Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Trump: Clinton on peukaloidun järjestelmän suojelema

Kampanjoissa käytettävää, "pallopääksi" USA:ssa kutsuttavaa Donald Trump-hahmoa kanniskeltiin kulkueessa Leesburgissa Virginiassa.  

Yhdysvalloissa republikaanien presidenttiehdokas Donald Trump on ottanut kantaa demokraattiehdokasta Hillary Clintonia koskevaan sähköpostitutkinnan tulokseen. Muun muassa ABC Newsin Twitterissä julkaisemalla videolla Trump sanoo, ettei uusia sähköposteja olisi pitänyt pystyä tutkimaan kahdeksassa päivässä.

– 650 000:ta uutta sähköpostia ei voi tutkia kahdeksassa päivässä, asiaa kampanjatilaisuudessa Michiganissa kommentoinut Trump sanoi.

Hän myös sanoi, että Clinton on peukaloidun järjestelmän suojelema.

FBI avasi toissaviikolla uudelleen sähköpostitukinnan, joka koski sähköposteja, jotka löytyivät Clintonin avustajan Huma Abedinin miehen, entisen kongressiedustajan Anthony Weinerin tietokoneelta. The Guardianin mukaan koneelta löytyi jopa 650 000 sähköpostia.

Eilen liittovaltion poliisi FBI ilmoitti kuitenkin, ettei se löytänyt mitään raskauttavaa uuden tutkinnan myötä.

Ainakaan toistaiseksi Clinton itse ei ole ottanut kantaa FBI:n päätökseen, jonka mukaan Clintonia ei ole syytä epäillä rikoksesta. Kun Comey toissaviikolla ilmoitti avaavansa tutkinnan, Clinton vaati FBI:ta antamaan välittömästi tietoa tutkinnasta ja sen etenemisestä.

FBI:n ilmoitus näkyi markkinoissa

Lisää aiheesta

FBI:n päätös näkyi pörssissä, kun Aasian markkinat aukesivat maanantaina nousuun. Esimerkiksi Tokion pörssin Nikkei 225 -indeksi nousi 1,36 prosenttia. Myös dollarin arvo suhteessa jeniin kasvoi.

Trumpin viimeviikon gallupmenestys ehti jo luoda epävarmuutta markkinoille.

Asiantuntijoiden mukaan Trumpin voitto voisi aiheuttaa isoja liikkeitä pörsseissä ja myös yleisemmin finanssimarkkinoilla. Markkinoilla onkin toivottu Clintonin voittoa, sillä Trumpia todennäköisemmin hän edustaisi nykylinjan jatkuvuutta.

Clintonin kannatus ehti kärsiä FBI:n avaaman tutkinnan myötä. Muun muassa mielipidemittauksiin ja politiikkaan erikoistuneen FiveThirtyEight.com -sivuston mukaan uuden sähköpostiskandaalin myötä Clinton johto laski 5,7 prosenttiyksiköstä 2,9 prosenttiyksikköön.

Kannatuserojen kaventumisesta huolimatta Clinton on kuitenkin edelleen johdossa. Esimerkiksi Washington Postin ja ABC:n yhteisen kyselytutkimuksen mukaan Clinton johtaisi Trumpia viidellä prosenttiyksiköllä. Puolestaan NBC:n ja Wall Street Journalin yhteiskyselyssä Clintonilla oli neljän prosenttiyksikön etumatka.
STT-AFP, Michigan 

 

 

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE