Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Törkeyden huippu” — Li Andersson: Tästä varoitimme hallitusta — “Valtiovarainministeri Orpo, kysyn nyt kolmatta kertaa…”

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson palauttaa verkkosivuillaan mieleen täysistunnon puheet marraskuun alussa.

Andersson puhui tuolloin:

“Mutta, valtiovarainministeri Orpo, kysyn nyt kolmatta kertaa tämän kilpailukykysopimuksen kokonaishintaa julkistaloudelle. Onko siis tosiaan niin, että tämä työmarkkinasopimus, joka leikkaa työntekijöiden palkkoja kilpailukyvyn nimissä ja joka kohtelee julkisen sektorin työntekijöitä erityisen epäoikeudenmukaisesti, kaiken lisäksi lisää julkistalouden epätasapainoa 2 miljardin euron verran?”

Orpo vastasi tuolloin:

“Kikystä: se on ehdottomasti hieno asia, ja on ollut mukava Brysselissä kertoa, että Suomessa on vielä yhteiskunta, jossa pystytään tekemään tällainen ratkaisu, joka on täysin poikkeuksellinen — vai mitä, edustaja Ihalainen?”

Eilen puolestaan uutisoitiin talouspolitiikan arviointineuvoston arviosta hallituksen talouspolitiikasta.

Anderssonin mukaan raportti on sikäli mielenkiintoinen, että kilpailukykysopimusta arvostellaan ensimmäistä kertaa kärkevästi talouspolitiikan valtapiirien sisältä.

Lisää aiheesta

“Arviointineuvosto on toki poliittisesti riippumaton, mutta sen taloustieteellinen perusta on hyvin lähellä hallituksen politiikkaa ohjaavaa valtavirtaista oikeistolaista talousajattelua.”

Olemme ainoana puolueena johdonmukaisesti vastustaneet kikyä.

Anderssonin mukaan vasemmistoliitto on alusta asti suhtautunut kriittisesti hallituksen leikkauksiin ja työttömyysturvan ehtojen tiukentamiseen perustuvaan työvoimapoliittiseen linjaan sekä kilpailukykysopimukseen.

“Olemme ainoana puolueena johdonmukaisesti vastustaneet kikyä ja siihen liittyvä lakimuutoksia eduskunnassa. Kun syksyllä haastoimme hallitusta kilpailukykysopimuksen vaikutuksista julkiseen talouteen, emme saaneet vastauksia kysymyksiimme.”

“Vasemmistoliiton saaman arvion mukaan kilpailukykysopimukseen sisältyvät sosiaaliturvamaksujen muutokset vähentävät valtion ja kuntien tuloja nettona jopa 1,3 miljardia. Kun tämän päälle lasketaan hallituksen tuloverokevennykset, nousee kilpailukykysopimuksen hinta julkiselle taloudelle melkein kahteen miljardiin.”

Andersson sanoo, että kun hän yritti syksyllä saada toimittajat kiinnostumaan puolueen laskelmasta, kukaan ei tarttunut aiheeseen.

“Valtiovarainministeri Petteri Orpo ei suostunut vastaamaan vasemmistoliiton esittämiin kysymyksiin”, Andersson sanoo.

Törkeyden huippu on se, että hallitus taas kerran yrittää pelata leikkauspäätökset työmarkkinajärjestöjen syliin.

Andersson sanoo, että Orpo on puhunut jopa kahden miljardin lisäleikkauksista.

“Törkeyden huippu on se, että hallitus taas kerran yrittää pelata leikkauspäätökset työmarkkinajärjestöjen syliin.”

Anderssonin mukaan hallitus sai aikaan kilpailukykysopimuksen uhkaamalla leikata palkkoja lainsäädännöllä.

“He siirsivät ay-liikkeelle vastuun omista leikkauksistaan luomalla tilanteen, jossa ei annettu mitään muita mahdollisuuksia kuin sopia palkanalennuksista. Työntekijät laitettiin osallistumaan leikkauspolitiikkaan työajan palkattomalla pidennyksellä sekä siirtämällä vastuu palkkaan kuuluvista maksuista työnantajilta työntekijöille.”

“Nyt hallitus yrittää tehdä saman tempun uudestaan.”

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE