän kohun vuoksi. Myöskään Helsingin yliopiston professori Juhana Aunesluoma ei usko Starmerin selviävän Epstein-skandaalista.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

- Tämä on Starmerille pahin paikka ja kriisi tähän mennessä. Starmerin uskottavuutta pääministerinä kyseenalaistetaan nyt todella kovasti, Aunesluoma sanoo STT:lle.

Erovaatimuksia on kuulunut myös Starmerin johtaman työväenpuolueen sisältä.

Konservatiivipuolueen sekä liberaalidemokraattien johtajat vaativat asiasta luottamusäänestystä maan parlamentissa.

- Uskon, että työväenpuolue vaihtaa puheenjohtajaa ennen seuraavia vaaleja. Ellei Starmer eroa itse, tässä voi kuitenkin vielä mennä jonkin aikaa, ennen kuin puolue kykenee vaihtamaan pääministeriasemassa olevan johtajansa, hän sanoo.

Työväenpuolueen seuraava puoluekokous on syksyllä.

STARMERIA itseään ei syytetä kanssakäymisestä Epsteinin kanssa, vaan keskiössä on veteraanipoliitikko Peter Mandelson. Starmer myönsi nimittäneensä Mandelsonin Yhdysvaltain-suurlähettilääksi vuonna 2024 tietäen tämän ystävyyssuhteesta Epsteinin kanssa.

Lisää aiheesta

Yhdysvaltain oikeusministeriön julkaisemien asiakirjojen perusteella Mandelson oli ministerikaudellaan vuotanut arkaluontoisia tietoja Epsteinille ja saanut tältä suuria summia rahaa.

Erovaatimuksista huolimatta Starmer itse vakuutti torstaina pysyvänsä virassaan.

Erovaatimuksia ei ole BBC:n mukaan hillinnyt sekään, että Starmer on pyytänyt nimitystä anteeksi. Starmer sanoi anteeksipyynnössään, että hän oli uskonut Mandelsonin valheita tämän ystävyydestä Epsteiniin.

AUNESLUOMAN mukaan britit eivät missään vaiheessa ole olleet kovin innostuneita Starmerista. Myös työväenpuolueen suosio on nyt matalalla, eikä puolueella ole halua lähteä ennenaikaisiin vaaleihin, Aunesluoma sanoo.

Siksi Epstein-skandaali ravistelee ennen kaikkea Starmeria itseään eikä puoluetta.

- Työväenpuolueella on valtava enemmistö alahuoneessa, joten vaikka tämä ei tee hyvää puolueen kannatukselle, kyse on juuri nyt vain Starmerin omasta asemasta, hän sanoo.

Mielipidemittauksissa oikeistopopulisti ja brexit-arkkitehti Nigel Faragen johtama Reform UK on tällä hetkellä Britannian suosituin puolue.

- Koska vaaleihin on vielä pitkä aika, taustalla käydään vielä vasta varjonyrkkeilyä äänestäjien suosiosta, Aunesluoma sanoo.

Aunesluoman mukaan Starmerin paikalle puolueen puheenjohtajaksi olisi useitakin kiinnostuneita, mutta seuraajaa on liian aikaista veikata.

BRITANNIASSA pääministeri on vaihtunut erittäin tiuhasti sen jälkeen, kun Boris Johnson joutui eroamaan tehtävästään heinäkuussa 2022.

Starmerin konservatiivipuoluetta edustava edeltäjä Rishi Sunak sai toimia pääministerinä alle kaksi vuotta ja hänen edeltäjänsä Liz Truss vain alle kaksi kuukautta.

Starmer nousi valtaan, kun työväenpuolue palasi valtapuolueeksi murskavoitolla heinäkuussa 2024. Konservatiivit olivat tätä ennen olleet Britanniassa vallassa 14 vuotta.

- Pääministerin tiuha vaihtuminen kertoo siitä, kuinka vaikea Britanniaa on hallita tänä päivänä, Aunesluoma sanoo.

Hän huomauttaa, että Britanniassa kamppaillaan samojen ongelmien kanssa kuin muuallakin Euroopassa ja Suomessa: heikon talouden, sote-ongelmien ja polarisaation.

- Britanniassa politiikka vain on vauhdikkaampaa kuin Suomessa ja ihmisillä ilmeisesti vähemmän kärsivällisyyttä odottaa muutosta.

STARMERIA ravistelevan Epstein-skandaalin keskiössä oleva 72-vuotias Mandelson on yksi Britannian tunnetuimpia veteraanipoliitikkoja. Hän on palvellut useissa ministeri- tai hallitustehtävässä vuosikymmenien aikana.

Mandelson kertoi sunnuntaina työväenpuolueelle eroavansa puolueesta Epstein-syytösten seurauksena. Yhdysvaltain-suurlähettilään tehtävästä hänet erotettiin jo syyskuussa. Britanniassa poliisi on myös aloittanut tukinnan hänen toimistaan.

Medioiden mukaan suurlähettiläsnimityksen aikaan oli jo laajasti tiedossa, että Mandelson oli jatkanut läheistä yhteydenpitoa Epsteinin kanssa senkin jälkeen, kun tämä oli tuomittu seksuaalirikoksista.

Asiakirjojen mukaan Mandelson olisi myös ottanut vastaan rahaa Epsteinilta kymmenien tuhansien dollarien edestä, kertoi New York Times tällä viikolla.

Epstein pidätettiin heinäkuussa 2018 epäiltynä ihmiskaupasta sekä alaikäisiin kohdistuneista seksuaalirikoksista. Hänet oli jo yli vuosikymmen aiemmin tuomittu alaikäisiin kohdistuneista seksuaalirikoksista Floridassa.

Epstein kuoli vankilasellissään noin kuukausi pidättämisensä jälkeen. Kuolema oli yhdysvaltalaisviranomaisten mukaan itsemurha.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU