Keväällä 2013 Pia Viitanen (sd.) nousi Jyrki Kataisen (kok.) hallituksen asunto- ja viestintäministeriksi opetusministeriksi siirtyneen Krista Kiurun (sd.) sijaan.

Viitanen muistaa vielä elävästi ensimmäisen tiedotustilaisuutensa ministerinä. Hän oli pohtinut tarkkaan, mitä medialle sanoo.

– Kerroin, että olen Pia Viitanen Hervannasta ja että lähiöt ovat lähellä sydäntäni, Viitanen nauraa.

Viitanen jäi kuitenkin pohtimaan toteamustaan. Kun lähiöiden asia tuli Tampereen Hervannassa asuvalta Viitaselta niin sydämestä, hän päätti ministerintehtävässään pohtia kokonaisvaltaisesti lähiöiden kehittämistä.

Kyse ei ole pienestä asiasta, lähiöissä asuu 1,5 miljoonaa suomalaista.

Viitanen muistelee, että tuolloin hallitusohjelmassa mainittiin jo lähiöiden kehittäminen. Tämän päälle Viitanen kehitytti oman ohjelmansa, Lähiöviitoset, johon kuului viisi erilaista näkökulmaa lähiöiden kehittämiseen.

– Lähiöt nostettiin hyvin korkealle ministeriön toimissa.

Muun muassa työllisyyden, asunto- ja erilaisten ympäristöhankkeiden nimissä Viitanen muistelee kaivaneensa lähiöiden kehittämiseen 160 miljoonaa euroa.

Pia Viitanen
SDP

Viitanen luettelee, miten Lähiöviitosissa oli kyse muun muassa kohtuuhintaisista kodeista, lähiöiden peruskorjaamisesta, palveluiden turvaamisesta, lähikoulujen tukemisesta, eriytymisen ehkäisystä kuin myös yhteisöllisyyden vahvistamisesta ja turvallisuudesta.

Viitanen puhui ministerinä muun muassa talkkarihengestä ja lähiöreinikaisista.

– Tulevaisuusnäkökulma oli silloin myös vahva. Energiatehokkaat ratkaisut digitalisaatiota hyödyntämällä olivat jo puheissa, ja nythän siitä on tullut hitti.

Viime vaalikaudella Sipilän (kesk.) strategiseen hallitusohjelmaan ei enää kirjattu lähiöohjelmalle jatkoa, mutta eduskunnan tarkastusvaliokunta otti asumisen tarkastelun kohteeksi.

Osana asuntopolitiikkaa valiokunta palautti lähiöiden kehittämisen agendalle ja myöhemmin teema eteni hallitusneuvottelujen kautta Marinin (sd.) hallituksen ohjelmaan. Viitanen istui hallitusohjelmaneuvotteluissa asuntopolitiikkaa linjanneessa pöydässä.

Hallitusohjelman mukaan kaupunkipolitiikassa korostuvat segregaation ehkäiseminen ja lähiöiden kehittäminen. Lähiöiden kehitystyöhön liittyy myös koulutuksellisen tasa-arvon vahvista­minen.

Lähiöohjelmaan on varattu rahaa hallituksen tulevaisuusinvestoinneista. Kaavaillusta 40 miljoonasta on nyt menossa erilaisiin lähiöiden kehittämishankkeisiin ja tutkimukseen 21 miljoonaa euroa. Viitanen pitää sitäkin kelpo summana.

Usean ministeriön yhteinen ohjelma vahvistaa suurimpien kaupunkiseutujen keskuskaupunkien lähiöiden kehittämistä ja pyrkii ehkäisemään asuin­alueiden segregaatiota eli eriytymistä. Hankekohteet on jo valittu. Niitä on 13 kaupungissa.

Valtio nosti hankkeiden rahoitusosuuttaan 20 prosentista 35 prosenttiin. Päätöksen taustalla on kuntien heikentynyt taloustilanne ja valtion halu varmistaa investointien toteutuminen.

Segregaatio nähdään lähiöohjelman mukaan koko kaupungin ongelmana. Edetessään se voi heikentää kaupunkien kilpailukykyä ja sosiaalista kestävyyttä. Eriytyminen taas on tulojen ja hyvinvoinnin epätasa-arvoisen jakautumisen seuraus, ei sen syy.

Lähiöohjelma 2020–2022 edistää myös asukkaiden hyvinvointia ja osallisuutta, asuinalueiden elinvoimaa ja turvaa palveluiden ja asumisen tasoa lä­hiöissä.

SDP:n kansanedustaja Eveliina Heinäluoma asuu Itä-Helsingin Myllypurossa. Hänelle lähiöiden kehittäminen on tullut tutuksi niin kaupunginvaltuustossa kuin eduskunnan valtiovarainvaliokunnan asunto- ja ympäristöjaostossa.

Helsingissä lähiökohteita kehitetään voimakkaimmin Pohjois- ja Itä Helsingissä. Valtion lähiöohjelmasta tukea saa nyt muun muassa Mellunmäen kehittäminen.

Heinäluoma painottaa asuinalueiden tasa-arvoisesta asemasta huolehtimista ja etenkin työpaikkojen merkitystä.

– Helsingissä Itä-Helsingin suurpiiri on työpaikkamäärässä merkittävästi alemmalla tasolla kuin muut piirit. Se tarkoittaa nukkumalähiötä; alue jää päivisin hiljaisemmaksi. Sen takia on valtavan tärkeää, että alueita pyritään kehittämään kokonaisvaltaisella otteella ja tuomaan sinne myös työpaikkoja.

Toinen tärkeä asia ovat opiskelijat. Esimerkiksi Tampereen Hervannassa on teknillinen yliopisto. Heinäluoma iloitsee, että Myllypuroon on juuri tullut noin 6 000 opiskelijan ja sitä myöten 500 työntekijän Metropolia-ammattikorkeakoulun kampus.

Heinäluoma muistuttaa, että valtaosa Helsingin kunnallispäättäjistä asuu kantakaupungissa.

– Lähiöstä tulevaa tämä vain rohkaisee voimakkaampaan me-henkeen ja haluun viedä oman alueen asioita eteenpäin.

Heinäluoma on Helsingin kaupunginvaltuuston demariryhmän puheenjohtaja.

Viitanen on seurannut vuosikymmenet nyt noin 25 000 asukkaan Hervannan kehittymistä. Hän pitää Hervantaa onnistuneena esimerkkinä lähiön kehittämisestä. Tämä on näkynyt myös paikan korjaantuneena maineena.

Kun Viitanen oli asuntoministeri, Tampereella kehitettiin 1960–70-luvuilla rakennettua Tesomaa, joka on hieman vanhempi lähiö kuin Hervanta.

– Sen asukkaat osallistettiin, ja koko keskusta meni uusiksi. Tällä hetkellä työn alla on Peltolammi-Multisilta. Hienoa, että se alue sai hallituksen lähiöohjelmasta rahaa, koska myös Lauri Lylyn (sd.) pormestariohjelmassa on nostettu lähiöiden kokonaisvaltainen kehittäminen esiin. Esillä on samoja teemoja kuin aikoinaan, toivotaan yhteisöllisyyttä, harrastusmahdollisuuksia, palveluita alueelle ja rakennetun ympäristön kohentumista, Viitanen toteaa.

Tampere ja Pirkanmaa hakevat yhdessä Euroopan kulttuuripääkaupungiksi 2026. Viitanen nostaa esiin sen, että siinäkin teemana on yhdenvertaisuus ja se, että kulttuurin pitää olla kaikkien saatavilla lähiöitä myöten.

Eveliina Heinäluoma huomauttaa, että monet Helsingin kulttuurilaitokset ovat keskustassa.

Hän on itse aktiivinen kulttuuritoimija Myllypurossa ja tukee paikallisia toimijoita. Kulttuurimylly Myllypuron metroaseman vieressä on lähiön kulttuurin elävä sydän.

Heinäluoma visioi, miten niin kulttuuripalveluja kuin työllisyyspalvelujakin pitäisi tuoda vielä enemmän sinne, missä ihmiset ovat, esimerkiksi ostoskeskuksiin. Hän odottaa hallituksen käynnistämältä työllisyyspalvelujen kuntakokeiluilta paljon.

– Kuten kirkko on tullut kauppakeskuksiin, pitäisi julkisten palvelujenkin olla ihmisten lähellä. Esimerkiksi Kontulan ja Myllypuron ostareille voisi tuoda työllisyyspalveluja ikään kuin kioskipalveluina. Kauppamatkalla voisi piipahtaa TE-keskukseen, Heinäluoma visioi.

Heinäluoma nostaa lähiöiden kehittämisessä esiin myös liikenteen merkityksen. Raide-Jokerin eli Helsingin Itäkeskuksen ja Espoon Keilaniemen välille rakennettava pikaraitiolinjan on määrä olla valmis muutaman vuoden kuluttua. Se nostaa Itä-Helsingin arvoa.

– Minkään alueen ei pitäisi jäädä joukkoliikenteen näkökulmasta katve­alueeksi. Se ruokkii eriarvoistumista ja segregaation näkökulmasta huonompaa kehittymistä, Heinäluoma sanoo.

Tällä hetkellä esimerkiksi Helsingin Jakomäki on joukkoliiikenteen katve­alueella, mistä on seurannut huonoa kehitystä. Parannusta saattaa olla luvassa vuosien päästä, mikäli Vantaan ratikkasuunnitelmat toteutuvat ja Jakomäki saadaan kytkettyä niihin mukaan.

– Raideliikenne palvelee myös ekologisia tavoitteita.

Heinäluoma kertoo, miten ammattikorkeakoulun jälkeen Myllypuroon tulee myös iso iso rakennus- ja talotekniikan ammattikoulu. Kun väkeä saapuu nopeasti lisää, liikenteen kehittäminen ei ole pysynyt täysin mukana. Myllypuron Kehä I:n liikennevaloliittymä on vilkas ja onnettomuusherkkä.

Heinäluoma on tyytyväinen siihen, että liittymän rakennussuunnittelun käynnistämiseen varattiin eduskunnan niin sanotuista joululahjarahoista viime vuonna 500 000 euroa.

– Raha edellyttää kaupungin vastaantulon. Toivotaan, että Myllypurokin pääsee valtion tuella parantamaan liikenneturvallisuutta.

Pia Viitanen muistuttaa yhä uudelleen, että lähiöiden kehittämiseen ei ole vain yhtä keinoa.

Kyse on niin sosiaali-, työllisyys- kuin vaikkapa liikennepolitiikastakin.

– Ei riitä, että ihmisellä on työtä ja että koulu on hyvä, jos asuinalueella on paljon ongelmia tai erittäin heikot asuinolosuhteet.

Asuntopolitiikka on hänen mukaansa myös äärimmäisen tärkeää ja sillä voidaan edistää monia päämääriä.

– Jokainen ansaitsee hyvän kodin.

Segregaation estäminen on pohjimmiltaan eriarvoistumisen torjumista.

– Koko hallituksen yksi punainen lanka ja myös sosialidemokraattien punainen lanka on tasa-arvo ja eriarvoisuuden torjuminen, Viitanen toteaa.

Kysymys, joka pitää aina kysyä uudelleen

Kaupunkimaantieteen professori Mari Vaattovaara muistaa positiivisena Pia Viitasen (sd.) asuntoministeriajan.

– Hän piti paljon esillä isoa ja koko kansallisvarallisuutemme näkökulmasta tärkeää asuntokantaa ja sen kehitystä, Vaattovaara toteaa viitaten lähiöihin.

Vaattovaara muistaa tilanteen, jossa oli paikalla useita ministereitä, ja hänen piti tutkijana vastata kysymykseen, onko Suomessa lähiöongelma – ja jos on, millainen.

– Minusta tämä kysymys pitäisi kysyä jatkuvasti uudelleen.

Suomessa on tehty tutkimushankkeita, joissa on selvitetty juurta jaksain esimerkiksi sitä, missä lähiöt ovat. Tämäkin kysymys on Vaattovaaran mukaan syytä asettaa aina uudelleen. Mitään yhdenmukaisia asuinalueita ne eivät ole.

Mats Stjernberg tarkasteli Helsingin yliopiston maantieteen väitöskirjassaan 1960- ja 1970-luvulla rakennettujen lähiöiden kehitystä. Hän totesi niiden olleen vuoden 1990 lamaan saakka keskivertoalueita, mutta sitten lama jätti niihin jälkensä. Kaikilla lähiöillä ei kuitenkaan ole mennyt huonosti.

Stjernbergin väitöksen mukaan monet asiat, joista puhutaan lähiöongelmina, ovat tosiasiassa laajempien yhteiskunnallisten ongelmien heijastumista lähiöalueisiin. Niihin on vaikea vaikuttaa yksittäisen kunnan tai kaupungin keinoin.

Esimerkiksi Helsingissä harjoitettu vuokra- ja omistusasuntojen sekoittamispolitiikka on todennäköisesti hidastanut huono-osaisuuden keskittymistä tietyille alueille, vaikka se ei ole estänyt kaupungin segregoitumista. Tärkeää olisi muun muassa, että palvelut säilyisivät lähiöissä.

Vaattovaara ryhmineen saa rahaa hallituksen lähiöohjelmasta tutki­mukseen.

– Ei ole vain yhdenlaisia lähiöitä, joten emme voi tarjota niille myöskään yhdenlaisia ratkaisuja. Meidän on pakko pysähtyä uudelleen kysymään, kuinka Suomen lähiöt voivat, keitä varten niitä kehitetään ja minkälaiseen ympäristöön.

Vaattovaara painottaa, että ensin on asetettava lähiöiden kehittämiselle selkeät tavoitteet ja vasta sen jälkeen etsiä keinoja ja tarjota vastauksia.

– Tämä on oikeastaan tekemättä vuosikymmenten kehitysmyönteisestä puheesta huolimatta.

Lähiöitä tutkittaessa on tärkeää, että mukana on kaupunkisuunittelijoita, arkkitehtejä ja vaikkapa maantieteilijöitä.

– Keskeistä on kuvata, mihin tilanteeseen kehitettävät lähiöt ovat potentiaalinen vastaus. Joskus myös purkaminen on hyvin relevantti vaihtoehto, Vaattovaara toteaa muttei nimeä yhtään purkukuntoista lähiötä.

Vaattovaara kiinnitti huomiota, ettei Sipilän (kesk.) hallitusohjelmassa puhuttu lähiöistä eikä paljon kaupungeistakaan.

– Totesinkin joskus, että saimaannorppa elinympäristöineen oli ohjelmassa tunnistettu paremmin kuin kaupungit.

Nyt Vaattovaara on tyytyväinen, että niin segregaatio, hänen omin tutkimusalansa, kuin lähiötkin on nostettu Marinin (sd.) hallituksen ohjelmaan.

Vaattovaara asui nuoruudessaan lä­hiössä, Espoon Soukassa. Hän kuvaa silloista Soukkaa suljetuksi soluksi, jonka keskellä olivat koulut ja ostari.

Nyt monilla kaupunkiseuduilla tilanne on muuttunut. Lidl-kaupat esimerkiksi eivät sijoitu ostareihin. Lähiöitä pitäisikin kehittää osana eriytyvää kaupunkiseutua. Vaattovaara ei näe lähiöostarin elvyttämistä lähtökohtana lähiöiden ostospalvelujen kehittämiselle. Sen sijaan olisi tunnistettava, että lähiöissä asuvat suuntaavat ostoskäyttäytymistään muualle.

– Mietittäisiin, mihin lähiöstä aamulla lähdetään, kun herätään ja missä käydään kaupassa. Pitäisi erottaa toisistaan lähiöiden rakenne ja niiden toiminnallisuus sekä samalla tunnistaa lähiöiden toimijat.

Asuinalueen erilaiseen eriytymiseen voivat vaikuttaa esimerkiksi sosiaaliset erot sekä tulo- ja kulttuurierot. Tähän ei ole Vaattovaaran mukaan löydetty ratkaisua.

– Mitkä ovat esimerkiksi ne voimat tai päätökset, joita valikoivan muuttoliikkeen taustalla ovat, Vaattovaara kysyy.

– Tilanne on vielä Suomessa hyvä, mutta kehityksen suunta on huolestuttava, Vaattovaara toteaa segregaatiosta.

Hänen mielestään ehkä voimallisimmin segregaatioon vaikuttaa välttämiskäyttäytyminen.

– Eli ihmiset osaavat sanoa, että minä en tuonne muuttaisi, hän tiivistää.

Vaattovaaran mukaan poliittisen järjestelmän täytyisi kyetä tarkastelun ja arvioinnin jälkeen määrittämään segregaatiolle, asumiselle ja hyvälle elämälle minimi.

Lähiöiden asuntokanta on yksi keskeinen segregaatioonkin vaikuttava kysymys.

Vaattovaaran mukaan asuntojen pitäisi olla asuttavia, muunneltavia, joustavia ja riittävän tilavia – ei 15 neliöisiä, joita uudet innovaatiot ovat olleet.

– Tämäkin on minusta poliittinen kysymys, johon toivoisin että poliitikot tutkimusperustaisesti ottaisivat kantaa.