Nato-jäsenyys muutti Suomen turvallisuusparadigmaa tavalla, jonka merkitystä ei ole vielä täysin ymmärretty. Enää ei jokaista poliittista päätöstä tehtäessä tarvitse vilkuilla peloissaan itään – eikä selittää menneisyyden tapahtumia parhain päin.

Aikaisemmin julistettiin, että Venäjä on liikkeellä naapureitaan ahdistelemassa vain siksi, että se on huolestunut turvallisuudestaan tai Itämeren alueen vakaudesta. Nyt uskalletaan sanoa ääneen, että syynä taitaa olla vain isovenäläinen imperialismi.

Samalla tavalla suomalaisille on esitetty faktana, että Neuvostoliiton vuodesta 1944 alkaen vaatimat, alun perin 300 miljoonan kultadollarin sotakorvaukset olivat siunaus taloudelle. Nehän kehittivät maatalous-Suomesta teollisen valtion ja loivat perustan talouden kasvulle.

Miten Suomen talous kasvoi 1930-luvulla ennen sotia? Näin ChatGPT kertoo:

Vuosien 1934-1939 aikana Suomen bruttokansantuote kasvoi merkittävästi. Vuodesta 1934 alkaen maa toipui suuresta lamasta ja bruttokansantuotteen keskimääräinen vuosikasvu oli noin 6,6 prosenttia vuoteen 1938 asti.

Tämä kasvu oli huomattavasti Euroopan keskiarvoa nopeampaa, ja Suomi ylitti
lamaa edeltävän tuotantotasonsa jo vuonna 1934. Vuoden 1937 ja 1938 välillä viennin väheneminen hidasti kasvua hieman, mutta kokonaiskasvu pysyi vahvana​
Tilastot Suomen talouskasvusta ennen toista maailmansotaa osoittavat, että maa oli taloudellisesti dynaaminen ja kasvatti tuotantoaan huomattavasti ennen 1939 alkaneita sotavuosia.

Myös Suomen talouden rakenteen monipuolistuminen etenkin metalli- ja teknologiateollisuuteen alkoi jo 1930-luvulla, ei Neuvostoliiton ”pakottamana”.

Tampereen yliopiston vertailun mukaan myös lentokone-, telakka- ja elektroniikkateollisuutemme laajeni tuolloin vahvasti, samoin kemianteollisuudessa kehitettiin runsaasti uusia innovaatioita.

YLEENSÄ sodan loppuminen merkitsee talouden nopeaa kasvua, kun hävitettyjä kohteita rakennetaan uudelleen, ja tuhotut vanhat tuotantolaitokset korvataan uusimmalla tekniikalla. Miten tähän oletukseen sopii sotakorvausaika?

Vuosina 1945-1952 eli sotakorvausvuosina Suomen bruttokansantuotteen kasvuprosentit vaihtelivat -5,7:stä kahdeksaan. Keskiarvoksi tulee 4,15 prosenttia.

Välittömästi sotakorvausvuosien jälkeen 1953 – 1958 BKT pysytteli plussalla, kasvun keskiarvon ollessa 5,3 prosenttia.

Eli karkeasti laskien ennen sotia talouden kasvuvauhti oli keskimäärin noin kuusi prosenttia vuodessa, sotakorvausaikana neljä ja sen jälkeen viitisen prosenttia vuodessa.

Tällaisen tarkastelun perusteella sotakorvausaika hidasti voimakkaasti Suomen kehitystä. Se on ymmärrettävää, kun esimerkiksi tehdyistä investointitavaroista ei saatu oman talouden uusimisen vaatimia investointeja tai niiden rahoitusta.

SOTAKORVAUSKAUDEN jälkeen talouden kasvu kiihtyi hieman. Mutta silloinkin Suomen taloudesta ja viennistä merkittävä osa oli sidottu Neuvostoliiton sotatalouden tukemiseen.

Lähentyminen lännen markkinoille vaati jatkuvaa taistelua naapurin kanssa, ja Suomen kytkös Neuvostoliittoon oli myös epäilyksenaihe ja rasite länsimaisille kumppaneillemme. Siksi korkean automaatio- ja elektroniikkateknologian saaminen tänne oli vaikeaa, ja se osaltaan hidasti talouselämämme nykyaikaistumista.

Neuvostoliiton alihankkijan roolissa täällä kehitetyt tuotteet ja tuotantomuodot yksipuolistivat teollisuuden rakennetta vaarallisesti. Itänaapuri tilasi paljon sellaista tekniikkaa, joka oli käynyt lännessä jo vanhanaikaiseksi. Jouduimme ylläpitämään tuotantolinjoja, joille ei ollut moderneissa vientimaissa tarvetta.

Neuvostoliiton tuotantoon ja sikäläisiin markkinavaatimuksiin kytkeytyneestä Suomen elinkeinoelämästä suuri osa tuhoutuikin vuoden 1991 jälkeen Neuvostoliiton romahtaessa.

OBJEKTIIVISEN tarkastelun pohjalta tuo meille syötetty kertomus sotakorvausten siunauksellisesta vaikutuksesta osoittautuu taas yhdeksi itämaan saduksi.

Voinee ennustaa, että muitakin ”ystävyysvuosien” asioita tullaan käsittelemään meillä lähivuosina uudella tavalla, kun vanhoja tarinoita ei enää tarvitse tarkistamatta uskoa.