Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Politiikka

22.8.2025 08:47 ・ Päivitetty: 22.8.2025 08:47

Suomi sai EU:n komissiolta hätäapurahaa kaapelikuluihin

LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI
Kaapelin katkaisemisesta epäilty Eagle S -alus Porkkalanniemen edustalla 28. joulukuuta 2024.

EU-komissio on myöntänyt Suomen viranomaisille noin 1,8 miljoonaa euroa hätäapurahoitusta EstLink 2 -sähkönsiirtokaapelin vaurioittamisesta aiheutuneisiin kuluihin, kertoo sisäministeriö.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

EU-komission hätäapurahoitus on suunnattu Rajavartiolaitokselle, poliisille, Puolustusvoimille ja liikenne- ja viestintävirasto Traficomille ja sillä katetaan kuluja, joita viranomaisille aiheutui Estlink 2:n vaurioittamiseen liittyneistä tehtävistä.

Rahoituslähteenä on EU:n sisäasioiden rahastoihin lukeutuva sisäisen turvallisuuden rahasto ISF.

Hätäapurahoitusta haettiin toteutuneiden henkilöstökustannusten perusteella. Kaikille mainituille viranomaisille syntyi tilanteesta merkittävä määrä lisätyötä.

VIIME vuoden joulupäivänä vaurioitunut Suomen ja Viron välinen EstLink 2 -sähkönsiirtokaapeli otettiin uudelleen käyttöön kesäkuun lopulla.

Viime viikolla kerrottiin, että apulaisvaltakunnansyyttäjä on nostanut syytteet Suomenlahden joulupäivän kaapelirikoista. Cookinsaarille rekisteröidyn Eagle S -öljytankkerin kapteenia sekä ensimmäistä ja toista perämiestä syytetään törkeästä tuhotyöstä ja törkeästä tietoliikenteen häirinnästä. Syytetyt ovat poliisitutkinnassa kiistäneet syyllistyneensä rikoksiin.

Eagle S:n epäillään raahanneen ankkuriaan meren pohjassa noin 90 kilometrin matkan ja katkaisseen viisi merikaapelia. Kaapelien omistajille on syyttäjän mukaan aiheutunut ainakin 60 miljoonan euron korjauskulut.

Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jukka Rappe katsoo, että teko on ollut tahallinen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU