Sitten saatoinkin antautua seuraamaan jääkiekkotrilleriä Oulun Kärpät–Helsingin IFK. Siinä taisteltiin elämästä ja kuolemasta todella tulisesti. Lätkää parhaimmillaan. Kärpät voitti.

Sunnuntaiaamuna vuorossa formulatrilleri jossa oli suomalaismenestystä.

On muuten erinomainen asia, että televisio tarjoaa samanaikaisesti sekä kuntoliikuntaa että huippu-urheilua.

Vaikka surkuttelemmekin yleisurheilumme rappiotilaa maailmalla, niin onhan meillä kuitenkin muissa lajeissa – kuten formuloissa ja tenniksessä – maailman huippuja, sekä nyrkkeilyssä Euroopanmestari ja maailmanmestari.

Ei muuten ollut ensimmäistä kertaa huonoa käytöstä häneltä. Oppiikohan enää koskaan…

Suomen urheilun aallonpohjasta on muodostunut maailmalla jo ikuisuuskysymys. Nyt olympiakomitea on ryhtynyt parannuspuuhiin. Mika Kojonkoski on syrjässä ja Mika Lehtimäki saatiin houkutelluksi hänen tilalleen. Hyvä valinta, mutta miksi Lehtimäki ei ollut alun alkaen kiinnostunut pestistä? Liian haastavako vai oliko syynä toimitusjohtaja Mikko Salosen ilmoitus, että tullaan pysymään Kojonkosken epäonnistuneilla linjoilla?

Suomessa lajiliitot käyttävät palkkamenoihin 32 miljoonaa euroa. Onko loppuun asti harkittua, että jokaisella pienelläkin lajiliitolla on oma kymmeniätuhansia euroja vievä toimitusjohtajansa? Eikö tehtäviä voisi yhdistää ja saada rahaa enemmän itse urheiluun?

Kun valinnanvapauden katsotaan tuottavan hyviä tuloksia, niin miksi tämä periaate ei sovi urheiluun? On pakko valita porvarillinen lajiliitto?