Perussuomalaiset julkaisivat ensimmäisten puolueiden joukossa oman talouspoliittisen ohjelmansa. Se on laaja ja tervetullut näkymä perussuomalaiseen talouspoliittiseen ajatteluun, jolla ei ole yhtä vahvaa taustaa kuin niin kutsutuilla vanhoilla puolueilla.

Ohjelma on kiinnostava kokoelma toisaalta poliittisia anekdootteja ja täkyjä oletetuille äänestäjille, toisaalta tarkkaa analyysia muun muassa EKP:n viimeaikaisista toimenpiteistä ja arviointia niiden merkityksestä Suomen kannalta.

ALOITETAAN kotimaan taloudesta. Perussuomalaiset katsovat julkisen velan olevan kestämättömällä kasvu-uralla ja suomalaisten kotitalouksien ajautuneen suuriin vaikeuksiin erityisesti inflaation vuoksi.

Vihreä siirtymä ja Suomen hiilineutraaliustavoite nähdään osasyinä korkealle inflaatiolle ja teollisuuden toimintaedellytysten heikentymiselle.

Vihreä siirtymä liittyy osittain energiaomavaraisuuteen ja on myös osa Euroopan laajuista kamppailua ilmastonmuutoksen torjumiseksi, jota voi taloudellisessa mielessäkin pitää järkevänä tavoitteena.

Eurooppa tai Suomi eivät tietenkään yksin pysty pysäyttämään ilmastonmuutosta, mutta uusi hallitus pystyykin lähinnä pitämään kotipesän kunnossa ja antamaan mallia muulle maailmalle.

Kiitos leudon talven, energian hintapiikki vaikuttaa jääneen lyhyeksi, ja inflaatiovauhdinkin odotetaan hidastuvan kuluvan vuoden aikana. Jo sovitut palkankorotukset eivät täysin korvaa inflaation aiheuttamaa ostovoiman heikentymistä, mutta nähtävissä olevassa tulevaisuudessa ostovoiman heikkeneminen ainakin hidastuu.

VIHREÄ siirtymä vaikuttaa olevan perussuomalaisten näkökulmasta samaan aikaan kaksijakoinen kysymys. Vaikka valtion aktiivisuutta ilmastopolitiikassa arvostellaan, toisaalla ohjelma toteaa käynnissä olevan geopoliittisen muutoksen ja maailman jakautumisen autoritäärisiin ja läntisiin maihin
palauttavan tuotantoa länsimaihin ja sitä kautta vähentävän päästöjä.

Hyvä kysymys on, onko vihreän siirtymän vastustamisessa lopulta kyse puheesta perussuomalaisten ydinkannattajille.

Vihreä siirtymä voi palauttaa tuotantoa Suomeen ja tuoda lisää investointeja. Investointien kasvava trendi on jo nyt nähtävissä energiasektorilla kotimaassa.

OMAT leikkaustavoitteensa perussuomalaiset toteavat harvinaisen konkreettisesti. He tavoittelevat kahden vaalikauden aikana kullekin hallinnonalalle noin 2-4 prosentin mittaluokan vuosittaista säästöä.

Samalla he haluavat rajata ulos keskeisiä palveluita tuottavia henkilöstöryhmiä. Tämä tarkoittaisi huomattavia leikkauksia suureen osaan julkisia palveluita ja sosiaaliturvaa – varsinkin kun veronkorotukset eivät kuulu perussuomalaisten keinovalikoimaan.

Puolueen talouspoliittinen ohjelma itse asiassa kannattaa ansiotuloveron alennuksia kaikissa tuloluokissa.

Perussuomalaiset laajentaisivat veropohjaa ehdotuksella suursäätiöiden ja yhdistysten saamien pääomatulojen verotuksesta. Yhteisöverotusta muutenkin haluttaisiin uudistaa kevyempään suuntaan.

Veropolitiikan pohdinta on tervetullut osa talouspoliittista ohjelmaa, vaikka kannanotot kaipaavatkin vielä tarkennuksia ja hintalappua.

MAAHANMUUTTOA käsittelevässä osiossa puolue erottuu selvästi muista. Perussuomalaiset vastustavat lähtökohtaisesti kaikkea paitsi korkeaan osaamiseen ja tulotasoon perustuvaa maahanmuuttoa ja vaativat leikkauksia maahanmuuttopolitiikan määrärahoihin.

Puolue näkee maahanmuuton kustannuksia tuovana ja maassa jo olevan työvoiman työllistymismahdollisuuksia heikentävänä tekijänä.

On totta, että epäonnistunut maahanmuuttopolitiikka luo ongelmia. Näin voi käydä, jos tulijat eivät löydä työpaikkoja, eristäytyvät omille alueilleen ja perustavat rinnakkaisyhteiskuntia omine sääntöineen.

On totta, että esimerkiksi Ruotsissa on paikoin käynyt näin. Samaan aikaan on kohtuutonta väittää, että näin kävisi maahanmuuttajien enemmistölle. Suurin osa ihmisistä kuitenkin haluaa ja pyrkii integroitumaan, eikä elä sosiaalietuuksien varassa vaan hakeutuu hyvin monenlaisiin töihin.

Suomalaisen väestöpyramidin haasteet tietäen maahanmuutto on ainoa keinoa ylläpitää työvoiman tarjontaa elinvoimaisen talouselämän ja hyvinvointiyhteiskunnan kehittämiseksi.

Valtio ei voi käskeä ihmisiä lisääntymään, ja syntyvyyden nousu lisäisi työvoimaa vasta pitkän ajan päästä. Ainoa mahdollisuus lunastaa esimerkiksi hoivaan liittyvät haasteet ja lupaukset on yrittää saada maahamme alan ammattilaisia.

Suomeen päätyvät maahanmuuttajat tuskin polkevat palkkatasoa, vaan työvoimapulan oloissa palkat nousevat jatkossakin aiempaa vauhdikkaammin. Työmarkkinoiden
kehittämisen osalta ohjelmassa kiinnitetään huomiota kannustinloukkujen purkamiseen. Tämä onkin asia, jolla voidaan vielä nostaa työllisyysastetta.

PARHAIMMILLAAN ohjelma on havaitessaan potentiaalista tehottomuutta hyvinvointialueilla ja toisaalta listatessaan eurooppalaisen talousmallin valuvirheitä.

On totta, että kannusteet tuottaa palvelut alueilla nykyistä kustannustehokkaammin ovat heikot. Myönteistä on myös ammatillisen koulutuksen laadun nostaminen esiin osana koulutuspolitiikkaa.

KANSAINVÄLINEN osa on myös ohjelman mielenkiintoisinta antia. Ohjelma tunnustaa sinällään EU:n yhteisen taloudellisen menestyksen tarpeen, mutta EKP:n toimet tai EU:n uudet ohjelmat nähdään yrityksenä ostaa tukea eurooppalaiselle yhteistyölle Etelä-Euroopassa pohjoisten jäsenmaiden laskuun.

Perussuomalaisille kuuluukin kunnia siitä, että he, ja jossain määrin vasemmistoliitto, sanovat ääneen sen tosiasian, että euro on sekä taloudellinen että poliittinen projekti.

Vaikka ei olisi perussuomalaisten talouspoliittisessa ohjelmassa linjatuista asioista samaa mieltä, ohjelma heittää haasteen vanhojen puolueiden ohjelmille laaja-alaisuudellaan ja osin selkeillä kannanotoillaan.

Analyysisarjassa Danske Bankin Suomen pääekonomisti Pasi Kuoppamäki arvioi keskeisimpien puolueiden talouspoliittisia linjauksia.