Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Tervetuloa ja etenkin tervemenoa – hallituksen maahanmuuttolinjaukset ovat jakomielitautiset

Politiikka

Heikki Sihto

Kirjoittaja on Demokraatin toimituspäällikkö

Hallitusohjelman mukaan työluvalla töitä Suomessa tekevällä olisi jatkossa työn loppuessa kolme kuukautta aikaa etsiä työpaikka. Tämän jälkeen maasta olisi lähdettävä. Tämä on yksi perussuomalaisten keinoista tehdä Suomesta maahanmuuttovastaisempi maa.

Heikki Sihto

Demokraatti

Hallitusohjelman toimet maahanmuutossa ovat lähes jakomielitautiset. Samaan ohjelmaan on ympätty maahanmuuttomyönteisiä tavoitteita, joita saman ohjelman maahanmuuttoa tulppaavat tavoitteet vesittävät. Tämä siitä huolimatta, että hallitusohjelmassa ollaan huolissaan työvoimapulasta, jonka helpottamiseksi maahanmuuttoa tarvitaan.

“Kolmen kuukauden työttömyys ja ulos” -kirjausta on perusteltu muun muassa sillä, että vastaavan tyyppinen on käytössä osassa muita kuten Yhdysvalloissa. Suomi kilpailee valitettavasti houkuttelevuudessa monta sarjaa alempana kuin usea isompi länsimaa.

Kolme kuukautta on lyhyt aika löytää uusi työpaikka vieraassa maassa. Toisaalta se on pitkä aika muuttamaan tottuneelle ammattilaiselle, jolla on kansainvälistä työkokemusta. Moni lähtee Suomesta saman tien, jos saa uuden työpaikan toisesta maasta.

PERUSSUOMALAISTEN näkemyksen mukaan maahanmuuttajia houkuttelee Suomeen lähinnä hyvä sosiaaliturva. Puolue myös katsoo, että matalapalkka-aloja koskeva työperäinen maahanmuutto johtaisi useissa tapauksissa työttömyyteen ja viimeistään sen jälkeen sosiaaliturvan varassa elämiseen.

Tilastot näyttävät kuitenkin muuta. Maahanmuuttajien työllisyysaste on parantunut etenkin parin viime vuoden aika­­na ja lähestyy jo Suomessa syntyneiden työllisyysastetta, joka oli viime vuoden lopulla 75 prosenttia. Viime vuoden lopulla 15-64-vuotiaista ulkomailla syntyneistä töissä oli 72 prosenttia.

Maahanmuuttajien työllisyysaste lähestyy jo Suomessa syntyneiden työllisyysastetta.

Tällä hetkellä työperäinen maahanmuutto Suomeen on lähes ennätyksellistä. Vuoden 2023 ensimmäisinä kuukausina työperusteisia oleskelulupahakemuksia jätettiin Maahanmuuttoviraston mukaan enemmän kuin vuosina 2018-2021. Hakemusmäärä ei kuitenkaan vielä yllä vuoden 2022 lukemiin.

Valtaosa tämän hetken maahanmuutosta tulee Aasiasta ja Euroopasta. Etenkin Aasiasta tulevat ovat työllistyneet hyvin. Heistä valtaosalla on jo työpaikka valmiina, kun he tulevat Suomeen. Tämä ei kuitenkaan takaa, että Suomen vanhenevan väestörakenteen ongelmat olisivat ratkeamassa. Etenkin, kun hallitus viestii toimillaan, että Suomeen voi tulla vain työkeikalle, ei pysyvästi.

Ruotsissa on selvitetty vuosina 1998-2000 maahanmuuttajien tilannetta. Siellä noin puolet tuona ajanjaksona Aasiasta tulleista työperäisistä maahanmuuttajista oli muuttanut pois maasta kolmen vuoden jälkeen. Kymmenen vuoden jälkeen poismuuttaneiden osuus oli jo 80 prosenttia.

Kun ajattelee pelkästään maahanmuuttajien kotouttamiseen käyttämiä rahasummia, on maahanmuuttajien näin nopea kierto voimavarojen haaskaamista.

TYÖMINISTERI Arto Satonen (kok.) on esittänyt, että huippu­asian­tuntijoiden kohdalla täytyy tehdä erillisratkaisu hallituksen kaavailemaan “kolmen kuukauden työttömyys ja ulos” -kirjaukseen. Perussuomalaiset vastustaa tätä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE