Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Trump taipui – tukeekin puolueensa kärkinimiä

Donald Trump herätti närää, kun ei aluksi luvannut tukeaan puolueensa kärkinimille edustajainhuoneen vaalien esivaaleissa.

Yhdysvalloissa republikaanipuolueen presidenttiehdokas Donald Trump on sittenkin päättänyt tukea edustajainhuoneen puhemiestä Paul Ryania edustajainhuoneen vaalien esivaaleissa.

Trump sanoi aikaisemmin tällä viikolla, ettei suostu tukemaan oman puolueensa kärkinimiin lukeutuvaa Ryania. Ilmoitus ehti aiheuttaa riitaa puolueen sisällä. On täysin poikkeuksellista, ettei presidenttiehdokas tukisi vaaleissa oman puolueensa kärkinimiä.

Senaattorit John McCain ja Kelly Ayotte saavat niin ikään Trumpin tuen. Aikaisemmin presidenttiehdokas kieltäytyi tukemasta McCainia, vaikka tällä on entisenä presidenttiehdokkaana monen silmissä erityinen asema senaattorien joukossa.

Yhdysvalloissa järjestetään marraskuussa yhdellä kertaa useat vaalit, joissa valitaan muun muassa presidentti ja senaattorit.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE