Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

”Suomi tekee karhunpalveluksen omalle vientiyrityskentälleen” – Pro varoittaa yritysvastuudirektiivin kaatamisesta

Arja Jokiaho

Orpon hallituksen suunnitelma pidättäytyä äänestämästä yritysvastuudirektiivin puolesta pettäisi sekä työnantajat että työntekijät, Ammattiliitto Pro katsoo.

Demokraatti

Demokraatti

Pron mukaan koko sisämarkkina-aluetta koskeva yritysvastuu parantaisi asiansa hyvin hoitavien suomalaisyritysten kilpailuasemaa.

EU:ssa päätetään tällä viikolla kaksi vuotta neuvotellun yritysdirektiivin kohtalosta. Suomen hallitus esittää eduskunnan suurelle valiokunnalle, että Suomi voisi pidättäytyä äänestämästä direktiivin puolesta. EU:n käytännöissä tämä lasketaan ei-ääneksi.

Ammattiliitto Pro huomauttaa tiedotteessaan, että direktiivin sisältöä on tähän asti valmisteltu hyvässä hengessä työ- ja elinkeinoministeriön johdolla, ja hallituksen muuttunut kanta on yllättänyt lukuisat yritysvastuun lisäämistä ajaneet yritykset ja kansalaisjärjestöt.

Pro muistuttaa, että toteutuessaan laajennettu yritysvastuu takaisi yritysten velvoitteet huolehtia esimerkiksi henkilöstönsä osaamisen kehittymisestä, mikä parantaisi myös Suomessa alihankintaketjuissa toimivien yritysten ja niiden työntekijöiden asemaa.

– Suomi tekee karhunpalveluksen omalle vientiyrityskentälleen, mikäli se omaksuu direktiiviin kielteisen kannan. Lähes kaikki suomalaiset vientiyritykset ovat nostaneet vastuullisuuden ja ympäristöystävällisyyden keskeiseksi tuotteidensa ja palveluidensa kilpailuvaltiksi, Pron puheenjohtaja Jorma Malinen sanoo tiedotteessa.

– Jos sisämarkkina-alueella vaadittaisiin tulevaisuudessa vahvempaa yritysvastuuta, se tasapuolistaisi EU:n markkina-alueen sisäistä kilpailua, ja asiansa hyvin hoitavat suomalaisyritykset olisivat jo valmiiksi hyvissä kilpailuasemissa.

Lisää aiheesta

Yritysvastuudirektiivin aikaansaaminen EU:ssa on ollut laajan yritysjoukon, ammattiyhdistysliikkeen ja kansalaisjärjestökentän yhteinen tavoite, Pro muistuttaa. Sillä on haluttu karsia epätervettä kilpailua unionin sisämarkkinoilla. Pro huomauttaa, että myös istuvan hallituksen ohjelmaan on sisältynyt lupaus kehittää yritysvastuusääntelyä EU:n ja OECD:n tasolla.

– Orpon hallituksen esittämä kanta on pettämässä samanaikaisesti sekä työnantajat että työntekijät: direktiivin kaatuminen palvelisi EU:n alueella vain niitä yrityksiä, jotka hakevat markkinoita vääristävällä tavalla kilpailuetua olemalla välittämättä ilmasto, ympäristö- ja ihmisoikeusvelvoitteistaan. Eduskunnan suuren valiokunnan on muutettava Suomen kanta myönteiseksi direktiivin hyväksymiselle ja näin palattava työ- ja elinkeinoministeriön virkamiesten alun perin esittämille linjoille, Malinen vaatii.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE