Kansallisteatterin monivaiheinen ja vuosia kestänyt peruskorjaus valmistui alkusyksystä. Tilojen kunnostamisen ohella teatteri sai myös muun muassa uuden kahvilan ja kaksi uutta näyttämöä, joista toinen nousi Kansallisteatterin lavastamon entiseen maalaamoon.

Uuden elämän saaneen, tietysti Maalaamosaliksi ristityn tilan korkkasi käyttöön Antti Haikkalan ohjaama ja yhdessä työryhmän kanssa käsikirjoittama Break!, jossa puidaan koulumaailmaa ja ja sen synnyttämää väsymystä.

Kansallisteatterin yläkerroksissa sijaitsevan Maalaamosalin lämpiössä kouluavustaja (Denisa Snyder) kehottaa kärsivällisyyteen. Odotamme opettajaa. Aulatilan seinällä oleva kyltti varoittaa: ”Älä tee mitään.” Tarjolla on vettä ja näkkileipää.

BREAK! TÖRMÄYTTÄÄ koulumaailman teatterin keinoihin, faktan fiktioon. Lehtosen opettajahahmo ja Snyderin esittämä kouluavustaja pitävät yleisölle koulutunnin. Esityksen pituus on mitoitettu hauskasti kestämään noin yhden oppitunnin verran, mistä kertoo myös salin seinällä oleva valtava, tikittävä koulun kello.

Kansallisteatterin harjoitustilanakin käytettävän Maalamosalin intiimi, mutta korkea tila tuo jo itsessään mieleen koulun liikuntasalin. Auli Turtiaisen lavastussuunnittelu vahvistaa vaikutelmaa ja nyökkää sem seinäkellon tapaan mainiosti ja tyylikkäästi koulumaailmaan. Seinillä on muutamat puolapuut ja katosta roikkuvat köydet, kuin jumppasalissa. Lisäksi on liikuntatunneilta tuttu hyppypukki ja suuri patja. Lavastuselementit eivät onneksi ole vain koristeita, vaan kaikkia elementtejä myös käytetään esityksessä. Katsojat istutetaan oikeiden pulpettien ääreen.

Tunnilla käydään läpi koulujärjestelmämme historiaa aina näihin päiviin asti. Katsojille jaetaan paperit, joita täytetään esityksen aikana kuin koetta. Tunnin aikana saan huomata, että monet koulumme historian faktat ovat päässeet unohtumaan. Lunttaan vieruskaverilta yleisen oppivelvollisuuden alkamisvuoden. Tämä todella on kuin koulussa. Vastaus on vuosi 1921.

OSA ESIINTYJISTÄ on Nuorten Kansallisteatterin nuoria, jotka on sulautettu ovelasti osaksi yleisöä, istumaan sinne tänne pulpetteihin.

Esityksen keskiössä on koulujärjestelmäämme vaivaavat ongelmat, kuten tasa-arvon toteutuminen, alati kasautuvat paineet ja varsinkin opettajien ja oppilaiden uupuminen. Tuure Alanteen pitämä monologi masennuksesta tuntuu todelta ja saa aidosti pohtimaan, miksi jo kouluikäiset nuoret väsyvät.

Tuntia johtaa itsevaltaisesti Lehtosen naulitsevasti esittämä opettaja. Hieman höpsöltäkin vaikuttava kansankynttilä keikkuu jaksamisensa äärirajoilla, ja näennäisen lempeyden alla tuntuu kiehuvan. Katsojana odottaa milloin ylikuumenemispiste saavutetaan.

Jännite muodostuu myös opettajan kouluavustajan välille, minkä kautta valottuu paitsi koulumaailman roolit ja hierarkia, myös opettamisen eri tavat. Snyderin esittämä kouluavustaja luottaa lempeään kannustavuuteen, opettajan metodi taason lähempänä Seitsemän veljeksen lukkaria.

HAIKKALA LUOTTAA ohjauksessaan taukoihin ja merkitseviin katseisiin. Yleisöön otetaan suoraa kontaktia mutta osallistavuus jää lähinnä kysymysten tasolle. Teksti on täynnä hajanaisia huomioita ja kielellä leikittelyä: sanoja jää tarkoituksella ilmaan etsimään merkityksiä. Vahvimmillaan esitys onkin luomassaan intensiivisessä tunnelmassa, joka valpastuttaa ja pitää katsojaa varpaillaan.

Toisaalta kolikolla on myös toinen puoli. Katsojana huomio kiinnittyy usein ilmapiirin tarkkailuun käsiteltävän aiheen tarkemman pohtimisen sijaan. Koulujärjestelmäämme vaivaavat ongelmat ja aiheen yhteiskunnallinen luonne sekä laajempi analyysi jää taka-alalle.

Suomeksi sana break voi tarkoittaa muun muassa murtumista ja rikkoontumista. Oppitunti kulkeekin vääjäämättä kohti kiehumispistettään. Sanalla on onneksi myös positiivisempiakin merkityksiä, kuten välitunti ja hellittäminen. Toivottavasti todellisuudessa koulumme ei tarvitse murtua täysin ennen kuin ymmärretään toimia.