Ulkomaat
13.8.2018 04:26 ・ Päivitetty: 13.8.2018 04:26
Trump Charlottesvillen vuosipäivänä: ”Rauha kaikille amerikkalaisille” – vuosi sitten: ”Molemmilla puolilla oli hyvin hienoja ihmisiä”
Valkoista ylivaltaa kannattavien mielenosoitus Yhdysvaltain Washingtonissa on jäänyt odotettua pienemmäksi. CNN:n mukaan mielenosoituksen järjestäjä Jason Kessler odotti paikalle satoja ihmisiä, mutta mieltä oli osoittamassa vain noin 20 ihmistä.
Valkoista ylivaltaa kannattavat marssivat Yhdysvaltain pääkaupungissa Washingtonissa Charlottesvillen mielenosoitusten vuosipäivänä.
Kessler oli järjestämässä myös Charlottesvillessä mielenosoitusta vuosi sitten, jolloin mielenosoituksissa kuoli yksi ihminen, kun mies ajoi uusnatseja vastustanutta mielenosoitusta päin.
Kesslerin mukaan vähäinen osallistujamäärä tänä vuonna johtui kuljetukseen liittyvistä ongelmista.
CNN:n mukaan vastamielenosoitukseen osallistui tänä vuonna noin 40 ihmistä. New York Timesin mukaan ryhmät oli erotettu toisistaan metalliaidoin ja paikalla oli kymmenittäin poliiseja estämässä väkivaltaisuuksia.
”Me emme hyväksy kiihkoilua ja vihaa Yhdysvalloissa.”
28-vuotias Kaitlin Moore osallistui vastamielenosoitukseen näyttääkseen, ettei ”tämä ole ok”.
Lisää aiheesta
– Me emme hyväksy kiihkoilua ja vihaa Yhdysvalloissa, hän sanoi CNN:lle.
Yksi vastamielenosoituksen järjestäjistä Kei Pritsker kertoi olevansa optimistinen, että tämän vuoden mielenosoitukset eivät päättyisi väkivaltaisuuksiin.
Vuosi sitten Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpia kritisoitiin siitä, että hän ei heti Charlottesvillen tapahtumien jälkeen tuominnut yksiselitteisesti äärioikeistolaisten väkivaltaa. Presidentti tuomitsi alun perin väkivallan ”molemmilla puolilla” ja sanoi, että molemmilla puolilla oli ”hyvin hienoja ihmisiä”.
Lausunnon aiheuttaman kohun ja poliittisen painostuksen jälkeen Trump taipui lopulta tuomitsemaan äärioikeistolaisen väkivallan suoraan.
Vuosipäivänä Trump kirjoitti Twitterissä tuomitsevansa ”kaikenlaisen rasismin ja väkivallan”.
– Charlottesvillen mellakat johtivat järjettömään kuolemaan ja jakautumiseen. Meidän täytyy tulla yhteen kansakuntana. Rauha kaikille amerikkalaisille! Trump kirjoitti.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
Lisää aiheesta
Ulkomaat
15.9.2017 05:40
”Myös toisella puolella on erittäin pahoja ihmisiä” – Trump selitteli outoja puheitaan
Ulkomaat
17.8.2017 05:21
”Tämä mies tekee kaiken tukeakseen meitä” – Yhdysvaltain uusnatsit ja äärioikeisto iloitsevat Trumpin lausunnoista
Ulkomaat
16.8.2017 05:43
”Tämä ei ole minun presidenttini” – Trumpin lausunnot Charlottesvillestä herättivät ”yökötystä”
Ulkomaat
13.8.2017 07:10
Yksi kuoli ja 19 loukkaantui auton ajettua väkijoukkoon Yhdysvalloissa – ajaja oli kertonut äidilleen osallistuvansa oikeiston marssille