Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Ei mikään ihmelääke” – SAK:n Eloranta höykyttää hallitusta: Jämähtänyt kikyn kyttäämiseen

SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta ihmettelee, miksi hallitus on työllisyyspolitiikassaan jämähtänyt yksipuoliseen kustannuskilpailukyvyn kyttäämiseen.

– Palkansaajat ovat kantaneet ison vastuun työllisyydestä pidättäytymällä palkankorotuksista ja kasvattamalla osuuttaan sosiaalivakuutusmaksuista.

Hän toteaa, että sopimus loi talouteen vakautta ja valoisammat näkymät, mutta..

– Mikään ihmelääke se ei ole Suomen ongelmien korjaamiseksi.

SAK haluaakin nostaa uudistukset koulutuksessa ja perhevapaissa työllisyyspolitiikan keskiöön.

Talouspolitiikan arviointineuvosto antaa ponttaa tälle vaatimukselle. Se kiinnittää tänään julkistetussa raportissaan huomiota matalasti koulutettujen poikkeuksellisen huonoon työllisyystilanteeseen. Eloranta vaatii hallitukselta suunnanmuutosta koulutuspolitiikkaan.

– Koulutusleikkaukset eivät tuo Suomeen yhtään uutta työpaikkaa. Sen sijaan leikkaukset vaikeuttavat entisestään yli 600 000 pelkän perusasteen koulutuksen varaan jääneen aikuisen mahdollisuuksia saada töitä, Eloranta muistuttaa.

Lisää aiheesta

Suomen suurin palkansaajajärjestö esittää koulutusleikkausten sijaan oppivelvollisuusiän pidentämistä, perustaitojen ottamista mukaan kaikkeen ammatilliseen koulutukseen ja työttömänä opiskelun helpottamista. Myös aikuisille suunnattuja tutkintoja on uudistettava alanvaihtoa helpottavaan suuntaan.

Palkansaajat ovat kantaneet ison vastuun työllisyydestä.

Arviointineuvoston raportista ilmenee, että alle 35-vuotiaiden naisten työssäkäynti on Suomessa vähäistä. Eloranta usko, että Suomen työllisyysaste paranee 1,5 prosenttiyksiköllä, jos nuorten naisten työllisyys saadaan nostettua Ruotsin tasolle.

– Yksi syy työllisyyseroon on Suomen jähmeä perhevapaamalli, joka pitää uudistaa pikaisesti. SAK:n esittämä malli joustavoittaa perheen ja työelämän yhdistämistä.

Talouspolitiikan arviointineuvosto parantaisi Suomen työmarkkinoiden toimintaa tasapainottamalla osa-aikatyön tarjontaa ja kysyntää. Osa-aikatyön tekemistä onkin viime vuosina helpotettu muun muassa sovitellun työttömyysturvan 300 euron suojaosalla ja työaikarajan nostolla sekä pienten lasten vanhempien joustavalla hoitorahalla.

– Osa-aikatyön vastaanottamista voidaan entisestään helpottaa esimerkiksi joustavoittamalla sovitellun työttömyyspäivärahan ehtoja. Samalla kun sosiaaliturvaa uudistetaan, pitää kuitenkin työlainsäädännössä korjata osa-aikatyön ja nollatuntisopimusten epäkohtia, Eloranta vaatii.

Finanssipolitiikkaa on arviointineuvoston mukaan tulevina vuosina tiukennettava julkisen talouden kestävyysvajeen pienentämiseksi. SAK:n mukaan verotuksen kiristäminen on pidettävä mukana keinovalikoimassa.

– Tuloveron kevennykset olivat perusteltuja, jotta kilpailukykysopimus ei hyydyttäisi kotimaista kulutusta. Tilanne kuitenkin muuttuu, kun työllisyys paranee kilpailukyvyn ja viennin elpyessä. Kestävyysvajeen umpikurominen ei voi perustua pelkästään menoleikkauksiin, Jarkko Eloranta painottaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE