Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Tuomioja nostaa esiin Hitlerin puheen tammikuussa 1933: “Yhtäläisyydet Trumpin puheen ja ilmaisun kanssa olivat pelottavia”

SDP:n kansanedustajan Erkki Tuomiojan mukaan Donald Trumpista ja Adolf Hitleristä löytyy yhtäläisyyksiä.

“Otetaan esimerkiksi Trumpin virkaanastujaispuhe. Netistä löytyi videopätkä valtakunnankansleriksi nousseen Hitlerin puheesta tammikuussa 1933. Yhtäläisyydet Trumpin puheen ja ilmaisun kanssa olivat pelottavia.”

Tuomioja kirjoittaa verkkosivuillaan. Hänen mukaansa maailmassa on nyt supervalta, jonka johtaja on vielä arvaamattomampi kuin Venäjän. Riskit ovat suuria.

“Kyse ei ole vain ydinsodan välttämisestä. Yhtä vaarallista ihmiskunnan tulevaisuudelle on, jos Trump todella kykenee romuttamaan vieläkin heiveröiset yritykset ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi.”

Surullista kyllä tämä näyttää olevan asia, jossa Trump ja Putin voivat löytää toisensa.

Tuomioja sanoo, kuinka tärkeää olisi, että Eurooppa voisi tässä maailmantilanteessa ottaa roolin vakauttavana voimana ja myös tarttuisi kaikkiin niihin haasteisiin, joita globalisaatio on tuonut tullessaan.

Lisää aiheesta

“Valitettavasti ei ole merkkejä siitä, että Eurooppa kykenisi tai edes haluaisi vastata siihen kohdistuviin odotuksiin.”

“Ei ihme, että Trump avoimesti iloitsee siitä mahdollisuudesta, että EU:n heikentyminen jatkuisi. Surullista kyllä tämä näyttää olevan asia, jossa Trump ja Putin voivat löytää toisensa.”

Hallitus on itsepintaisesti lukkiutunut omaan ideologiseen agendaansa.

Tuomioja toivoisi myös pohjoismaisen yhteistyön parantamista, mutta hänen mukaansa myös Pohjola olevan heikkojen johtajien ja hallitusten raskauttama. Tämä koskee varsinkin Suomea, jossa on entisen ulkoministerin mukaan kenties maan historian itseriittoisen hallitus.

“Tai kenties pitää mieluummin puhua itseriittoisista ministereistä ajatellen erityisesti ministeri Bernerin arroganttia tapaa valmistella pitkälle meneviä esityksiä konsultoimatta muiden hallituspuolueiden ja tuskin edes oman puoleensa kanssa, puhumattakaan siitä että niistä olisi puhuttu opposition ja erilaisten asianosaisten intressitahojen kanssa.”

Tuomioja huomauttaa, että lainsäädännön taso on heikentynyt jo edeltävienkin hallitusten aikana, mutta Sipilän hallitus on tässä kyennyt aivan ennennäkemättömiin suorituksiin.

“Hallitus on itsepintaisesti lukkiutunut omaan ideologiseen agendaansa, joka ei siedä kritiikkiä eikä edes itsekritiikkiä.”

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE