Palkittu politiikan aikakauslehti
36€/4kk

D-analyysit

Tapaus Wolt ja laulujen lunnaat: yrittäjän pitää saada rikastua, muttei hinnalla millä hyvänsä

Lehtikuva
Pääkirjoitukset

Rane Aunimo

Kirjoittaja on Demokraatin va. päätoimittaja.

Suomalainen alustatalousjätti Wolt ilmoitti marraskuussa vaihtavansa omistajaa. Ruokaa ravintoloista koteihin ja toimistoille kuskaavan yrityksen ostaa yhdysvaltalainen Doordash, suurempi kilpailija samalta alalta. Kauppahinnaksi ilmoitettiin noin seitsemän miljardia euroa.

Rane Aunimo

Demokraatti

Valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk.) kertoi suorastaan liikuttuneensa Woltin toimitusjohtajan Miki Kuusen hallitukselle lähettämästä sähköpostista, jossa tämä kiitti Suomea siitä, mitä on maalta saanut.

Poliitikot sosialidemokraatteja myöten juhlivat kauppaa osoituksena siitä, mihin pohjoisesta hyvinvointivaltiosta voi edelleen ponnistaa. Kauppa lihottaa aikanaan myös valtion kassaa, Woltin oman arvion mukaan yli 600 miljoonalla eurolla.

Jyrkimpien näkemysten mukaan kyse on modernista orjuudesta.

Wolt kuljettaa ruokaa paikasta toiseen pilkkahinnalla, joten todistetusti tyytyväisiä asiakkaita riittää. Varsinaisen työn, aterioiden kuskaamisen, tekevät Woltin lähetit, jotka eivät ole perinteisessä palkkasuhteessa yritykseen mutta eivät toisaalta yrittäjiäkään, koska eivät voi itse vaikuttaa esimerkiksi palvelusta pyytämäänsä hintaan.

Woltin kaltaisten mallien toimivuutta tavataan kehua siitä, että sen työntekijät pääsevät työhön, jota ei muuten ehkä olisi ollenkaan. Woltin lähetit päättävät myös itse, paljonko haluavat työtä tehdä ja koska. Esimerkiksi opiskelijoille Wolt tarjoaa joustavan mahdollisuuden lisätienesteihin. Yle hehkutti näyttävästi toteutetussa verkkojutussaan, kuinka kuski voi tienata jopa 9 000 euroa kuukaudessa.

Kenenkään vapautta ei rajoiteta eikä ketään pakoteta riistäjän palvelukseen. Silti lauluilla on myös lunnaat, ja jyrkimpien näkemysten mukaan kyse on modernista orjuudesta. Valinta työstä on työtä tekevän, mutta työntekijän etuja on rajattu tai niitä ei ole ollenkaan, kuten sairauspäivärahaa tai palkallista lomaa. Työn tekemisen välineet – auton, pyörän tai sähköpotkulaudan – työntekijä kustantaa itse. Jos väline hajoaa tai oma kroppa pettää, ei voi mitään. Koeta pärjätä ja parantua. Uusia lähettejä riittää, ja mukavuudenhaluinen keskiluokka kiittää.

Tilausten tekeminen ja niiden saaminen nopeasti kotiovelle muutamalla napin painalluksella parilla eurolla on teknologiahybriksen siivellä synkemmät puolensa kätkevää halpaa luksusta, jonka ehdot määrää lopulta yhteiskunta. Yrittäjän pitää saada rikastua, muttei hinnalla millä hyvänsä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
36€/4kk

Huomasitko nämä?

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Tf. chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE