Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Supo ei usko merkittävään vaalivaikuttamiseen – kybervakoilu entistä aggressiivisempaa

Supon päällikkö Antti Pelttari Supon vuosikirjan julkistustilaisuudessa Helsingissä torstaina.

Suojelupoliisi ei usko, että huhtikuun eduskuntavaaleihin pyrittäisiin Suomen ulkopuolelta erityisesti vaikuttamaan.

– Voi todeta, että emme usko, että eduskuntavaaleihin kohdistuisi merkittävää vieraan valtion vaikuttamista, Supon päällikkö Antti Pelttari totesi Supon vuosikirjan julkistustilaisuudessa Helsingissä torstaina.

Pelttarin mukaan toukokuun EU-vaalit ovat vaalivaikuttamiselle alttiimmat. Yhteiskunnallinen ja poliittinen vastakkainasettelu on Pelttarin mukaan monissa maissa kärjistynyt, ja sitä pyritään vaalivaikuttamisessa hyödyntämään.

Suomen poliittinen päätöksenteko ja siihen vaikuttaminen kiinnostaa Supon mukaan ulkomaisia tiedustelupalveluita. Viime vuonna kiinnostuksen kohteina oli muun muassa Nato-keskustelu, Suomen kannat EU:n pakotepolitiikkaan, kansainvälinen sotilasyhteistyö ja Itämeren turvallisuustilanne.

Myös Arktisen neuvoston puheenjohtajuus ja tiedustelulait kiinnostivat.

Erityisen aktiivista tiedustelua harjoittavat Suomessa Supon mukaan Venäjä ja Kiina.

Suomessa on Supon mukaan maan kokoon suhteutettuna varsin paljon ulkomaisten tiedustelupalveluiden työntekijöitä. Pelttarin mukaan osa työskentelee diplomaattipeitteen suojissa. Syy kiinnostukseen on olosuhteissa tapahtunut muutos.

– Turvallisuuspoliittinen painopiste siirtynyt lähemmäksi Suomea Euroopassa, Itämeren alue keskeisempi kuin aikaisemmin, Pelttari sanoi.

“Kybervakoilumaailma on muuttunut aggressiivisemmaksi.”

Tiedustelutoiminnalla pyritään myös vaikuttamaan poliittisiin päätöksiin. Keinoina on Supon mukaan paitsi avoimet lähteet ja tietoverkkoihin murtautuminen myös perinteinen pyrkimys värvätä salaisia henkilölähteitä.

Supon mukaan tiedusteluorganisaatiot etsivät myös avustajia, joiden kautta ne voivat vaikuttaa päätöksentekoon tai yleiseen mielipiteeseen.

Suomen valtion lisäksi vieraiden valtioiden kybervakoilutapauksia kohdistui viime vuonna myös yrityksiin ja yksityishenkilöihin.

– Kybervakoilumaailma on muuttunut aggressiivisemmaksi ja järjestelmiin tunkeudutaan vaikka väkisin sisään, sanoo Supon kybertoiminnon päällikkö Jyrki Kaipainen.

Uusien tiedustelulakien myötä Supo saa runsaasti lisää valtuuksia torjua kaikkein vakavimpia kansallisen turvallisuuden uhkia kuten Suomeen kohdistuvaa vieraiden valtioiden tiedustelua. Supo on valmistautunut muutokseen muun muassa palkkaamalla lisää henkilökuntaa.

Pelttari ei halunnut arvioida tarkemmin millä aikataululla uusi tiedustelukapasiteetti saadaan Suomessa käyttöön.

Tietoliikennetiedustelun osalta teknisenä operaattorina tulee olemaan puolustusvoimat. Supo on toimeksiantaja.

– Kyllä siinä tietenkin aikansa kestää, puhutaan uudesta teknisestä kyvystä, Pelttari sanoi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE