Politiikka
4.2.2026 14:04 ・ Päivitetty: 4.2.2026 14:06
”Tässä ajassa se oli Suomen eduskunnalle painava viesti” – näin Stubbin puhetta arvioitiin
Tasavallan presidentti Alexander Stubbin puhe valtiopäivien avajaisissa sai eduskunnassa kiitosta erityisesti vahvasta oikeusvaltiota puolustavasta viestistään sekä suorasta puheesta Yhdysvalloista.
– Se oli punnittua puhetta ulkopolitiikasta ja suhteestamme Yhdysvaltoihin ja Yhdysvaltojen muutoksesta, SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen kiteytti.
Tuppuraisen mukaan presidentin sanat suhteessa Yhdysvaltoihin eivät tulleet eduskunnassa yllätyksenä, koska ulkoasianvaliokunta on käynyt vuoropuhelua presidentin kanssa.
– Tietysti tämä paikka pitää puheenvuoro valtiopäivien avajaisissa antoi myös tasavallan presidentille mahdollisuuden jäsennellä ajatuksiaan hieman laajemmin ja julkisemmin.
Erityisesti Demokraatin lukijoille Tuppurainen halusi kuitenkin nostaa presidentin puheen tärkeimpänä sisältönä esiin hänen viittauksensa suomalaisen oikeusvaltion suojaamiseen.
– Se oli erittäin tärkeä ajankohtainen nosto. Hän viittasi Euroopan unionin maihin, joissa oikeusvaltion rapautumista on ollut nähtävissä. Itse olen jo pitkään varoittanut, että Suomikaan ei ole tältä kehitykseltä suojassa. Oli tärkeää, että presidentti sen tässä valtiopäivien avauspuheessaan nosti esille.
Kiitosta Tuppurainen antaa myös siitä, että Stubb käsitteli puheessaan myös saamelaisten totuus- ja sovintokomission työn ja suositukset.
Lisää aiheesta
– Tämäkin on SDP:lle tärkeä periaattellinen kysymys ja pidän arvokkaana sitä, että presidentti tämän nosti myös esille.
KOKOOMUKSEN eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jukka Kopra ei nähnyt Stubbin puheessa mitään erityisen uutta tai mullistavaa. Stubb alleviivasi Kopran mukaan puheessaan hyvin Suomen ulkopoliittista roolia ja vaikutusmahdollisuuksia.
– Tavallaan jokainen, joka haluaa tutustua esimerkiksi käsitteen arvopohjainen realismi sisältöön, niin tämä puhe mielestäni avaa siihen uusia ikkunoita.
Miltä luonnehdinnat Yhdysvalloista kuulostivat?
– Oli mielestäni totuttua suorasukaisempia ilmauksia.
Kopra pitää hyvänä, että matkan varrella on ryhdytty puhumaan enemmän suoraan, vaikka hänen mukaansa syytä on myös muistaa kansainvälinen diplomatia ja siihen sopiva ilmaisu.
– Mutta mielestäni on hyvä kuvata todellisuutta sellaisena kuin se on.
– Ylipäätään tässä suomalaisessa diskurssissa ulkopoliittinen johto on ollut hyvin maltillinen kommentoidessaan tai luonnehtiessaan sitä toimintaa. Kyllähän meillä muuten tietenkin keskustellaan hyvin suoraan Jenkeistä, että ei tässä sillä tavalla mitään uutta ja mullistavaa ole, hän arvioi.
Kopra antaa kiitosta myös puhemies Jussi Halla-ahon (ps.) puheelle, jossa tuotiin Kopran mielestä esiin tärkeitä ja olennaisia asioita. Mitään erityisiä poimintoja hänellä ei sen sisällöstä ole, mutta hän huomioi, että puhe oli ytimekkäänä puhujana tunnetulle Halla-aholle varsin pitkä.
VIHREIDEN puheenjohtaja Sofia Virta arvioi presidentin puhetta onnistuneeksi.
– On arvostettavaa, että presidentti lukuisia kertoja painotti sääntöpohjaisen maailmanjärjestyksen ja kansainvälisten instituutioiden merkitystä.
Virta pitää tärkeänä, että Stubb painotti myös sitä, että oikeusvaltio ja demokratia ovat asioita, jotka eivät toteudu itsellään.
– Se olisi jossain muussa maailman ajassa ollut sellaista yleispoliittista arvoviestiä, mutta ajattelen, että tässä ajassa se oli Suomen eduskunnalle painava viesti siitä, että meillä on jotakin todella arvokasta, mitä puolustaa. Ja me näemme, että kaikissa liittolaistemme sisäpoliittisissa toimissa ei näin tällä hetkellä tapahdu. Se oli minusta painava viesti ja arvostan sitä, Virta kommentoi.
Kysymykseen siitä, oliko Stubbin puhe erityisen suoraa, hän totesi puheen olleen ”aika vahvasti tasavallan presidentin vaalimaa arvopohjaista realismia”.
– Siinä paalutettiin, että Suomi seisoo sääntöpohjaisen maailmanjärjestyksen, demokratian ja oikeusvaltion takana – varmasti heijastellen sitä juuri Yhdysvaltojen sisäiseen kehitykseen. Kritiikkiä tuli sitä kautta, mutta linjassa sitten samaan aikaan oli ne realismit, jotka tulevat puolustuspoliittisesta liittolaisuudesta ja sen tarpeesta.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
Lisää aiheesta
Politiikka
4.2.2026 12:02
”Nostalgia ei ole strategia” – Stubb korosti voiman roolia uudessa maailmanjärjestyksessä
