Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Tämän pitäisi havahduttaa Suomessakin” – Rinne näkee Brexitin myös viestinä pääministerin kansaa köyhdyttävälle politiikalle

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne huomauttaa, että kansalaisten Eurooppa ei ole edennyt siihen suuntaan, mihin pitäisi.

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne osasi ounastella, että Britannian kansanäänestyksen tulos voi kääntyä mihin suuntaan tahansa.

– Gallupien mukaan se oli todella veitsenterällä.  Samanlaista viestiä sain pitkin matkaa myös tuttavilta Britanniasta, brittien EU-eroon pettynyt Rinne toteaa.

Hänestä tuntuu pahalta, että niin iso osa briteistä on pettynyt Euroopan unioniin. Rinne arvioi, että kansanäänestyksessä heijastui myös pettymys Britannian sisäpolitiikkaan ja pääministeri David Cameronin toimintaan.

– Britanniassa kyse ei ollut vain EU:sta. Köyhyys, tuloerot ja eriarvoisuuden tunne ovat kasvaneet. Ihmiset ovat toivottomia työttömyyden takia.

Rinne huomauttaa, että brittien reaktion pitäisi havahduttaa myös Suomessa, jossa hallituksen politiikka on johtamassa samanlaiseen eriarvoisuuden ja köyhyyden kurimukseen kuin Britanniassa.

– Väärä suunta voi nousta tällaisena ilmiönä esille muuallakin kuin Britanniassa, Rinne varoittaa.

Politiikanteon keskiössä pitää olla tavallisten kansalaisten arjen helpottaminen.

Lisää aiheesta

Syytä on toki EU:ssakin. Rinne vaatii, että EU:n on nyt yhdistettävä voimansa ja haettava uusi suunta Euroopalle.

– Eurooppalainen päätöksentekojärjestelmä ja sen kyky ratkaista ongelmia on ollut heikkoa viimeisten vuosien aikana. Sekin selittää kansanäänestyksen tulosta.

Hänen mielestään päättäjien EU:n ytimessä – komissiossa, neuvostossa ja parlamentissa – on katsottava peiliin. Kansalaisten Eurooppa ei ole sitä, mitä sen pitäisi olla.

– Politiikanteon keskiössä pitää olla tavallisten suomalaisten tai saksalaisten, kaikkien EU:n jäsenmaiden kansalaisten arjen helpottaminen.

Rinne moittii, että EU:n päätöksenteko on tavattoman byrokraattista.  Siihen on saatava lisää avoimuutta ja vaikuttavuutta.

Hän pitää Britannian EU-eroa vakavana paikkana Suomenkin taloudelle, koska vienti ei vedä ylipäänsäkään. Rinne huomauttaa, että orastava kasvukin perustuu niihin päätöksiin, joita tehtiin viime vaalikaudella SDP:n ollessa hallituksessa.

– Kasvu on perustunut tähän asti kotimaiseen kysyntään ja nyt sitä pitää vielä vahvistaa, hän painottaa.

Antti Rinne uskoo, että Britannian päätös vaikuttaa myös unionin ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan, kun merkittävä osa EU:n yhteenlasketusta sotilaallisesta voimasta katoaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE